United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tavallisesti he silloin keskustelivat hengellisistä asioista, tai kertoi Heikki Eeville holhokeistaan pitäjällä, köyhistä ja sairaista. Hän teki nämä kaikki heidän yhteisiksi ystävikseen ja hän iloitsi nähdessään, miten lämpimästi Eevi otti osaa heidän vaiheisiinsa.
Taistelu oli hänelle elämää, ja hänen ilonsa oli sota pimeyden valtoja vastaan. Mutta hän ei enää ollut yksin elämässä. Se tieto tuotti hänelle huolta. Jok'ainoa yhteentörmäys hänen ja pitäjäläisten välillä tuotti Eeville surua, tuskaa ja kyyneleitä. Eevi kärsi siitä yöt, päivät, ja jota enemmän hän kohtaloaan mietti, sen raskaammaksi se hänelle kävi.
Ja se oli kuitenkin paras kaikesta, sillä kauhea oli tuo ajatus, että kuolema milloin tahansa aivan yht'äkkiä ja odottamatta saattoi kohdata. Rippikouluopetus antoi Eeville aihetta uudelleen ajatella näitä asioita. Hän tuumaili ja mietti ja tuli siihen päätökseen, että hänkin tahtoisi olla noin onnellinen ja levollinen, tulipa elämä tai kuolema.
Heidän keskustelunsa kävivät nyt yhä syvällisemmiksi, yhä sisältörikkaammiksi ja vakavammiksi. Koskaan puhumatta omista, yksityisistä kokemuksistansa antoi Erkki Eeville mitä parasta hänellä oli.
Ei hän tosin jyrkkää pakkoa Eeville pannut, mutta hän esitti mielipiteensä siinä muodossa, ettei Eevi voinut muuta kuin taipua. Eevi tosin koetti, ainakin osaksi, sekä itselleen että muille uskotella, että hän mielellään taipui, mutta sydämensä sisimmässä ikävöi hän niitä mukavuuksia ja nautintoja, joista täytyi kieltäytyä.
Monien tuumailujen jälkeen he vihdoin päättivät noudattaa Eevin mieltä. Ties mikä surkeus siitä muuten syntyisi. Mutta siinä suhteessa pysyi ruustinna lujana, että kihlaus oli pidettävä salassa. Siten kului pari kuukautta. Silloin kävi salakihlaus Eeville yksitoikkoiseksi. Miksi ei kaikkien nähden onnestansa riemuita, kaikille osoittaa: »hän on minun, minun, minun!»
Usein tapahtui, että Erkki kävelyltä palatessaan löysi Eevin keskustelemasta jonkun tunturi-asukkaan kanssa. Joko seisoi reppuselkäinen työmies tiepuolessa, puhellen siitä, miten tuntureilla oltiin ja elettiin, tai oli vaimo istuutunut kivelle sukkaansa kutomaan siksi aikaa, kun Eeville kertoili lapsistaan kotona. »Kalpeaksi rouvaksi» nimitti kansa Eeviä, mutta »ystävälliseksi» myöskin.
Eeville kävi yhä vaikeammaksi voittaa raskasmielisyyttään. Hänen terveytensä oli heikontunut, ja olot paikkakunnalla kävivät hänelle yhä enemmän sietämättömiksi. Lehdon seurakunta oli ammoisista ajoista tunnettu monista rettelöistään. Sivistyneitä oli siellä tuskin nimeksikään, sillä ne harvat säätyläiset, joita siellä oli, olivat ainakin yhtä sivistymättömiä kuin muutkin pitäjäläiset.
Mutta kotiin tultua hän keitti mannaryynivelliä ja vei sitä vadillisen pikku Eeville. Se oli juuri päivää ennen tuota hiljaista ja kirkasta yötä. Eevi oli hapiasti syönyt velliään, eikä vielä milloinkaan ollut ruoka niin hyvälle maistunut.
Eevin äiti oli käynyt sairaaloiseksi ja oli sitäpaitsi matkustamiseen kokonaan tottumaton, joten hän ei uskaltanut mukaanmenoa ajatellakaan. Vanhemmat olivat siksi tahtoneet hankkia Eeville jonkun tuttavan seuraksi tuntureille, mutta Eevi oli toista mieltä ja pani tahtonsa täytäntöön. Hän sai Viljon mukaansa ja vanhan Maijan. Täällä olivat he nyt olleet kohta kuukauden.