United States or South Africa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heille naurettaisiin pahanpäiväisesti, sitäpaitsi Eerik-herra kyllä mielellään näkisi, että heillä olisi jokin jänis mukanaan. Varmaankin hän oli palannut ennen heitä. Pekka suostui Antin tuumaan, sillä hänkin älysi, ettei Eerik-herraa nyt kannattanut odottaa. Koira laskettiin irti, ja sen iloisesti haukkuessa suomalaispojat unohtivat sekä Eerik-herran että laivaston ja koko maailman.
"Mitäs tästä on ajatteleminen?" kysäisi Antti. "Sanoihan ratsumiesten päällikkö montakin kertaa, että sellaiset kuin me eivät saa ollenkaan ajatella", vastasi Pekka, "ja Eerik-herra sanoo, että meidän tulee ainoastaan totella.
Juhannuspäivänä v. 1598 laivasto laski ankkurin Grönborgin satamassa Roslagenissa, muutamia penikulmia Tukholman pohjoispuolella. Nyt tuossa pienessä satamassa syntyi vilkas liikenne, kun veneillä vietiin laivoista maalle sotajoukkoja, jotka asettuivat leiriin rannalle. Eerik-herra joukkoineen sai jäädä laivoihin ja kaikessa rauhassa odottaa tapausten kulkua.
Kun Eerik-herra kävi metsästämässä, saivat nuorukaiset usein seurata häntä, samoin kuin silloinkin, kun hän joskus kävi toisilla saarilla ja luodoilla ampumassa vesilintuja, joita vielä tähänkin aikaan on runsaasti Ahvenanmaan saaristossa.
Eerik-herra oli iloinen ja leikkisä mies ja piti suuresti seurustelusta ja iloisista tovereista. Senpä takia hänen kasvonsa synkistyivät ja mieli kävi alakuloiseksi kun hän sai käskyn majoittua monen penikulman päähän päämajasta yksinäiseen saareen, jossa oli vain muutamia taloja. Muutamia miehiä ja pojat sekä kaikki hevoset mukanaan hän otti haltuunsa tarkoitukseen määrätyn talonpoikaistalon.
Parhaat oli määrä viedä jään yli Ahvenanmaalle, jossa Akseli Kurki kokosi Ruotsiin lähetettävää sotaväkeä. Toinen osa väestä oli määrätty nuoren Eerik Hannunpojan, Prinkkalan herran, komentoon ja pojat seurasivat sitä. Nuori Eerik-herra oli Sigismundin marskin Stålarmin lanko ja innokas kuninkaan puoluelainen; niin hän oli saanut komennettavakseen lipullisen ratsuväkeä.
He päättivät sen vuoksi odottaa viileämpää iltaa ja laskeusivat makuulle. Antti arveli, eikö olisi yhtä hyvä odottaa täällä kunnes Eerik-herra heidät noutaisi. "Vai niin", naurahti Pekka, "joko on kadonnut halusi päästä laivoihin! Saapa nähdä mitä sanot, jahka olet levännyt ja tuuli puhaltaa." "No sen minä sanon, että meidän pitää nyt käyttää tilaisuutta etsiäksemme isää ja äitiä."
Yksi, kaksi kokonaista neljä kiiltävää hopeariksiä ja vielä seitsemän, kahdeksan taaleria. Kiitoksia Eerik-herra! Kaiketi tämä oli aiottu meille palkaksi; eihän tuo varsin paljon ole puolen vuoden työstä, mutta hyväpä näinkin. Voi miten iloissaan isä ja äiti olisivat, jos tietäisivät, kuinka hyvät varusteet meillä on! Hei vain! Nyt ei ole mitään hätää. Huuda, Pekka! Etkös ole iloissasi?"