Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Vaivoin saatiin nämä riemunosoitukset vaikenemaan, sillä syynä siihen, minkätähden kuninkaalliset vaunut pysähtyivät tullin luona, oli alamainen puhe, jonka kirkkoherra, maisteri Claudius Hedman vanha hovimies ja tätä ennen Tukholman Klaran kirkon kappalainen oli tähän tilaisuuteen valmistanut.
Hän otti yhden niistä, laski sen kädellensä sen viereen, jonka minä olin tuonut muassani, vertaili niitä vielä tarkasti ja ojensi ne minulle. Ne olivat toisensa kaltaiset kuin kaksi munaa, laatikosta otettu oli vaan paljoa kuluneempi. "Tämä on kauniimpi", päätin minä osoittaen isäni hartaasti haluttua rahaa. "Sen kyllä uskon", vastasi herra Claudius. "Mutta minua se ei miellytä."
Charlotte kiirehti pois ja heti täyttyi sali esiin rientävästä, peljästyneestä seurueesta. Soittokin loppui epäsointuisalla äänellä. Herra Claudius tuli sisälle. "Vanha kipu kohtasi minua äkkiä," sanoi ruhtinatar hänelle heikosti hymyillen. "Minua vaivaa sydämenkouraukset. Tahdotteko lainata minulle vaununne? Minun on mahdoton odottaa, kunnes omani saapuvat."
Samassa aukeni ovi; vanha kirjanpitäjä astui sisälle ja häntä seurasi kookas, hyvin kaunis nuori mies. Viimein mainittu säikähti silminnähtävästi naisten läsnäolosta ja aikoi peräytyä. "Astukaa vaan sisälle!" kehoitti herra Claudius. Hänen kulmakarvansa vetäytyivät hieman ryppyyn; hän otti kellon taskustansa ja näytti sitä tulijalle. "On jo kovin myöhään, herra Helldorf", lausui hän kylmästi.
"Jos, teidän korkeutenne vaan sallitte niin laulan tuommoisen hurjan ja omituisen laulun", vastasi Charlotte kiireesti. "Minä rakastan tarantellaa, se hurmaa minua." "Minä pyydän sinua olemaan laulamatta tarantellaa, Charlotte", keskeytti isäntä herra Claudius vakavasti. Hänen äänensä ei vavissut, mutta syvä kalpeus peitti hänen kasvonsa ja kulmakarvat olivat ankarasti sekä uhkaavasti rypistetyt.
Minä tiedän, ett'ette voi tyveneesti kuulla äitimme nimeä " "Kuka sen on teille sanonut, neiti Claudius?" keskeytti ruhtinatar häntä ylpeästi nousten. Charlotten viimeksi lausutut sanat olivat herättäneet hänen ruhtinaallisen ylpeytensä. "Te olette ihan väärässä, jos uskotte äskeisen kiivauteni muuksi kuin sanomattomaksi kummastukseksi! Mitä se minuun oikeastaan koskeekaan, kuka tuo rouva oli?
Ja mitä se auttoi, jos kaikki Dagobertin kanssa osoittaisivat minulle tyytyväisyyttänsä siitä? Yksi tuomitsi minua kuitenkin ankarasti hän katseli minua hillitsemättömästi säikähtyen, kääntyi ja meni ulos; hän oli herra Claudius. Minä taistelin itseni kanssa, vaan ei minulla ollut rohkeutta heti tunnustaa totuutta.
Soittokappaleen loputtua ja tavallisten kiitosten jälkeen läksivät vieraat pois. Helldorfkin otti hattunsa. Herra Claudius viittasi häntä kuitenkin jäämään ja minä kuulin hänen hiljaa kuiskaavan nuorelle miehelle: "Viipykää vielä, minä tahtoisin mielelläni kuulla teidän laulavan; teidän barytonianne kiitetään paljon."
Erdmann ja kamarineitsy kantoivat juuri ruoka-astioilla täytettyä koria rappuja alas, kun minä astuin ylös. Ruokasalin ovet olivat vieläkin auki. Jos herra Claudius vielä on Charlotten huoneessa, voin minä kentiesi avatusta ovesta herättää hänen huomionsa muitten näkemättä, sillä minä en tahtonut muita kuulijoita pyytäessäni häneltä puheenalaista rahasummaa.
"Prinsessani!" rukoili hän hellällä, puoleksi sortuneella äänellä ja ojensi minulle anteeksi rukoillen oikean kätensä. Herra Claudius astui väliimme. Minä vapisin en koskaan ollut nähnyt noiden suurien sinisien silmien säihkyvän niin hillitsemättömästä vihasta ja kiivaudesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät