United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos minä annan rahat teille, ei Ilse rouvan allekirjoitus kelpaa... Taidattehan toki kirjoittaa nimenne?" "Taidan kyllä, mutta saatte nähdä siinä oikeata harakantallustusta." Minä kiipesin topatulle kirjoitustuolille, jonka hän asetti minulle pöydän eteen ja katselin tyytyväisenä neiti Fliedneriä ja Charlottea, jotka molemmat nauroivat.
Meidän astuessamme sisälle nosti hän päätänsä; sitten nousi hän vähän kummastuneena ja läksi ikkunaloukosta, missä hänen kirjoituspöytänsä oli... Hänellä oli kapeat, jalot, vähän vaaleat kasvot. Charlotte riensi meidän edellämme hänen tykönsä. "Aamupuvussako, Charlotte?" kysyi hän ja hänen suuret siniset, elävät silmänsä katselivat kummastuneina Charlottea.
"No, pitäkää sitte rahanne!" kuiskasin minä kiivaasti; kyyneleet himmensivät näköäni. "Vaan en minäkään ota niistä grosheniakaan en koskaan, usko se, Ilse!... Ennen istun minä pihakammarissa ja sidon hautaseppeleitä ja kukkakimppuja herra Claudiukselle!" Hän katseli minua. "Kuka on jo ehtinyt kertoa teille pihakammarista?" Minun silmäni etsivät ehdottomasti Charlottea, joka punastui ja hymyili.
"Hän oli kosinut Charlottea, vaan saanut rukkaset. Minulle tunnusti Charlotte kirjallisesti kohdelleensa häntä ylpeydestä pahasti, eikä hän nyt langettuansa luullusta korkeudestansa voinut tulla hänen omaksensa.
Minä katselin Charlottea, luullen hänen olevan yhtä hurmaantuneen kuin minäkin, pieni kokematon olento, joka riipuin hänen käsivarressansa.
Minä koskin päähäni, joka oli sidottu ja vasemmalla kulmalla olevasta liinakääreestä tippui kylmää vettä alas. Nopeammin, kuin olisin voinut luulla, voitin heikkouteni ja äskeisen ihmeellisen tunteen, joka niin sanomattoman suloisesti värähteli minussa, tuskastuneena muistelin Charlottea ja häntä odottavia nuhteita minun täytyi niin pian kuin mahdollisesti taasen seisoa vakavasti jaloillani.
Eräänä päivänä kun Mathieu oli käynyt tervehtimässä miniäänsä Charlottea ja jäi puutarhaan leikkimään pikku Berthen kanssa, joka oli kiivennyt hänen polvilleen, näki hän hämmästyksekseen Constancen tulevan alas; hän oli luultavasti nähnyt ikkunasta Mathieun. Hän vei Mathieun mukaansa jollakin tekosyyllä ja piti häntä neljännestunnin luonaan voimatta puhua mitään.
"Minä tahdon puhutella Charlottea, valmistella häntä. Minä yksin keksin oikeat sanat, jotta hän ei kuolisi, hän ja se lapsi, joka hänellä on sydämensä alla." Mutta täynnä levottomuutta pidätteli Mathieu häntä koettaen säästää häneltä tämän uuden koettelemuksen. "Ei, minä pyydän. Denis saa mennä alas, tai menen minä itse." Leppeän yksipäisenä meni Marianne yhä portaita kohden.
Maa aukeni äidin jalkain alla, ja hän syöksyi syvyyteen. Pahinta oli se, ett'ei hän voinut itkeä, raivo oli polttanut hänen kyyneleensä, hänen hellä äidinsydämensä oli kuin myrkytetty siitä asti kuin hän oli menettänyt lapsensa. Hän lähestyi Charlottea, asettui hänen taakseen ja katseli kuolleen poikansa profiilia kukkien keskellä. Mutta vielä ei hän itkenyt.
"Sitä en juuri tahdo sanoa", vastasi toinen, olkapäitään nykähyttäen; "mutta eihän pitäisi olla niin paljoa masentamassa Charlottea ja minua, painamassa meitä seuraelämässä lyijypainolla maahan ja olemassa vastuksina korkealle pyrkiessäni... Jospa vaan setä kerrankin luopuisi tästä kauppapuodista!"