United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Camilla tuli kotiinsa niin liikutettuna, että Daphnidion oli vakuuttunut siitä, että domna oli nähnyt ainakin metsänneitosia tai mahdollisesti kunnianarvoisen metsänkuninkaan Picuksen itsensä. Mutta tyttö heittäytyi rajusti pelästyneen äitinsä syliin. Epäselvien tunteiden taistelu puhkesi kuumiin kyyneliin, jotka virtana valuivat.
Samalla ilmestyivät eräältä puutarhan käytävältä prefekti ja hänen ystävänsä, jotka olivat sattuneet kävelyllään tulemaan sinne saakka. Cethegus seurasi häntä portaita alas ja auttoi hänet gondoliin. "Se on tapahtunut", kuiskasi Rusticiana hiljaa venheen liukuessa rannasta. Tällä hetkellä nuori pari huomasi rannalla syntyneen liikkeen. Camilla nousi pystyyn ja pyysi odottamaan.
Hänen sydämensä riemuitsi Cetheguksen sanoista. "Kostoa? Kuka kostaisi minun puolestani? Sinäkö?" "Sinä itse! Se on suloisempaa." Hänen silmänsä salamoivat. "Kenelle?" "Hänelle. Hänen perheelleen. Kaikille meidän vihollisillemme." "Kuinka minä, heikko tyttö, voin sen tehdä?" "Kuule minua, Camilla.
Kuninkaan pitäisi kääntää alus takaisin rantaan päin. Mutta tämä huusi: "Ei koskaan, he eivät saa ryöstää minulta tätä hetkeä, elämäni ihaninta. Minun täytyy saada kuulla enemmän näitä suloisia sanoja. Oi, Camilla, sinun on sanottava minulle enemmän, sinun on sanottava minulle kaikki. Menkäämme maihin tuolla saarella. Sieltä he löytäkööt meidät."
Koska hän oli tottunut aina saamaan neuvoja ja apua tältä viisaalta ja voimakkaalta mieheltä, isänsä ystävältä, tervehti hän nytkin häntä luottavaisesti, kuten sairas lääkäriään. "Sinä tiedät, Cethegus?" "Kaikki." "Ja sinä tuot minulle avun." "Koston minä sinulle tuon, Camilla." Se oli uusi, mahtavasti vaikuttava ja elähdyttävä ajatus.
Voimakas aironvetäisy vielä silloin kuului kumea rätinä, alus sai ankaran sysäyksen ja ponnahti taaksepäin. "Taivas", huusi Camilla hypähtäen paikaltaan. Hän kääntyi katsomaan veneen keulaan päin. Sieltä syöksyi häntä vastaan kokonainen vesivuori. "Laiva on ajanut karille me hukumme", sanoi hän kalveten. "Tule tänne minun luokseni, anna minun katsoa", huusi Atalarik juosten keulaan.
"Vaiti, mieletön!" "Vaitiko? En vaikene. Minä tahdon puhua ja kirota sinut. Oi, jos tietäisin jotakin, joka olisi sinulle sama kuin Camilla minulle. Oi, jospa saisit, kuten minä, nähdä elämäsi viimeisen, ainoan ilon sortuvan! Jos taivaassa on Jumala, niin sinä saatkin sen kokea." Cethegus hymyili. "Sinä et usko taivaan kostavaan voimaan. Niinpä usko surevan äidin kostoon. Vapise!
"Rakkaani, sinä kuolet", vaikeroi hän epätoivoissaan, "ja minä, minä olen siihen syypää". Hän syleili häntä rajusti. "Kuolenko?" huusi Camilla. "Ei. Olen niin nuori. En vielä tahdo kuolla. Tahdon elää, elää sinun kanssasi." Hän tarttui Atalarikin käsivarteen.
Aikoen loukata hän sanoi senvuoksi: "Myönnät siis, goottien kuningas, että barbaarisi ovat sivistyskansoista jäljessä." "Myönnän, Camilla", vastasi hän levollisesti, "mutta vain yhdessä suhteessa: onnessa! "Sallimuksen onnessa ja syntymisen onnessa. "Katso noita kalastajaryhmiä, jotka ripustavat verkkojaan rannalla oleviin oliivipuihin. "Kuinka kauniita ovat nuo vartalot.
Hauskaa olikin sitten nähdä, että yleisöä oli salin täydeltä, kun Gina Krog astui sisään ja piti sisältörikkaan, kauniin esitelmänsä Camilla Colletista kirjailijana, uranuurtajana ja ihmisenä. Esitelmän jälkeen olivat Unioni ja Suomen Naisyhdistys yhteisesti järjestäneet hänen kunniakseen juhlat Seurahuoneen 35:ssä. Mieliala oli varsin hilpeä ja useita puheita pidettiin. Muun muassa puhui prof.