Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Kaiken selvän saamisen häiritsi kuiskutus, itku, oihkaminen ja rukoileminen ... voivotus... Herra Jumala, mitä mahtaa tuo olla. Ja se kesti päälliseksi niin kauan. Siitä ei näyttänyt ollenkaan loppua tulevan. Väliin se taukosi, ja Anna kuuli miten Bård lisäytyvällä levottomuudella, yhä kärsimättömämpänä ja maltittomampana kehoitti ja vaati jotakin.
Hän oli kuin nuori varsa, joka ensi kerran on valjaissa; hän telmilehti julmasti irti päästäkseen. Mutta lähtöön hankkiessaan ja aikoessaan paeta talosta Neset'iin, muistikin hän, että sinnepä ei uskallakaan mennä, jos ei varmaan tiedä josko Bård sattuisi olemaan kotonansa häntä vastaan ottamassa.
"Nyt tiedät kaikki pappi", virkkoi Bård, "sano Jumalan tähden nyt minulle, josko moinen kauppa voipi pitää paikkansa." Pappi oli hetken aikaa ääneti, mutta sitten lausui hän: "Kyllä." Bård oli kyllä itsekin niin ajatellut; mutta kuitenkin oli kovaa kuulla sitä vahvistavan sellaisen miehen, joka ainakin sen tiesi. "Ei, ei," pyysi hän, "se ei ole totta! semmoista ei voi meidän Herramme sallia."
"Sano! sano!" rukoili Bård, "vaikka olisi kuinka kauheata, täytyy minun se kuitenkin tietää!" "En minä voi, mene pois!" huusi äiti. "Nyt en mene, ennenkuin saan sen tietää", vastasi Bård, ja ääni kuului niin ankaralta että Anna vapisi. Sitten kaikki hiljeni hetkeksi.
Bårdista alkoi tuntua kamalalta. Niin peljästyneitä ja tuskaisia silmiä ei hän vielä ikinä ollut nähnyt, kuin ne, jotka äiti häneen nyt loi. Niissä tuijotti suora hulluus. Mutta vihdoin näyttivät taas selviävän. Katse tasaantui ja sai vakavuuden. "Oletko siellä?" puhkui hän. "Olen äiti, elä minua pelkää", sanoi Bård niin lempeästi ja tyyneesti, kuin suinkin taisi.
Gunhildin täytyi mennä vuoteelle. Hän lepäsi siinä hetken kädet ristissä silmien ylitse; sanoi sitten tahtovansa nukkua, jonka tähden Bård meni ulos. Anna istui hänen luonaan. Gunhild vaipui vähitellen horroksiin. Yöllä he valvoivat molemmat hänen luonaan. Gunhild oli täydessä kuumeessa ja kauheasti levoton. Puoliyön jälkeen hän huononi ja alkoi hourailla.
Kun Gunhild tulisi hänen luokseen yksinään ja turvattomana ja kertoisi hänelle kaikki, silloin hän ottaisi hänet, vaikka menettäisikin talot ja tavarat. Se ajatus antoi hänelle jälleen uskallusta. Isälle täytyi hänen sanoa kaikki saadakseen herra Jörgenin erilleen. Sitten lähtisi hän Nesetiin. Bård ottaisi hänet luokseen.
Signe Lid oli suloinen, vaaleaverinen tyttö, kasvot lempeät ja hienot; pojat hänestä paljon pitivät. Bård Neset muiden muassa häntä ihaili. Mutta sepä ei ollutkaan Gunhildille mieleistä. Kun Bård istui ja katseli Signeä, tunsi hän ikäänkuin piston rinnassaan. Hän koetti kaikin tavoin vetää Bårdin huomiota puoleensa. Bård sen vihdoin ymmärsi ja kävi hyvilleen.
"Minä tahtoisin puhutella Bård'ia", sanoi hän. "Bård on lähettänyt minut sijassaan. Hän arvelee varmaankin, että minuun eivät pysty mitkään taikatemput eikä tenhovoimat, jos mitä aikonetkin!" Gunhilda ei käsittänyt hänen sanojaan. Taika-temppuja? Tenhovoimia! Vihdoin sai hän sanotuksi: "Sanokaa, että minä saisin puhutella häntä viimeisen kerran." "Vai niin?
"Kyllä, mutta kiireesti, kiireesti", pyysi Gunhilda, joka nyt oli kuin hehkuvilla hiilillä. "No niin, Bård ei olekaan niin aivan kaukana ja hän tervehtää äitiään. Hän jäi naapurikaupunkiin, ja käypä niinkin, että tuo ärmätti hoh, hoh!
Päivän Sana
Muut Etsivät