Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Niissä oli hehkuvampi voima kuin tavallisella ihmisellä, kamala tenho-veto ja helvetin tuli; noilla silmillään hän poltti pojasta entisen lemmen Signe'en ja herätti hänessä uuden, jumalattonan rakkauden itse puoleensa. Bård oli tullut tenhotuksi. Hän oli ollut hitoilla huumeuksissa.
Kun Gunhilda samana päivänä vaaleampana ja pelokkaampana kuin milloinkaan ennen tuli Juditha-mummun luokse, tapasi hän täällä erään vieraan, merimiehen, joka näytti siltä kun olisi hän ollut kotoperää näiltä paikoilta. Gunhilda säpsähti nähtyään hänen, mutta tointui oitis jälleen; sillä, arveli hän, tuo ei voi sittenkään olla Bård.
Anna vaipui polvilleen hänen eteensä; hän luuli Bård'in tulleen hulluksi. "Armahani, älä sano tuommoista; sitä et kumminkaan todella ajattele; tiedäthän, ett'ei se ole totta. Mitä pahaa olet sinä tehnyt, että semmoista olisi tapahtuva?" Ikäänkuin alituisella itkumielellä ollen vastasi Bård semmoisella äänellä, jota ei Anna enää tuntenutkaan: "
"Kuinka sinun on laitasi äiti?" kysyi hän. "Sinä et saa tulla sairaaksi nyt; kun juuri olemme löytäneet toisemme ja muuten kaikki on niin hyvin!" Gunhild huiski häntä pois kädellään. "Ei nyt, ei nyt", rukoili hän, "ei mitään siitä. Sitten! Herra Jumala sitten!" Bård ja Anna katsoivat toisiinsa. Tämä herätti heissä pahan aavistuksen; he eivät mitään ymmärtäneet, mutta surullisiksi he kävivät.
Täällä tuntui myrsky olevan kauempana, mutta koleammalta ja raskaammalta se kuului, aivan kuin ukkosen jylinä vuoriharjun takaa; mutta aukoissa ja tornissa kuului pitkää ulvontaa. Bård piti lujasti papin kädestä kiinni. Kylmä hiki valui hänen kasvojaan alas. Mutta hän tunsi, että käsi, josta hän piti kiini, vapisi. Kirkon lattiasta ei tahtonut loppua tulla.
Monasti tuli hän iltasin kotiinsa niin verisenä ja revittynä, että häntä oli ilettävä nähdäkkin. Tällainen oli se kasvatus, jonka Bård Bårdin poika yhä edelleen sai.
Tuntui juuri kuin sydän olisi verta vuotanut surusta ja ikävästä. Ei. Ei tullut ketään. Hän ei uskaltanut ajatella, että Bård olisi hänet jättänyt; sillä kun semmoista mieleen tuli, alkoi hänen päässään suhista niin raskaasti ... ei! pois se ajatus, pois. Bård ei ollut kavala.
Nähdessäni sinut tulen minä oikein huumeuksiin; en milloinkaan muistele häntä, jos sinä myönnät minulle lupauksesi." Gunhilda katseli syrjittäin ylös ja naurahteli, jonka tähden Bård arveli hänen tulleen hulluksi. Sitten sanoi tyttö: "Minä en usko sinua, ennenkuin näen". "Kaikkia mitä sinä sanot, tahdon minä tehdä." "Ei kaikkea!"
Koska Gunhilda oli heittäynyt kyllin alhaiseksi rakastamaan moista petturia, niin saa hän myöskin itse karvastella sitä. Nyt huomasi hän kaikki. Bård ei ollutkaan koskaan häntä rakastanut. Tuommoiset ihmiset eivät voi rakastaa. Hän oli pitänyt Gunhildaa huvinaan, tehnyt pilaa hänestä, mutta oikeastaan olikin hän ajatellut Signeä. Oi, mitä hävyttömyyttä ja vehkeilyä, oi, mitä tunnotonta ilveilyä!
Ruskeat oravat hyppelivät edes takaisin, tikka istui kuusessa ja takoi. Oli niin hiljaista kaikkialla ja onnellista; Bård ei vielä senlaista päivää ollut nähnyt. Riemuisena tuossa kulkiessaan täytyi hänen pysähtyä; sillä takaa, ylhäältä mäeltä kuului kaunista laulua.
Päivän Sana
Muut Etsivät