United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ruusuinen hohde heiastuu vedestä, rantain vehreys on toisin paikoin tummaa, toisin paikoin taas mehevän vihantaa, siellä täällä vaaleata, hopean värillä vaimennettua. Vakavimpienkin graniittikumpujen kasvoille kohoaa innostuksen punerrus samalla kuin matalammat kalliot pukeutuvat harmahtaviin, mutta monihäiveisiin yöpukimiinsa. Hiljaa, näkymättä, kuulumatta laskeksen laineille autereinen yö.
Se oli ero kuitenkin kotoisen ja tämän välillä, että täällä kuusikon yli kurkottivat päälakeaan häikäisevät lumihuiput ja että niityn yli näkyi vuoristomaisema kaikessa komeudessaan, moniväriset laaksorinteet ja laakson pohjassa yhtäällä kuohuva koski, jonka pauhua ei kuulunut, vaikka näkyikin vaahto, toisaalla hiljalleen vyöryvä vuo, ja alimpana autereinen järvi ja kaikki sen kaupungit ja elämä ja liike.
Puuttomalta Pohjanmaalta oli tultu kuin jonnekin Savoon suuren selän rannalle, josta aittojen lomitse, pirtin peräitse ja kaivon vintin kahden puolen siinti autereinen ulappa tuolla kaukana toisen rannan rajoittamana. Tuvan takana kohosi komea havumäki. Sinne vei tie huoneiden välitse. Tie oli hiekoitettu ja viitotettu kuusilla ja koivuilla, jotka estivät näkemästä kujia ja takapihoja.
Toinen oli Nazarius, toinen apostoli Pietari, joka nyt jätti Rooman ja ahdistetut uskonveljensä. Idän taivaalla oli jo autereinen, vihreä kajastus, jonka alalaita vähitellen kävi safraninkarvaiseksi. Hopealehtiset puut, valkeat marmorihuvilat ja vesijohtokaaret, jotka pitkin tasankoja kiertelivät kaupunkiin, erottautuivat jo pimeästä. Vihreä kajastus taivaalla vaihtui vähitellen kullankarvaiseksi.
Ne leijailevat ilmassa pää itsepintaisesti käännettynä synnyintaloa kohti, ne piirtävät suuria ympyröitä, jotka kohoavat ja äkkiä laskeutuvat jonkunmoisen koti-ikävän painosta, ja niiden kolmetoistatuhatta silmää tutkii, heijastaa ja pidättää katseessaan samalla kertaa lähiseudun kaikki puut, lähteen, säleristikon, aidan, katot ja ikkunat, siksi kunnes tuo autereinen tie, jota pitkin ne tulevat palatessaan liitelemään, on yhtä järkähtämättömästi piirtynyt niiden muistiin, kuin jos kaksi teräsviivaa viittoaisi sen avaruudessa.
Eikä Irene tuolla tuttavallisella katseella enää milloinkaan tullut häntä vastaan rakkauden hurmaavaan puolitiehen. Heidän rakkautensa oli harmaata, hiukan haukottelevaa ja tavanmukaista. Mistä sitten silloin tällöin tuo autereinen aamunkajastus? Eikä Johannes ollut huomannut Irenen siten katsovan eikä hymyilevän kenenkään muiden kuin Signen seurassa.