United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiukan etempänä olivat Glaucus, Crispus ja Miriam sekä ympyrän molemmissa päissä Ursus ja Nazarius, Miriamin poika, nuori, kaunis poikanen, jonka mustat hiukset kiharoina valuivat olkapäille. Lygian silmät olivat tähdätyt apostoliin, ja hän kuunteli henkeä pidätellen. Kaikkien muidenkin kasvot olivat käännetyt apostoliin päin. Hän puhui matalalla äänellä.
Nazarius sytytti soihdun, ja sen valossa alettiin keskustella, kuinka apostolin kallis henki olisi pelastettava. "Herra," virkkoi Vinitius, "johdattakoon Nazarius sinut huomenna kaupungista Albanian vuoristoon. Siellä tapaamme toisemme ja lähdemme Antiumiin, jossa meitä odottaa laiva, valmiina viemään meidät Napoliin ja Siciliaan.
"En tiedä miksi kreikkalaiset heitä sanovat," sanoi Lygia, "tiedän vain, että Nazarius on kristitty ja veljeni. Puhuessaan katseli Lygia häneen kummastuneena ja säälien, sillä hän oli jo vieraantunut tuontapaisista tunteenpurkauksista."
"Olemme tehneet läpiä arkkuun," kertoi Nazarius, "jotta sairas voisi hengittää. Ainoana vaarana on nyt vain se, että hän saattaa päästää jonkun äänen tai ruveta puhumaan meidän kulkiessamme pretorianien ohitse. Mutta hän on kovin heikko eikä ole koko päivänä avannut silmiään. Glaucus antaa hänelle sitäpaitsi unijuomaa, jonka hän itse on valmistanut minun noutamistani lääkkeistä.
Kun he saivat kuulla, että vaara oli niin likellä, vei Nazarius heidät kaikki kalatietä puutarhan pienelle portille ja siitä autioon kivilouhikkoon, joka oli muutaman sadan askeleen päässä Janiculuksen portilta. Ursuksen täytyi kantaa Linus, jonka jalka kidutettaessa oli mennyt poikki ja joka ei vieläkään ollut parantunut. Kun he olivat päässeet kuoppaan, tuntui turvalliselta.
Sanoma Lygian ihmeellisestä pelastuksesta levisi nopeasti kristittyjen joukkoon, jotka vastaiseksi olivat pelastuneet onnettomuudesta ja jotka elivät hajallaan siellä täällä. Uskonheimolaiset riensivät silloin katsomaan niitä, joille Kristus niin selvästi oli osoittanut armoaan. Ensinnä saapui nuori Nazarius ja Miriam, joiden kodissa apostoli Pietaria pidettiin piilossa, sitten tuli muitakin.
Kultainen kiekko ei kohonnutkaan taivaan korkeutta kohti, vaan ulkoni vuorista ja rupesi kieppumaan pitkin tietä. Pietari seisahtui ja virkkoi: "Näetkö tuota kirkkautta, joka meitä likenee?" "En näe mitään," vastasi Nazarius. Pietari varjosti kädellä silmiään ja jatkoi hetkisen perästä: "Joku ihminen tulee meitä kohti auringon kirkkaudessa." Mutta he eivät kuulleet minkäänlaisia askelia.
"Kyllä minä taas hänen turvallisuudestaan vastaan, kun vain saan hänet kotiin Corioliin," vakuutti Niger. Siihen neuvottelu päättyi. Niger läksi majataloon väkensä luokse. Nazarius kätki tunicansa alle kukkarollisen kultaa ja palasi vankilaan. Vinitiuksen edessä oli levoton, tuskallinen, toivon ja epätoivon vaiheilla häälyvä odotuksen päivä.
"Aivan varmaan!" huudahti Vinitius. "Vartijat olivat valmiit päästämään hänet pakenemaankin. Toki he nyt suostuvat siihenkin, että hänet kuolleena kannetaan vankilasta." "Tosin," huomautti Nazarius, "muuan mies aina tulisella raudalla tutkii, ovatko ruumiit, jotka vankilasta kannamme, todella kuolleet. Mutta muutamasta sestertsistä hän kyllä suostuu jättämään kuolleen kasvot rauhaan.
Nazarius ei kuullut mitään vastausta, mutta Pietarin korva eroitti surumielisen, suloisen äänen lausuvan: "Koska sinä hylkäät kansani, menen minä Roomaan toistamiseen ristiinnaulittavaksi." Apostoli oli pitkänään maassa, kasvot hiekkaa vastaan, liikkumattomana, ääntä päästämättä. Nazarius luuli hänen menneen tainnoksiin tai kuolleen.