Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Katsahti taas aurinkoon, joka oli jo kauvas jättänyt puolen päivän merkin Koljon vuoressa ja läheni laskuaan, katsoi taas Koljon vuoreen ja taas aurinkoon ja nolostuneena hieman äissään virkkoi: »No iltako nyt... No kauvampa siinä». Punalti päätään. »Jo minä arvelinkin... No sepä kumma... En muista, että minua olisi uni pettänyt».
KERTTU: Te ette välitä siis minun ystävyydestäni? GRANSKOG: Paljonkin. Mutta se, joka kerran on aurinkoon katsonut, luuletteko, että hän enää muuta valoa näkee? Minun silmäni ovat huienneet jo nuoruudessa. KERTTU: Viktor! Olenko minä ollut sinun aurinkosi? GRANSKOG: Olet. KERTTU: Sano se vielä kerran, ennenkuin lähdet. Tuhat tuhatta kertaa tahdon minä sen sinun suustasi kuulla.
Yhden ainoan pojan he tapasivat, joka osasi kahteentoista asti lukea Englannin kielellä; sen hän oli tietysti oppinut Beringin salmen takaisilta Amerikalaisilta, joiden kanssa he kauppaa käyvät. He näyttivät olevan pakanoita tahi jopa aivan uskonnottakin. Eräällä miehellä oli tosin risti, mutta aurinkoon päin näytti hän rukouksensa lähettävän.
"Kaunis," oli hän sanomaisillaan, vaan oikasi sen aikoinaan. "Mutta te, neiti, te ette ole muuttunut." "Enkö?" "Ette, te olette aina ollut yhtä kaunis." "Me olemme oppineet sanomaan toisillemme kohteliaisuuksia pääkaupungissa." "Kohteliaisuuksia? Ei, se on todellinen mielipiteeni valitettavasti." "Valitettavasti?" "Niin, ei pidä katsoa tuijottaa aurinkoon. Silmät vettyvät."
Kieli ei käy puheliaaksi kun varjot tummenevat, lintujen laulu vaikenee ja värit itäisellä taivaan-rannalla käyvät harmaiksi kunnes kokonaan häviävät. Nuo kaksi tuolla pienellä kummulla katselivat äänettöminä, selin aurinkoon päin, kuinka puna-sinervät varjot vanhoista, kuluneista puista kävivät yhä pitemmiksi tasaisilla niityillä.
Olin uskoton kaikelle, mille olin, äsken ylös aatteiden ja ihanteiden aurinkoon kimmotessani, lupautunut olemaan uskollinen. Tein melkein aina sitä, mistä tiesin, ettei olisi pitänyt. Menetin uskot, haaveet, heitin pois aatteet, niinkuin vanhat vaatteet. Menetin mielestäni oikeuden häneen, johon olin vaistonnut tulevani yhtymään, joka kerta kuin tein jotain, jota ei olisi pitänyt.
Ja silloin olivat kuin Kalevan tulet, kuin siniset, äärettömät liekkimeret myöskin kautta Väinämöisen pään ja sydämen välkähtäneet. Ja silloin hän oli unohtanut kaiken muun ympäriltään, kaikki ajatus ja itsetieto oli haihtunut häneltä ja hän vain tuntenut syöksyvänsä Luojan suuren ja salaperäisen luomakunnan palavaan, pohjattomaan aurinkoon. Vain nuo kolme pientä sanaa: »Minä rakastan sinua.»
Ennenkuin Lysias, joka häntä tottelematta oli tarttunut ohjaksiin kiihoittaaksensa hevosia vieläkin kovempaa juoksemaan, oli löytänyt sopivaa vastausta, Irene oli silmännyt aurinkoon ja, osoittaen kädellänsä itäänpäin, hän huudahti. "Miten päivä jo on kulunut! Mitä nyt sanon, kun minua etsitään ja kun minulta kysytään, missä niin kauvan olen ollut?
»Ma sodin vuoksi synnyinmaan.» »Ma pyrin sankarkunniaan.» »Ma eestä ihmisyyden löin.» »Ma sotamiehen leipää söin.» Suo sulaa, hanget haipuvat, pääkallot mutaan vaipuvat, vain poreet sieltä täältä käy, ei kohta heitä ketään näy. Sain ma siivet aurinkoon, itse ilman herra oon, ukkoselta vaajat vienen; jumalaksi luotu lienen.
Noudatin sieltä tavarani, vastaanotin halveksivaisesti sen huononnäköisen matka-laukkuni, heitin moniaita kultarahoja palvelijalle ja lähdin ajamaan kaupungin paraimpaan hotelliin, Sen ravintolan huoneitten akkunat olivat pohjoiseen päin eikä minulla siis ollut mitään pelättävää aurinkoon nähden.
Päivän Sana
Muut Etsivät