Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Jopa pelkäsin hänelle vielä hullumminkin käyvän kuin minulle, kuin hän oli sen reuhaavan lapsijoukon suututtanut. Ajatellen vanhan miehen surullista tulevaisuutta, astuin verkalleen kotiani kohti. En ollut hyvällä mielellä. Vähän oli marjoja ropeessa ja hyvin aavistin, mitä toiset lapset ajattelivat minusta.
Minä katsahdin kirjaston ikkunoihin, lamppu polot vielä kirjoituspöydällä, mutta katossa näkyi tumma varjo nopeasti liehuvan edestakaisin minun isäni varjo; hän näkyi olevan entistä levottomampi ja kovin liikutettu. Alakuloisesti astuin portaita ylös kirjaston ovi oli suljettu.
Tavalliseen aikaan kuulin, eteenpäin pyrkiessäni, kirkonkellojen soivan ja kohtasin ihmisiä, jotka menivät kirkkoon; ja minä sivusin kirkon tai pari, jossa seurakunta oli sisäpuolella ja laulun ääni tulvasi ulos auringon-paisteesen, sillä välin kuin suntio istui ja vilvoitteli eteishuoneen varjossa taikka seisoi marjakuusen alla ja käsi otsallansa tähysteli minua, kun astuin ohitse.
Mutta voi! kun todella löysin rakennuksen ja astuin maahan puutarhan portilla ja vaivalla vedin nuot kivisydämiset saappaani nurmikon poikki Doran luo, joka istui puutarhan tuolilla syrenipuun alla, mimmoiselta hän näytti tänä ihanana aamuna perhosten keskellä valkoisella olkihatullaan ja taivaan-sinisellä hameellaan!
Mutta Oppaani huolellinen huus: »Käy alas, nyt tie on auki, koska noin se raivoo.» Kivien suurten, vyöryneitten yli kävimme, usein alla jalkojeni ne liikkui, työntäminä taakan oudon. Ma kuljin miettien. Hän virkkoi: »Mietit sa ehkä tätä vieremää, min vahti on pedon viha, jonka lannistin ma. Siis tiedä, tänne ala-helvettihin kun kerrall' eellimmäisellä ma astuin, tuo kallio ei vielä syössyt ollut.
Kaikki riippui siis siitä, että minä osasin peittää ja salata sen, mikä oli enin minua, se on, minun ujouttani eli sisällistä vastahakoisuutta julkisuuteen. Sentähden, kun sitten astuin esille, en luule, että kukaan olisi voinut huomata ujouden merkkiäkään minussa. En tiedä itsekään mistä sain kaiken tuon rohkeuden ja ponnen.
Silloin olin jo 22 vuoden vanha ja olin siis vähitellen varttunut nuoruudesta täyteen miehuuden ikään. Oli sunnuntai-aamu Syyskuulla, kun astuin K:n satamassa laivaan, matkustaakseni Helsinkiin. Sydämessäni liikkui toivottomuutta, epäilystä ja levottomuutta, kun elämäni uhkasi kääntyä turvattomaksi. Yhtämyötäisen alakuloisuuden vallitessa kului se päivä loppuun.
Kaksi sotamiestä veivät minut pihan poikki linnanpäällikön taloon, jäivät itse eteiseen ja laskivat minut yksinäni sisään. Minä astuin jotenkin avaraan saliin.
Minä tarkoitan, etten ollut puettu mustaan vaippaan ja liehuvaan linnunpeloitusharsikkoon; mutta minä astuin aamulla varhain Blunderstone'en ja olin kirkkotarhassa, kun ruumis tuli, jota ainoastaan Peggotty ja hänen veljensä saattivat. Tuo heikkomielinen gentlemani katseli vähäisestä akkunastani; Mr.
Roosa nousi pelästyneenä ylös ja työnsi kiharat silmiltänsä. "Minä en ole vahtinut sinua, Roosa", sanoi herra von Weissenbach. "Minä kävin etsimässä sinua ensin kammaristasi ja astuin sattumalta ikkunan luo. Latojen välitse näkee nyt, kun puut paljastuvat, varjokäytävän pään ja silmäni, tiedät, ovat hyvät".
Päivän Sana
Muut Etsivät