United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
«Kummallista!» sanoi assessori. «Nämä kirjat, jotka sain eilen, ovat ostetut U sta. Olisiko hän siellä? Mutta...» «Varmaankin, varmaankin hän on siellä!» huudahti Petrea. «Katsokaa, tässä on kirje, jossa oli merkki; katsokaa, ensimmäisellä lehdellä on nimi: «Saara Schwartz», vaikka pyyhittynä. Oi! varmaankin hän on U ssa, ainakin voimme sieltä saada tietoja hänestä. Oi Saara! Saara raukkani!
Louisella kimelsivät kyyneleet silmissä eikä hän ollut ensinkään «häväistyn näköinen» semmoisesta teosta, joka oli niin täydellisesti «vastoin naisen arvoa». Assessori säpsähti ja katsoi Eevaan kummastuneena. «Ota vastaan minulta», jatkoi laamanni äänellä, joka selvästi ilmaisi hänen liikutustansa, «seurakumppani, jota jo kauan olet toivonut itsellesi!
Antakaa anteeksi, että vaivaan, antakaa anteeksi! VILANDER. Minulla nyt ei tällä kertaa ole sisällä aivan noin paljon. Kyllä minä huomenna ASIANAJAJA. Herra assessori laskee leikkiä tämmöinen vaatimaton summa ! VILANDER. Olen satunnaisesti vähän rahanpuutteessa tänään, mutta ASIANAJAJA. Siis ei.
KANTTORI. Te tarkoitatte että tehtäisiin vaihtokauppaa: te antaisitte meille kansakoulun, me teille viinapolttimon. Ei käy laatuun valitettavasti ei. ASSESSORI. Minä arvelin että nyt olisi muutoinkin erinomaisen sopiva tilaisuus kun voitaisiin saada neiti Sommar opettajattareksi, hän, joka on oman pitäjän lapsia ja erittäin suloinen ihminen eikö niin teidänkin mielestänne?
HANNA. Olet ryöstänyt häneltä kaiken kunnian, kaiken rakkauden, kaiken toivon arvaan ettei elämä hänelle sitten enään maittanut. ASSESSORI. En sittekään ymmärrä. Milloinka olisin kaikki nuo ryöstöt tehnyt? HANNA. Ryöstäessäsi häneltä minut. ASSESSORI. Totta tosiaan tuo on kummallista kuulla oman morsiamen suusta!
«Odottakaamme», lausui assessori kärsivällisesti ja tyynesti, «varmaankin joku pian kulkee tästä ohitse ja siltä me voimme pyytää apua». Odotettiin, mutta ei kukaan tullut ja hetki hetkeltä pimenivät varjot: näytti siltä kun ihmiset olisivat kammoksuneet metsää pimeän tultua.
Salliiko ystävämme, assessori Munter erään erään meistä seurata häntä yksinäisyyteensä?» «Ken tahtoisi seurata minua?» tiuski Jeremias tylysti ja epäillen.
Viina ja koulu tuntuu aivan kuin olisi taistelu kuoleman ja elämän välillä. Ettekö voisi odottaa että kysyisin neuvoa edes Hannalta? ASSESSORI. Keneltä? KANTTORI. Neiti Sommarilta hänen mielipiteensä olisi minulle varsin tärkeä. ASSESSORI. Vai niin; no sitten lienee parasta lakata puhumasta koko asiasta.
Ja jos unhoittaisinkin hänet, joka nyt on syynsä sovittanut, niin kuinka voisin unhoittaa sinut, joka olisit silmäini edessä alituisena todistuksena kavaluudesta, tekopyhyydestä, valheellisesta isänmaan-rakkaudesta! ASSESSORI. Siihen sitä aina tullaan!
ASSESSORI. Vähät siitä! Mutta vielä nytkin olisin valmis antamaan jonkun summan, esimerkiksi viisisataa markkaa, suomalaisille kouluille ja teidän kauttanne, jos vaan voisin toivoa hiukankin ystävällisempää kohtelua. KANTTORI, puhuen itseksensä. Viisisataa markkaa!