Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Ei lehtikään liikahtanut; vesi Karhunsalmessa oli todellakin kuin kuvastin, puolikuun heikkojen säteiden hopeoimana. Tie salmelle oli vähän viettävä ja sen molemmin puolin kasvoi pieniä pensaita, jotka olivat liian matalia kätkemään miehen suorassa asennossa. Peljäten että hän huomattaisiin piti Anttikin parhaana kumarassaan kulkea tien sivua pitkin.
Pari sellaista oli Anttikin jo kohdannut öisin kotimatkallaan, naisista puhumattakaan, joilta sai tuskin katuristeystä siihen vuorokauden aikaan rauhassa kulkea. Muuten oli kaupan olevien naisten keski-ikä viimeisen kymmenen vuoden kuluessa arveluttavasti alentunut.
Kotimatkalla suomalaiset sopivat heti yksissä neuvoin rakentavansa Vetalaisen talon uudelleen, ja kun Antti ja Pekka olivat vapaita, itsenäisiä miehiä, kysyttiin heiltä, eivätkö he tahtoisi ruveta vakinaisesti Vetalaista auttamaan rakennustyössä. Pekka vastasi heti myöntävästi, ja siihen mukautui Anttikin. Mutta pian oli joulu tulossa, ja työ päätettiin jättää siksi, kunnes juhla oli ohi.
Poppamiehelle aina häissä kunniasija tarjottiin, jotta ei hän nuorille parille mitään onnettomuutta toisi ja ilkeitten muukalaisten vihat karkottaisi. Niinpä istui nyt Louhelan Anttikin kunniasijalla, katseellaan jo arat ihmiset mykistäen ja kulmakarvojensa rypistyksellä hurjimmat rajupäätkin hilliten.
Ehkä rakasti nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä lujemmin. Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet. Yötä päivää laskettiin lauttoja.
Mutta eräänä sunnuntaina talvella oli hän taas kirkossa ja siellä oli Anttikin. Yrjö näki hänet; näki, että hän oli kalpea ja laiha, että hänellä oli samat vaatteet kuin ennenkin, jolloin he vielä olivat yhdessä; nyt ne olivat vanhat ja paikatut. Saarnan aikana katsoi hän pappiin, ja Yrjön mielestä oli hän hyvä ja lempeä; hän muisti heidän lapsuutensa päiviä ja kuinka hyvä poika hän oli ollut.
Siihen toivomukseen yhtyi Jussikin järkeillen: »Olisihan tosiansa paljon mukavampi maata saunan lauteilla ja kylpeä iltikseen, kuin tuossa lattialla kyhjötellä... Eikä niiden tarvitsisi olkiakaan ostaa. Sillä kyllä sitä tavallinen maamies tyytyisi paljaillakin saunan lauteilla muutaman yön nukkumaan.» »Tyytyisi sitä», lupasi Anttikin. »Tyytyisi.
Kun me sitte kotia tultuamme miesvainajani kanssa keskustelimme, tulimme siihen päätökseen, että hän seuraavana päivänä ottaisi 5,000 markan henkivakuutuksen. Ja sen hän tekikin. Silloin vielä tahtoi Anttikin niin mielellään tehdä samoin, mutta Loviisa pani vastaan. Ja Loviisan tahtoa vastaan ei hän elämässään mitään tehnyt. Näin asia silloin kävi.
Pekan luoti sattui karhuun, mutta peto ei heti kaatunut, vaan nousi pystyyn, syleili etukäpälillään puuta, johon Antti oli kiivennyt, mutta lysähti sitten maahan. Se oli kontion viimeinen voimanponnistus. Karhun noustessa pystyyn Anttikin oli kiivennyt yhä ylemmille oksille, pitäen kaiken aikaa melua ja sättien sekä karhua että itseään.
Rosvoja!» ähki Partanen. »Mene pois, mies, tieltä, tahi saat piiskaa!» komensi Anttikin ja nosti ruoskaa lyöntiin. Mutta Jussi Partanen huusi yhä lujemmin: »Tulkaa avuksi!... Huuda, Turtiainen, poliisia... Prtuu!... Prtuu, ruuna!... Huuda lujemmin, Turtiainen!» »Poliisi! Onko täällä poliisia!» huusi Turtiainen. Mutta poliisi osuikin juuri tulemaan paikalle, kun oli menossa ostamaan housukangasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät