Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. marraskuuta 2025
Kolmatta renkiä kutsuttiin liikanimellä, jota ei kuitenkaan hänen kuullen lausuttu, Antti Tinahattu, syystä että hän väliin juomatuulelle joutuessaan joi ja mässäsi niin, että hän oli vähällä joutua pois virastaan. Hän oli kuitenkin tavallaan oikein aimo mies.
Minä juoksen järveen, ellen saa jäädä sinun luoksesi, ijäisesti sinun luoksesi! Nyt uskoi Antti. Mutta hänen sydämensä pysyi kylmänä, jääkylmänä. Jospa tuo hellyys olisi tullut hänen osakseen joskus ennen! Silloin se varmaan olisi tehnyt tärisyttävän vaikutuksen häneen. Olihan tietysti nytkin, liikuttavaa, että Elna, hänen kova, järkevä, viileä Elnansa itki. Mutta se oli vain hermovaikutus.
Hämmästyksestä vaaleina seisoivat Antti ja Tommi Leenan edessä, eivätkä saaneet sanaakaan suustansa; vihdoin kiljaisi Antti: "Se on valetta, se on tyhjää herjaamista. "Se ei ole ensinkään valhetta eikä herjaamista, lähtekää Kalmuun, kyllä siellä saatte kuulla." Antti tömisteli vihoissaan jaloillansa laattiata, lupasi lyödä Elinan kuolijaaksi ja maan tasalle hajoittaa koko Kalmun talon.
Mutta Heikin vastausta odottamatta hän jatkoi sitten matkaansa junavaunuun. He istuutuivat ikkunan ääreen. Antti rupesi aluksi vain ohikulkevia naisia tarkastamaan ja arvostelemaan. Kuinka hyvin Heikki ymmärsi tämänkin puolen Antissa! Hän saattoi noin vain tavattuaan parhaan toverinsa, ikäänkuin he olisivat olleet jo kauan yhdessä!
Jussia miellytti Kaisan vakavuus, jota vielä vahvisti Antti sanoen: »Vakavamielistä sukuahan se on se Karhun sukukunta aikoinaan ollut... Möröksihän ne sitä Pekka Karhua sanoivatkin, ja sen Mikko Karhun tyttöä haukuttiin Kontioksi.» Mutta liialliselta hänestä kumminkin tuntui semmoinen vakavuus, jos Kaisa päättäisi muun Karhun suvun esimerkkiä seuraten pitää sänkyään leskensänkynä kuusin vuosin.
Sanaakaan sanomatta otti isäntä Mikkoa käsivarresta ja talutti vuoteen ääreen, jossa Antti poika makasi. "Katso tuohon", sanoi hän, viitaten lastaan. "Lapseni olen saanut takaisin ... sinä teit tehtäväs ja teit kuin mies. Minä olen sinulle velkaa, etkä sinä minulle." Aurinko on juuri noussut ja heittää kultaisia säteitänsä Kivimäen lakeaan pirttiin.
Ainoat, jotka tulisivat häviämään, olisivat ne O.Y. 'Kuvan' osakkaat, jotka olivat ostaneet osakkeensa nimellis-arvosta tai yleensä kolmatta osaa korkeammasta hinnasta. Antti tunsi heti leijonan kynnen tuossa suunnitelmassa.
Juuri heidän Esplanadille astuessaan kulki eräs tumma, pitkä nainen heidän ohitseen, heittäen omituisen, tutkivan ja samalla ilkamoivan katseen heihin. Antti tervehti, Soisalo seurasi hänen esimerkkiään. Eikös se ollut rouva Sorvi? kysyi Soisalo. Kyllä, vastasi Antti. Vaimoni parhaita ystävättäriä. Se on totta! muisti Soisalo. Enkö ole kerran tavannut häntä sinun luonasi?
"En pelännyt kuolemaa", vastasi Antti ja kääntyi katsomaan saarnamiestä, joka astui hänen perässään. "En muista, että yhtenäkään hetkenä olisin uskonut hukkuvani... olin niin varma pelastumisestani..." "Vaikka näit toisten koskeen katoavan?", kysyi saarnamies kummissaan. "Vaikka, ja vaikka jo viimeisillä tunneilla tunsin voimani vähenevän", vakuutti Antti.
Olenko minä sitten humalassa vai mitä?" Ja Antti, poika pahainen, on kuin kahden tulen välissä: ei tiedä kumpaisetko ne nyt todella ovat suuremmassa arvossa pidettävät, Nevanko lohet vai mestarinko hauet.
Päivän Sana
Muut Etsivät