Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Naiskirjailijat ovat vasta uudemman ajan keksinnöitä, ja heillä on näihin asti ollut muutakin työtä: kuvata miesten huonoja tapoja ja heidän intoansa pitämään naista orjuudessa. En toki tiedä, olisiko yhdenkään anopin mieleen juolahtanut kuvata itseään vävypoikansa orjaksi.
RAFAEL. Niitä on ihmisiä, jotka ilman teitä jo aikaa päiviä olisivat päässeet joko taivaasen taikka hornan tuuttiin. CLETO. Se on minun kerskaukseni, minun ansioni. RAFAEL. Ansio, joka tuottaa minulle sen onnen, että saan anopin kanssa tapella. CLETO. Minä en ymmärrä teitä. RAFAEL. Ette siis suinkaan tiedä, mitä otus anoppi on. CLETO. Ah, ei minulla ole ollut anoppia, eikä vaimoa.
Hän puuhaili aamusta iltaan kyökissä ja kellarissa lyhyesti sanoen, oli koko viikon emäntäpiikana, ja ainoastaan sunnuntaisin tahi kun oli vieraita, tuli seuranainen näkyviin. Tämän uutteruutensa ja hyvän järjestyksensä kautta saattoi hän talouden Grönlidissä aivan oivalliselle kannalle. Tämä vaikutti paljon anopin lepyttämiseksi, joka ei suinkaan ollut vääryyttä rakastava eikä paha.
RAFAEL. Anopin suussa on meri vedetön, aurinko valotoin, tanssijattarella ei ole hyväilijää, eikä vanhalla piialla pahaa kieltä. Oi, esi-isäini kautta olen minä sen vannonut, ett'en iki pitkinä päivinä asu saman katon alla anopin kanssa. FEDERICO. Aivotko siis jälleen mennä naimisiin? RAFAEL. Oikein osattu nyt tunnet haavani. FEDERICO. Todella siis?
Ja olivat onnelliset kun vaan ei ollehet onnettomat, mut joku jos äkkiä onnen sai, siitä tehtihin sormukset somat. Siitä tehtiin kultaiset kellot vaan ja korvarenkaat ja käädyt, mut niitä ei tietysti kantaneet kuin yhdet ja ylemmät säädyt. Ja niitä ei tietysti kannettu kuin joskus juhlissa näissä, kuin apin ja anopin peijahissa ja langon ja kälyn häissä.
Kun anopin jättämä testamentti on avattu ja sen sisällys hymysuin luettu, pannaan vielä haudalle varoilta mahtava kallion lohkare. Ja vanhemmat kun kesällä sunnuntaisin käyvät sitä katsomassa, puhuvat lapsillensa liikuttavan kertomuksen isoäidin hyvyydestä. »Ei hän koskaan silmiä pestessä itkenyt; ei koskaan pannut paperossin päitä kukka-astioihin» j.n.e.
"Tehtyäsi tervehyiset sanele tarinojasi: matkasitko mainehitta, kävit tiesi tervehenä, kun läksit anopin luoksi, apen ainoan kotihin? Saitko neien, voitit vallan, sorritko sotiveräjän, levititkö neien linnan, pirotitko pystyn seinän, astuitko anopin sillan, istuitko isännän lautsan?
Tokko lähdemme jaloittelemaan tänä iltana, äitiseni? Ilta on kolkko. On niin paha ilma. Näyttää sateiselta. Minä en näe pilven-nuohaakaan taivaalla. Federico... Kuinka voisikaan toisin olla? Kahden anopin välissä miehellä ei ole mitään omaa tahtoa, siksi kuin vihdoin... Malta mielesi, Federico.
Ja jos kärsimykset todella opettavat anopin rakastamaan miniätä niinkuin hän rakastaa omaa poikaansa, niin eikö hän silloin jo ole uusi ja kirkastunut ihminen, jolle on enää mahdoton vihata ketään, vaan joka rakastaa kaikkia? Mutta miksi minä luettelisin esimerkkiä elämästä, joka on jokaiselle tunnettu ja jota jokainen itse elää?
Nuori pariskunta saapui kotikaupunkiin, muutti asumaan anopin luo maatilalle ja eli onnellisesti kuherruskuukautensa. Lemminkäinen vannoi heittävänsä pois kaikki vanhat urheiluretkensä kauniin Kyllikkinsä tähden ja Kyllikki vannoi rakastavansa miestään myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta ihmiset silmäilivät epäillen tuota onnellisuutta.
Päivän Sana
Muut Etsivät