United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niemimäkelän lapset ja Lukulan Iikka olivat jo siinä ijässä, että he menivät kaikki yht'aikaa rippikouluun, sillä Kasperikaan ei ollut vielä ollut rippikoulussa, vaikka hän oli Iikkaa ja Annia vanhempi. Hengen voimalla koki kirkkoherra nuorukaisille opettaa jumalallisia totuuksia, jotka yksinänsä voivat ihmistä lohduttaa ja tukea hänen viimeisellä hetkellänsä.
Ajatelkaa, jos kaikki muutkin oppilaat olisivat tehneet samoin, mitä sitten? Anni oli punainen hiusmartoa myöten. Hän ei puhunut mitään, vain alas. Niin, sanokaa nyt, mitä siitä olisi seurannut? Ymmärrättekö nyt, kuinka väärin siinä teitte? Selma kiusaantui sanomattomasti. Hän olisi mielellään tahtonut Annia puolustaa.
Hän ei kuitenkaan ollut siitä oikein selvillä, onko hänellä oikeutta kysymään semmoista asiaa, vaan hän arveli, että hänen piti kysyvän; sitte vasta hän taitaisi Annin kanssa haastella toisella lailla, joko niin, taikka näin. Päivä kului toisen perästä, eikä Annia vaan kuulunut, ja Lents käveli usein Leijonan ravintolan ohitse, menemättä sisään ja vihdoin katsomatta sinnepäinkään.
Tämä uhkaus Annia nauratti, koska Lents ei olisi mies panemaan sitä toteen. Mutta hän näytti toden ja pani kuin panikin kisällit ja oppipojat pois.
Välistä oli Hellulla niin ikävä äitiä ja Annia ja entistä aikaa, että vedet väkisen pyrkivät silmiin, Mutta äiti oli aina varoittanut häntä itkemästä, ettei viimeinen näkö menisi. Sen vuoksi hän kohta pyyhki pois kyyneleet, kun ne vaan tulivat esiin, ja joi vettä, että sai karvaan palan kurkustaan painumaan.
"Kätennekö minulle?" kysäsi maisteri ja katsahti kahteen taivaasen. "Niin juuri. Miksi niin kummallisesti katsotte minuun?" vastasi Anni, ja ruusupilviä näkyi ympäri taivasten rantoja. Lauri otti Annia kädestä. Taivas, sitä sähkövirtaa, mikä nyt virtailemaan Laurin suonissa! Hän piti kauan kädestä kiinni. "Miks'ette opeta mua piirustamaan?"
Joska hän nyt vaan tietäisi, mitä Anni uneksii! Joska hän vaan voisi auttaa Annia ja itseään! Lainahattu ja säästörahat. Näillä seuduilla, joissa me nyt ollaan, ei maa sula moneen kuukauteen, kun se kerran on jäähän mennyt.
"Mistäpäs minä sen", arveli rovasti, "ehkä sanoi rakastavansa tahi tuota mieltyneensä Pekkaan?" "Ei se siitä mitään virkkanut, vaan niin sanoa mäjäytti, jotta 'vaikka ei olisi tupaakaan', aatelkaas 'vaikka ei olisi tupaakaan', sanoi." "Tahtookos se sitte Toppolan isäntä niin mielellään Annia?" kysyi rovasti.
Sillaikaa Lents ja Anni yhdessä istuivat ihastuksissaan puutarhassa, ja syleiltyänsä Annia sydämmen pohjasta, sanoi Lents: "Minun mielestäni on, kuin en olisikaan kotiseudullani; minusta on, kuin olisin ulkomailla ja palaisin pitkästä matkasta". "Sinä olet kotona ja siellä sinä olet pysyvä", vastasi Anni; "sinä olet vain vahvasti vaihettanut sanoja isäni kanssa.
Kaulassa oli suuri arpi, ja ruumiiltaan hän oli niin onnettoman kuihtunut, ettei olisi luullut häntä kuin viisivuotiaaksi korkeintaan, vaikka oli jo kahdeksan täyttänyt. Mutta hiljainen hän oli aina ja tyytyväinen; hoiti pikku Annia päivät päätään ja oli äidille kuin oikeakäsi.