Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Puhujaa tervehdittiin kaikuvilla hyvähuudoilla ja Alli kiinnitti Magnaan riemuitsevan katseen, ilmaisten siten pitävänsä hänen nyt voitettuna. Mutta nuori tyttö ei hämmästynyt, hän näytti ainoastaan ajattelevalta. Oletteko aivan varma, että tuota kestitystä tarjotaan uusien uskonheimolaisten voittamiseksi? kysyi hän. Aivanko aijotte kuulustella minua valan perusteella? nauroi ylioppilas.
KERTTU: Muistatko sinä, millainen hän oli, kun hän seisoi puhujalavalla suuren kansajoukon keskellä, vartalo hiukan eteenpäin nojassa, silmät syvällä päässä? Sano, muistatko sinä hänet niin? ALLI: Muistan. KERTTU: Muistatko sinä hänen naurunsa ystävien parissa, hänen kirkkaan, leveän, syvän naurunsa, joka kuului läpi talon? ALLI: Muistan.
»Minä tunnen kaikki herrat ja olen hyvin onnellinen. Minä tunnen kaikki.» Alli katsoi häntä vielä uteliaammin. »Mitkä herrat? Ovatko ne suomalaisia vai venäläisiä?» »Kaikki. Minun ei olisi pitänyt syntyä.» Hän kumartui eteenpäin ja sanoi viekkaasti ja salaperäisesti hymyillen: »Minä otin kaikki tyyni. Tuonne!» Hän nousi ylös. »Päästäkää irti side! Minun pitää lähteä.»
Kapteeninrouva Cederkvist istui ruokapöydässä perheineen ja ruokailijoineen ja tämän talon päivällispöydässä oli tavallisesti aika eloisata. Vanhin tytär, neiti Alli, ja ylioppilas Witikka johtivat puhelua, kuten tavallisesti; Sanni, "sanasutkailija", suikautti joukkoon silloin tällöin ja molemmat lyseolaiset hymyilivät itsemahtavasti.
ALLI: Mikä sinun on? Muistitko sinä jälleen häntä? Tietysti sinä muistit. Elä muistele häntä, kun ei se kuitenkaan enää mitään auta. Miksi ei hyvä Jumala salli hänen kuolla? Se olisi meille kaikille parempi. KERTTU: Niin, se olisi parasta meille kaikille. ALLI: Eivätkö lääkärit ole sanoneet, että hän tulee kuolemaan äkkiä? Ilman mitään kipuja? KERTTU: Kenestä sinä puhut?
»Antakaa minun puhua kaikki», vastasi Alli, »ja päättäkää sitte, kummalla meistä on enempi anteeksi annettavaa.» »Jospa minulla olisi edes yhtään.» »Nämä sanat olisitte saattaneet sanoa minulle siihen aikaan, kun minä tyttärenä iloitsin isäni kodissa, kun äitini minua hellästi hyväili ja kun minä huolettomasti leikin sisarusteni piirissä. Suloinen kuin aamurusko oli nuori mieleni.
Maassa ylt'ympäri oli pienoisia olkilyhteitä, jotka heti ensi silmäyksellä huomattiin keskenkasvuiseksi ja vehreäksi viljaksi; suuria tuohikontteja oli samoin kasoissa siellä täällä, täynnä kypsiä, kesällä poimittuja katajanmarjoja, joista ynnä oljista nyt keitettiin juomaa, millaista voitiin. Siellä oli myöskin hyvin yksinkertainen »ambulansi», jota Iikka ja Alli olivat koettaneet panna toimeen.
Anteeksi, niitä asioita en minä ole koskaan liioin tuntenut, sanoi hän kylmästi. Oi, ja minä kun luulin, että sinä kerrankin olisit puhunut oikein suoraa kieltä, sanoi Alli nauraen. Me nykyajan tytöt kyllä voimme kuulla yhtä ja toista haitatta, sen voin sinulle vakuuttaa, ja jos Magna punastuu, niin eipä haitaksi, jos hänenkin silmänsä avautuisivat. Ihanteiden aika on mennyt!
Minä koetan seisoa.» Hän nousi kankeasti ja raskaasti ja Alli tuki häntä. »Antakaas tänne tuo kivääri!» pyysi hän, viitaten pyssyyn, joka seisoi reen sepää vasten. »En minä tuetta pääse mihinkään, eikä kenenkään tarvitse nähdä minun juoksevan, jos niiksi tulisi. Herra tiennee, jaksanko seisoa ollenkaan. Jalkaterät tuntuvat nauriinkuorilta.»
Kaukana täältä seisoi kaksi kalpeata haamua, suruisesti ja vavisten katselemassa tuota punaista valoa, joka loisti yötaivaan tummalla reunalla. Ne olivat Alli ja Antero.
Päivän Sana
Muut Etsivät