United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Jumala olkoon todistajana», lausui Allan juhlallisella äänellä, »että teidän kätenne, nuori herra, eikä minun, on antanut Annikalle tämän turmiota ennustavan lahjan takaisin. Se oli surusormus, jota äitini piti murhatun veljensä muistoksi.»
Kuolla hänen pitää, vaikka olisi oma veljeni!» Mutta toisella tikariniskulla Allan kaatoi vartijana seisovan sotamiehen, samosi leirin läpi niinkuin vuoriston metsäkauris vaikka kaikki, jotka olivat hätähuudon kuulleet, ajoivat takaa heitti itsensä jokeen, ui toiselle rannalle ja katosi metsään.
Kreivi Menteith puolusti myös hartaasti Allanin puhetta, ja tämän vanhempi veli niinikään mielellään suostui, sanoen koko asian hullutukseksi, josta ei maksanut vaivaa enempää puhua. »Ja nyt, Allan», virkkoi hän viimein, »ole hyvä ja käske pois kynttilänjalkasi.
Hän pujahti yöllä karkuun ikkunan kautta, nauraen isänsä turhaa varovaisuutta, ja toi yhtenä päivänä yhden, toisena kaksikin päätä, jotka olivat kuuluneet Sumun Lapsille. Lopulla se leppymätön vimma ja rohkeus, millä Allan vainosi heitä vuoriston syvimpiin loukeroihin asti, masensi rosvojen miehuuden, vaikka hekin kyllä olivat pelottomia luonteeltaan.
»Minä soisin», virkkoi hän, »että kaikki jo olisi ratkaistu tavalla tai toisella ja että tämä ihana Briseis vietäisiin pois leiristämme ennen meidän vuorelais-Achilleksen, Allan Mac Aulayn, palaamista.
Rauha saatiin tällä tavoin jälleen toimeen, ja vieraat istuutuivat pöytään ennen määrätyn järjestyksen mukaan, eikä Allan, joka taas oli käynyt istumaan valkean ääreen, sitä häirinnytkään toistamiseen.
Allan puolestaan, istuen samalla tuolilla kuin edellisenäkin iltana, ei pitänyt lukua kenestäkään. Hän tulee tänne tänä iltana.» »Kuinka monen seuralaisen kanssa?» kysyi Mac Aulay. »Noin viidenkolmatta tai kolmenkymmenen kanssa», sanoi Donald, »niinkuin hänellä on tapana.» »Levittäkää tarpeeksi olkia suureen latoon», käski talon isäntä.
Mutta teillä on vaarallinen kilpaveli Allan Mac Aulayssä, eikä voi tietää, mihin kaikkeen viha voi häntä yllyttää. Velvollisuuteni on sanoa teille, että eripuraisuus teidän välillänne voisi olla suureksi vahingoksi kuninkaan asialle.» »Herra markiisi», virkkoi Menteith, »minä tiedän, että tarkoituksenne on hyvänsuopa ja ystävällinen.
Ja piru minut vieköön, jos talossa on yhden luodinkaan vertaa hopea-astioita kaikkiaan paitsi vanhan rouvan maitohera-vati, josta puuttuu kansi ja toinen korva.» »Vaiti, ukko!» tiuskasi Allan vihaisesti. »Ja te, herrat, jos olette kyllin virvoittaneet itseänne, jättäkää tämä huone. Minun pitää varustaa se valmiiksi noiden etelämaalaisten vierasten vastaanottoa varten.»
»Jumalan kiitos!» sanoi hän istuttuansa hiljaa hetken aikaa, siksi kun harpun viimeisetkin sävelet olivat lakanneet väräjämästä, »sieluni ei ole enää pimitetty sumu on hengestäni lähtenyt.» »Sinun tulee, Allan serkku», virkkoi kreivi Menteith, »synkkämielisyytesi onnellisesta selviämisestä kiittää yhtä paljo Annikka Lyleä kuin Jumalaa »