Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Eräs ukko, joka näytti olevansa kokeneempi kuin toiset, sanoi: "Minä sanoin heti nähdessäni teidän ajavan ikkunamme ohi että se ei ollut zasedateli vaan varmaankin uusi pastorimme rouvineen."
Hän luulee käärmeiden kintereillään tulevan ja ajavan häntä, tuntee kipua kantapäässään, luulee siihen pureutuneen sen, jota kantapäässään polki ... pudistaa jalkaansa, on saavinaan sen irti ja rientää uudelleen eteenpäin päästäkseen pyhälle vuorelle, haltijan suojaan, mutta eksyy tiellä, ei tulekaan kukkulalle, vaan jyrkkää kalliota vastaan ... ei pääse eteenpäin, kääntyy takaisin, eksyy metsään eikä tiedä enää, missä on, ennenkuin on taas taikamajan edessä, jonka ovi kamalasti ammottaa häntä vastaan ja kallot irvistävät.
Tuolla vaaran alla seisahti hän vielä kerran, ikäänkuin epäillen, jatkaisiko matkaansa vai kääntyisikö takaisin. Sisällisen tuskan valtaamana heittihe onneton Iska maahan, ja karkea hiekka imi ahneesti hänen kyyneliänsä. Tuokion kuluttua hän nousi ylös ja ripein askelin riensi poispäin, ikäänkuin paeten jotakin hirveää kummitusta, joka häntä tuntui ajavan takaa.
Pari viikkoa hautajaisten jälkeen, kun Elsa eräänä aamuna istui akkunan edessä kamarissa ja neuloi, näki hän maalais-isännän ajavan pihaan ruskealla hevosella ja sievillä kärryillä. "Tuolla tulee varmaankin mummolle vastaus!" huudahti Elsa. Mummo, joka jotakin hääriskeli kamarin perällä, tulla löntysti akkunan luo. "Mikä vastaus?" mummo hämillään kysyi.
Sitten keksittiin nainen, ja tuota pikaa kävi selville, että oli nähty hänen ajavan kauniin naisen keralla, komeat hevoset edessä, liverikuski hevosia ohjaamassa ja erikoinen vaunuoven avaaja hänen rinnallaan. Näin juttu vähitellen kasvoi ja kaunistui ja kävi joutilaalle maalais-mielikuvitukselle rakkaaksi.
Antero arvasi kohta, kun näki rouva Kornmanin ajavan pihalle, mistä päin tuuli, ja ennätti parhaaksi kuiskuttaa kauppiaan korvaan: "Kieltäkää, ettette ole mitään testamenttia tehnyt" kun Wappo astui sisään. Miten siinä sitten kiisteltiin, tuli rouva vihdoin siihen päätökseen, että koko huhu oli vaan ilkurien sepittämä.
Tuo vastaus kuului niin tyhmältä toisten haltijain korviin, jotka muka ovat sangen leikikästä luontoa, että kauniin kehrääjän mies kuuli niiden nauravan ikäänkuin hullut, ulvovan, ilkamoivan ja ajavan rakastunutta tonttu-parkaa takaa.
Clusiumissa hän luuli katsellessaan alaslasketun ristikkoluukun läpi nähneensä toistenkin vaunujen, niinikään ratsumiesten saattamina, ajavan kaupungin portista sisään. Mutta kun hän mainitsi tästä Doliokselle, ajoi tämä täyttä laukkaa portille takaisin ja palasi heti, sanoen, ettei hän ollut mitään huomannut. Siitä hetkestä alkaen ei ruhtinatarkaan enää mitään erikoista nähnyt eikä kuullut.
Hänen mielihyvänsä häiriytyy kuitenkin eräänä aamuna, kun hän metsään ajaessaan kuulee hakkausta korvesta. Se on kai vain joku halonhakkaaja, mutta ei hän kuitenkaan tahtoisi, että se tulisi hänen tuvalleen. Ei se tulekaan sinne, näkyy ajavan kuormineen lammen taitse kylälle päin. Eikä kuulu sitä enää moneen päivään takaisin tulevaksi.
Mies ei saanut puhua loppuun, ennenkun Bertelin voimakkaan käden isku heitti hänet pitkäkseen lattialle. Isä, sinä olet näin tahtonut! huudahti nuorukainen ja oli tuossa tuokiossa hyökännyt ovesta ulos ja heittäytynyt rekeen, jonka samassa kuultiin täyttä karkua ajavan pois pihalta ja katoavan raivoavaan lumimyrskyyn.
Päivän Sana
Muut Etsivät