Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Näitten miesten lähettiläät kävivät alinomaa ympäri, ryöstäen ja murhaten ja yleistä onnettomuutta enentäen. Se kansa, jota tämmöiset johdattivat, ei näyttänyt olevan ne valitut, joitten luo joku vapauttaja tulisi. Heiltä katosi miehuus ja uskallus. Usko kuoli, ja tuhannet ajattelivat, että jumala oli hylännyt Israelin.
Kohteliaisuudesta kumartuivat nuo molemmat herrat kehdon puoleen ja ihmettelivät, että kymmenen kuukauden vanha lapsi voi olla noin suuri. Hän oli myös hyvin kiltti. Mutta jos hän olisi herännyt, olisi hän saattanut kaikki päästään pyörälle. He menivät takaisin tulen luokse ja ajattelivat ainoastaan lähtöään, nyt kun heille oli tullut vähän lämpimämpi.
Niin teki Hannakin, ja varmaan he molemmat samaa ajattelivat. Ei kuitenkaan toinen eikä toinen mitään virkkanut. Oli niin tukalan ikävää. Pelko ensiksikin isän suhteen. Jos hän nyt joutui johonkin olutta tai totia juomaan ja sairastuisi taas uudelleen. Taikka tulisi humalassa kotiin ja kohtelisi äitiä samalla lailla kuin silloinkin. Hannaa oikein pöyristytti.
Päätin kumminkin koittaa mitä ihmiset minusta ajattelivat, vaikka siihen kylläkin rohkeutta kysyttiin. Oli täysikuu niinä öinä. Illalla heitin ylleni ison päällystakin, painoin hatun päähän korville asti ja salaa kuin mikähän varas lähdin kotoa.
Tätä kuulusteli nämät herrat varsin kuuliaasti ja näytti kuin olisivat mieltyneet kuninkaan sanoihin, mutta niin pian kun hän käänsi selkänsä, ajattelivat he yhteen ja jupisivat: aateli toki aina on aateli ja ett'ei mitkään avut maailmassa toki ole aatelisuuden arvoiset.
Mutta opetuslapset eivät uskoneet häntä, ja kun hän itki ilosta, niin rupesivat toiset torumaan häntä, toiset taas ajattelivat, että suru oli vienyt hänen järkensä sekaisin, sillä hän kertoi niinkin, että oli nähnyt haudalla enkelejä. Mutta opetuslapset juoksivat haudalle toisen kerran ja tapasivat haudan tyhjänä.
Kun vieraat illallisen jälkeen vihdoin saapuivat jäähyväisiä sanomaan rovastille ja hänen rakastettavalle perheellensä sekä kiitoksia hauskasta illasta, niin he epäilemättä ajattelivat, mitä sanoivatkin, sillä hauskat Nuutinpäivät oli pappilassa vietetty, siitä oltiin yksimielisiä. Kevät, oi ihana aika, olkoon se sitte ihmislapsen, ihmissydämen tahi luonnon kevät. Oi ihana kevät!
Jopa pelkäsin hänelle vielä hullumminkin käyvän kuin minulle, kuin hän oli sen reuhaavan lapsijoukon suututtanut. Ajatellen vanhan miehen surullista tulevaisuutta, astuin verkalleen kotiani kohti. En ollut hyvällä mielellä. Vähän oli marjoja ropeessa ja hyvin aavistin, mitä toiset lapset ajattelivat minusta.
Tinki kotimies yhtä ja toista kyselemään, mutta kun ei vastausta saanut, niin herkesi. Eivät Matti ja Liisa, kuivaa päälleen saatuaan, sitä ajatelleet, mitä muut matkamiehet, että »on sitä nyt maailmaa nähty»; sitä ajattelivat, että »ei ne meitä varten ole semmoiset ... ei sekään rautatie...» Eivätkä he siitä ikinä sanaakaan puhuneet ... eivät keskenään eivätkä muiden ihmisten kanssa.
Mutta mikä oli kummallista, sennor, ja mikä teki että useat sittemmin toden takaa ajattelivat asiata, oli se että suur-inkvisitori kuoli vuoden kuluessa. Minä kuulin usein isän-isäni, tuon räätälin, sanovan, että tuo Aavejoukko, joka vei papin hahmua muassaan, merkitsi enemmän kuin ihmiset tohtivat ajatellakaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät