Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Toiset ottivat rievuilla käärityt airot ja soutaa hitustelivat hiljaa siksi kun oli jouduttu keskelle jokea. Sitten he lakkasivat ja istuivat jouten, airo kädessä, heittäen veneen pitämisen keskiväylässä perimiehen huoleksi.
Olin laskenut tämän virran usein ennenkin, mutta en yksinäni, vaan isän ollessa perässä ja minä hänen polviensa välissä: olin solahtanut sillan alitse, jonka arkkujen välissä vesi loklatti kummasti ja äänet kumahtivat kuin kellarin holvissa ja airot täytyi vetää kiireesti sisään.
"Itkenpä minä jotai, Itken pientä veikkoani; En ole sitte silmin nähnyt, Kun piennä sotahan lähti, Isän polven korkunaissa, Aitin värttinän pituissa." "Elä itke veikkoasi, Tuolta veikkosi tulevi, Alta linnan airot souti Päältä linnan pää näkyvi; Tuopi uuet ummiskengät, Sulkkuiset sukan sitehet, Tuopi paian palttinaisen, Tuopi toisen aivinaisen, Jok' ei kutkuta kuvetta, Eikä kaiva kainaloita."
Oli ihana kevät-aamu. Aurinko oli juuri nousemaisillaan. Luonto heräsi lyhyestä unestaan. Mutta tyvenellä järven pinnalla oli kaksi ihmistä jo täydessä työssä. Oli särjen kutuaika, ja iloisesti kisaillen kiehui särkiparvet ritain ympärillä. Lauri ja Anni olivat rysiänsä kokemassa. Laihtuneita olivat kumpainenkin siitä asti kuin heidät viimeksi näimme. Kova työ ja huoli ne niin pian painavat leimansa ihmisen muotoon. Ihana oli keväinen aamu, ja luonnon kauneus se loi rauhaa ja hiljaista tyytyväisyyttä näitten köyhien ihmisten mieliin. Ridalta toiselle soutaessaan pysäytti Anni äkisti airot ja loi silmänsä kauas yli järven pinnan.
Hän polki olkia koetellakseen pitikö se. Se oli luja ja me voimme rohkeasti uskaltaa katolle. "Oh, se kannattaa kyllä meidät kaikki", sanoi Jacques iloisena. "Katsokaapas vaan kuinka vähän se painuu veteen! Vaikeinta on ohjata sitä." Hän katseli ympärilleen ja sai käsiinsä kaksi virran kuljettamaa seivästä. "Kas tässä on meillä airot", jatkoi hän.
Ne olivat hänelle tylsiä sanoja, mutta hän oli niin väsynyt, että airot aivankuin itsestään putosivat hänen käsistään. Hän katsahti ylös ja huomasi olevansa lähellä rantaa. Vene oli käännähtänyt ja kulki nyt sitä kohti. Itse hän istui voimatonna teljolla. Vene lipui itsestään melkein rantaan. Hanna riensi veteen, sai kokasta kiinni ja veti sen maavaraan.
Saatuansa kaikki näin tarpeenmukaiseen kuntoon palasi hän vapaaherrattaren luokse, tarjosi hänelle käsivartensa ja vei hänen paaden luo, jonka jälkeen hän astui veneesen ja auttoi vapaaherratartakin siihen. Itse istui hän toiselle soutulaudalle ja pani ulos airot odottavaan asemaan.
Kirjavina ryhminä puuhailivat naiset, vedenrajassa pukujaan järjestellen, ja miehet istuivat rantapenkereellä tarinoiden ja piippujaan poltellen, odotellessaan toisia tuleviksi. Ja kun kaikki saman venheen väki oli kokoontunut, niin päästettiin airot irti rautaisista kytkyvistään koivun ympäriltä, hankavitsit ja tuhdot pantiin paikoilleen ja tapit taottiin reikiinsä kiinni.
Juha luuli soutavansa, mutta airot läpsähtelivät veteen kuin tottumattomalta, epävuoroon. ... Minä ruhjoin sen raajarikoksi. Minkä tähden minä iskin siltä poikki käden ja jalan? Eihän se ollut sen syy, että toinen lähti mielellään sen matkaan ... saattoi pyrkiäkin... Ei jätä sukunsa häntä kostamatta, Karjalan parasta.
Vähinkin liikahdus saattaa aikaan saada venheen kaatumisen." "Soutakaatte, aivan niinkuin henki kysymyksess olis", huudahti viilettäjä, joka peräkaarten välissä seisoi. Leveät, lyhkäiset airot vihloivat vettä tihein airauksin, ja nyt viilsi venhe salaman nopeudella yhdestä kuohuvasta pudotteest' alas toisensa jälkeen ja samalla suikelteli niinkuin käärme louhien lomitse.
Päivän Sana
Muut Etsivät