Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Hän otti Kjellandin novellin povitaskustansa ja ojensi sen neideille, puolittain kiistanhaluinen katse silmässä. Cecilia katsahti pikaisesti kirjaan päin. "Olemme!" vastasi hän ripeästi, "taikka oikeammin minä vain puolitiehen, vaan Agnes loppuun." Herra Vigert siirtyi likemmäksi Agnesia. Kaikkien kasvoilta loisti hymy, sillä he tiesivät, mikä miellyttävä väittely nyt oli alkamassa.
Pastori ei koskaan ennen ollut ottanut osaa pitäjän nuorison huvituksiin, mutta nyt hän oli ensimäinen ja viimeinen kaikilla kalastusretkillä, lawn-tennis kentällä, kävelymatkoilla y. m. Ja koko ajan hänen katseensa lakkaamatta seurasivat Agnesia, niin että tyttö parka olisi vallan hermostunut, ellei se olisi ollut samalla niin sanomattoman naurettavaa.
En uskaltanut ottaa asiasta tarkempaa selkoa, sillä minä aina kovasti ujostelin Agnesia; en milloinkaan voinut puhutella häntä vapaasti ja avonaisesti niinkuin muita toveria, pysyttelin mieluummin vähän loitompana, tai, jos lähelle satuin niin vaikenin.
"Ethän sinä katso järjettömäksi, mitä aion sanoa, vaikka tuonain kerroit minulle, että Mr. Wickfield ei voi hyvin? Minä tahtoisin nähdä Agnesia. Tahtoisin hyvin mielelläni nähdä häntä". "Minä kirjoitan hänelle, rakas ystäväni". "Kirjoitatko?" "Kohta". "Mikä hyvä, kiltti poika! Doady, ota minut käsivarrellesi. Se ei ole, rakas poikani, mikään oikku. Se ei ole mikään tyhjä mielijohde.
Heep taas keskeytti, polvillansa pyytäen Agnesia välittämään heidän puolestaan ja huudahtaen, että Uriah oli kovin nöyrä ja että kaikki oli totta ja että, joll'ei Uriah tekisi, mitä me tahdoimme, hän tekisi, ja paljon samanlaista, ollen puoleksi mieletönnä pelosta lemmittynsä vuoksi.
Tämä suru vaivasi häntä aina salaisesti; ja koska hänellä oli heikko terveys ja hän oli alakuloinen siihen aikaan, kuin isä viimeisen kerran hylkäsi hänet luotansa sillä se ei ollut likimainkaan ensimäkien kerta riutui hän ja kuoli. Hän jätti minulle Agnesin kahden viikon vanhana ja ne harmaat hiukset, jotka muistatte minulla olleen, kun ensin tulitte tänne". Hän suuteli Agnesia poskelle.
Emmehän me oikein voineet, täytyi se myöntää. Tanssiaisia, niin komeita, ettette semmoisia ole unissakaan nähneet, oopperoita, balettia, teaatteria, konserttia, loistavia pukuja, hienointa salonki-elämää ja niin poispäin. Me kuuntelimme ja ihmettelimme. Mutta tyydyttääköhän se Agnesia ajan pitkään, kysyin vihdoin minä hiukan epäillen. Josko se tyydyttää? Mikä sitten tyydyttäisi?
Hän oli sanonut minulle, että hän tiesi, että Agnes oli "niin kovasti järkevä". Mutta kun hän havaitsi, että Agnes näytti yhtä haavaa niin iloiselta ja totiselta, niin miettivältä ja niin hyvältä, huudahti hän vähän iloisesta hämmästyksestä, syleili ystävällisesti Agnesia ja nojasi viatonta poskeansa hänen kasvojansa vastaan. Minä en ollut koskaan ollut niin onnellinen.
Minä kerron sinulle sen asian. Olen tosiaan utelias. Pöydässä vasta, kun olemme ensin saaneet lasin viiniä. Kyyppäri ilmoitti, että päivällinen odotti meitä toisessa huoneessa. Läksimme sinne. Istuin äänettömänä Agnesia vastapäätä ja odotin, mitä saisin kuulla. Mutta hän pysyi sanassaan.
Hän päätti nauraen, että Jip näyttäisi kaikki opitut temppunsa, ennenkuin vaunut tulivat. Toistamiseen he erosivat vaunun ovella ja kolmannen erän, kun Dora, Miss Lavinian nuhteista huolimatta, kerran vielä tuli juosten ulos vaununakkunan luo muistuttamaan Agnesia kirjeistä ja pudistamaan kiharoitansa minulle, tuolla kun istuin kuskinlaudalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät