Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Kuuntelin häntä oudoksuen. Tuo surullisen vieno ja samalla suloinen mieliala, johon äskeiset kuvitteluni olivat minut saattaneet, alkoi hävitä, minun oli vaikea välttää harmistumista. Tunsin äkkiä jotain kolkkoa, vierasta Agnesia kohtaan, ja vaikka istuin hänen rinnallaan, oli minusta kuin olisi penikulmien matka ollut välillämme.
Laulun loputtua mentiin ulos kävelemään ja nauttimaan ihanaa kesäiltaa, lämpöistä ilmaa ja vähän hiljennyttä linnunlaulua. Kotiin palattua syötiin illallinen, ja sitte katsoi herra Vigert olevan ajan sanoa hyvää yötä ja kiittää miellyttävästi kuluneesta päivästä. Hyvästi jättäessään piti hän Agnesia hetkisen kiinni kädestä ja sanoi hymyillen: "Tiedättekö, mitä olen koko illan ajatellut, neiti?"
Mitä pidät hänestä? Antti ei heti vastannut. Eikö hän ole hurmaava? Hurmaava? Hän? Kevytmielinen koketti hän on. On turmeltunut ja nautinto-himoinen. Kummallista minä kuuntelin tuota mielelläni. Hänen soimauksensa oikein hivelivät korviani. Mutta omatunto pakotti minua kuitenkin puolustamaan Agnesia. Kerroin kuinka ideaalinen hän ennen oli ollut koulussa.
Sanokaa: ensimmäisenä, yksin tein. Kenties ensimmäisenä. Suomalainen säveltaide ei vielä ole ehtinyt luotavaansa luoda. Mutta tulevaisuudessa se sen tekee. Odottakaa! Antin tuumat näyttivät huvittavan Agnesia erinomaisesti. Ei suomalaisilta ainakaan puutu itseluottamusta, hän sanoi samalla keveällä iloisuudella, jolla hän aina otti vastaan Antin ankaralla totuudella lausutut mielipiteet.
Hän on varovaisempi minun suhteeni, kuin koskaan ennen; mutta nuot lujat, vakavat kasvonjuonteet ja tuo karkea, kova ääni eivät milloinkaan vaikuta minuun enää samalla tapaa, kuin ennen. Ei mikään kumma, ettei sisarkunnan kunnioitus ole tehnyt täti Agnesia ylpeäksi, ja ettei heidän halunsa asettaa häntä alipriorinnaksi ole viehättänyt häntä ollenkaan.
Hän voisi sen estää, jos tahtoisi, mutta hän ei tahdo siitä olen vakuutettu. Antti tarttui kirjoihinsa enkä minä uskaltanut häntä enää häiritä. Juhlapäivällisissä sitten taaskin näimme Agnesia. Hän oli siellä suuressa seurassa kuin ruhtinatar omassa valtakunnassaan.
Agnesia hän aina tahtoi jos jollakin tapaa käyttäyttää edestakaisin tykönänsä, ja teille, Master Copperfield, tahtoi hän aina olla ystävä, mutta minä olin häntä niin paljon huonompi, ettei hän minua huomannutkaan". "No?" sanoin minä; "olkoon, että todella olitte!"
Nyt ehkä koko koulu joutui huonoon maineesen meidän tähtemme. Tunsin itseni kovin onnettomaksi. Fanny siellä yhä kehasteli ja tytöt yhä ihmettelivät. Se alkoi minua vaivata, oikein leikkasi korvia heidän ilonsa. Agnes selaili kirjaansa, hän ei viitsinyt enää kuunnella. Kuinkahan olimmekaan alentuneet hänen silmissään! Minua ihan jo itketti. En uskaltanut mennä Agnesia lähellekään.
Oli niinkuin olisin nähnyt Doran koko lumoavassa luonnollisuudessaan hyväilevän Agnesia ja kiittävän häntä sekä miellytellen vetoavan hänen puoleensa minua vastaan, mutta kuitenkin rakastavan minua koko lapsellisella viattomuudellansa. Minä tunsin itseni niin kiitolliseksi Agnesille ja ihmettelin häntä niin suuresti!
Minä en epäillyt, että hän kaikissa tapauksissa olisi hyvin kaunis; mutta kävi niin, ettei hän koskaan minun silmissäni ollut näyttänyt niin kauniilta. Hän ei ollut vierashuoneessa, kun esittelin Agnesia hänen pienille tädeillensä, vaan pysyi ujosti jossakin syrjäpuolella.
Päivän Sana
Muut Etsivät