Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kun hän keisariksi tultuaan kerran istui ritariensa joukossa, huomasi hän erään porvarin Zürich'issä, nimeltä Jaakko Müller, joka oli pelastanut hänet vihollisten kynsistä eräässä tappelussa Regensburgin kreiviä vastaan. Rudolf nousi istuiltaan ja tervehti miestä, tarttui ystävällisesti hänen käteensä ja käski hänen ottamaan sijaa hänen vieressään pöydän ääreen.
Näin astun kaupungin ma ääreen asti ja rinnassani soi ja nyyhkyttää kuin suihkukaivon vesi suruisasti. Ja puiston puissa kaikki laulut nukkuu, jotk' ovat kerran mulle soinehet, ja elämäni kaikki muistot hukkuu kuin ammoin unhotetut sävelet. Ja puiston puissa kaikki laulut nukkuu. Taivas välkkyväisin jalokivin omaa ylhäisyyttään vartioi. Loiste väsyneiden lyhtyin rivin valaista ei sieluani voi.
Tahi jos hän olisi hukkunut huonoon jäähän, pelaistaissaan kaunista neitoa, niin häntä olisi moni sydän surkutellut. Mutta kuolla tähän rysänsä ääreen, antaa henkensä muutaman matikan edestä se ei ollut kunniakasta.
Hän oli sanaakaan sanomatta istahtanut pöydän ääreen ja kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Kun peljästynyt lukkari tiedusteli "sydänkäpyltään", niinkuin hän hädissään Susannaa kutsui, mikä häntä vaivasi, oli hän vihdoin kääntänyt itkusta kosteat kasvonsa hänen puoleensa ja sanonut että hän itki siksi, että hän oli niin perin, perin onnetoin. "Mutta miksi, rakas Susanna?"
Minä en nähnyt koskaan niin kaunista punaa äitini kasvoissa. Hän nuhteli minua lempeästi taitamattomuudestani ja vetäen minua shaalinsa ääreen kääntyi kiittääksensä gentlemania siitä, että tämä oli nähnyt niin paljon vaivaa ja saattanut häntä kotiin. Puhuessaan ojensi äitini kätensä gentlemanille ja, kun tämä tarttui siihen, katseli, luullakseni, minua.
Se kaikki on totta! Mutta hän tiesi, etten minä puolestani enää aja häntä takaa ja että olen hylännyt väkivallan tien. Hän tiesi myöskin, etten voi lakata häntä rakastamasta, etten voi elää ilman häntä ja että hartain haluni on taluttaa hänet seppelöityjen ovien alitse talooni sekä istuttaa hänet pyhitetylle taljalle lieden ääreen... Ja kuitenkin hän meni pakoon! Minkätähden?
Kauvaksi aikaa ei hän näihin mietteihin vajonnutkaan. Pian pisti hän kirjeet lukon taa säilyyn ja riensi St Mandén palatsiin virkahuoneensa kirjoituspöydän ääreen; useissa pöydällä lepäävissä papereissa näki hän saman suuren, epäsäännöllisen käsialan kuin noissa lemmenkirjeissäkin.
Paitsi muutamia vanhuksia, jotka katsoivat iälleen ja voimilleen sopivammaksi jäädä pikariensa ääreen, kiiruhtivat kaikki muut urhoollisina, kuten suutariammattilaisten vanhastaan kuulu maine vaati, painamaan hatun otsalleen, kaappaamaan kepin käteensä ja hyökkäämään ulos. Siellä oli ottelu tuimimmillaan.
Min'en voinut irroittaa kättäni vainajan kädestä, en kääntää silmiäni pois hänen kasvoistansa, joille oli jäänyt tuo hymy, ja nyt ensi kertaa pyrki huulilleni kysymys: "Virka, vainaja, mitä näet nyt?" Surun sortamana oli äiti laskeunut tuolille vuoteen ääreen. Pastori istahti hänen viereensä. Vasemmalla kädellään hän syleili vaimoaan, oikealla silitteli hänen armaita suortuviansa.
Heti kun alkoi hämärtää, aikoi Mascha lähteä, mutta ovi oli suljettu lukkoon. Palvelijatar vastasi hänelle oven takaa, ettei Kirila Petrovitsch ole käskenyt avata. Mascha oli siis vankina. Syvästi loukattuna istui hän ikkunan ääreen ja oli siinä myöhään yöhön riisumatta vaatteitaan. Liikkumatta katseli hän siinä pimeään yöhön.
Päivän Sana
Muut Etsivät