United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin astun kaupungin ma ääreen asti ja rinnassani soi ja nyyhkyttää kuin suihkukaivon vesi suruisasti. Ja puiston puissa kaikki laulut nukkuu, jotk' ovat kerran mulle soinehet, ja elämäni kaikki muistot hukkuu kuin ammoin unhotetut sävelet. Ja puiston puissa kaikki laulut nukkuu. Taivas välkkyväisin jalokivin omaa ylhäisyyttään vartioi. Loiste väsyneiden lyhtyin rivin valaista ei sieluani voi.
Sydämeni löi pari kertaa rajusti nähdessäni hänet, ja huuleni lausuivat suruisasti ja hellästi: Kas tuolla menee hänkin! Se oli autuuden silmänräpäys, tuo sekunti, jolloin näin hänet, mutta sekään sekunti ei ollut sekoittumatonta iloa, sillä muistin heti, että oli synti tuntea sellaista iloa nähdessään henkilön, joka on toisen oma.
Miksi mustalla murheen hunnulla luonto tässä verhoaa? Miksi kellot kumajaa, kaipaavasti kaikuaa? Miksi soipi Suomen kannel suruisasti näin? Siksi seisoo surun saatto kalman kartanolla nyt, Kun on meiltä miehistämme surman saaliina sortunut, rakas, hellä Eliaamme mennyt. Siksi soipi Suomen kannel surun virttä haikeaa, Siksi hylkää sydämemme murheen tunteili' ainiaan.
Marssimasta maita, soita, elon lyhyen louhikoita. Vierryt lie hän Venäjältä. Täällä päättyi päivät hältä. Kuka? Yksi miljoonista takin harmaan kantajista. Niistä, joiden hartehilla mahti maan on mahtajilla. Soitto soi niin suruisasti. Katson kadun päähän asti. Itkettäis, jos ilkeis. Huuli vavahtaa, käy pohjatuuli. Siittää sydän mieltä monta, rakkautta rajatonta.