Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
"Minä ajattelin," jatkoi nuorukainen nöyrästi, "että jos sinä antaisit asunnon..." "Ohoh! nyt tuli asia ilmi! Niin, olisihan tuo vallan oikein että sinä saisit taloni!" "Minä panisin työni lisään, sinä et milloinkaan tulisi sitä katumaan!" sanoi nuorukainen hartaasti. "No, sen työn, mikä minulla on, jaksan itse tehdä," vastasi Olina ja ajoi porsasta eteenpäin näyttääksensä kykyänsä.
Voikko syöksähti joka kerta nykäyksellä eteenpäin, ja Olina syöksähti joka kerta nykäyksellä taaksepäin istuimella ja puristi joka kerta Ludvig-raukan melkein litteäksi; tämä istui synkkänä ja vaiti ja koetti tottua siihen ajatukseen että hänen minä silmänräpäyksenä tahansa täytyi olla valmis seisomaan päällään lähimmässä ojassa.
Vihdoin eräänä päivänä, heidän ruoalla ollessaan, sanoi poika: "Jos sinä panisit parikymmentä talaria likoon tuon suon viljelemiseen, niin saisit ne kyllä takaisin, sillä siitä tulisi hyvä pelto." "Jumala tiennee mistä minä ne rahat ottaisin," vastasi Olina lempeästi ja veti pitkän henkäyksen, joka oli olevinaan huokaus. Poika nauroi ja jatkoi syömistänsä.
"Nyt hän on saanut mitä hänen piti saada," jupisi Olina tyytyväisenä, varisti katajapensasta, ajoi porsasta eteenpäin ja astua kapuroi kotiinsa.
Jos ylioppilas nai hänet, niin ottaa hän hänet vaan rahain vuoksi, joten ei olisi laita, jos hän kihlaisi teidän tyttärenne." Donnerin rouva puri huuliinsa. "Sillä," jatkoi eukko parantaakseen sanojansa, "eihän Olina ole laisinkaan niin kaunis kuin teidän tyttärenne, ja jollei silmäni petä, on hän jo hyvällä alulla rakastua Aurora neiteen."
Rasmus Nielsen oli eukon veljenpoika. Hän oli pehtorina ja isännän sijaisena Granholtissa. "Hän näyttää paljoa paremmalta ja hienommalta kuin Rasmus," sanoi Olina ujosti. "En konsaan usko, että hän on pitävä sinusta niin paljon kuin Rasmus." "Rasmus et konsaan ole sanonut pitävänsä minusta." "Tiedäthän sen, että hän pitää," sanoi eukko.
"Kas niin," sanoi hän voittoriemuisena, "suutele nyt pikku Olinaasi." "Olina!" huudahti äiti kauhistuneena. "Niin Olina, minä puhuin itse papin kanssa." "Julma ihminen," nyyhkytti äiti, "en sadasta talarista olisi tahtonut häntä siksi kastetuksi!" "No, nyt sinun kuitenkin täytyy tyytyä siihen," sanoi anoppi ja pani neljä sadankruunun seteliä huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin pöydälle.
Mutta Olina ei tiennyt mitään parannusta tähän, sillä hän ei omaa tautiansa tuntenut; hän taisi yhtä vähän mukautua uusiin elämän-oloihin, kuin puu voi siirtyä parempaan maahan; mutta hän kaipasi ravintoa tietämättä siitä, kuinkapa hän voisikaan käsittää kaipausta, joka aina ilmestyi vihan muodossa kaikkia ihmisiä kohtaan, joita hän tapasi?
"Mutta nyt on miniäni päähän pistänyt, että hänen pitää saada Olina, ja luulenkin, että Ludvig aikoo kosia. Minä taasen tahdon tytön naimisiin veljenipojalle Rasmus Nielsenille. Heidän avioliittonsa tulisi paljoa onnellisemmaksi, sillä Rasmus sopii paremmin Olinan säätyyn, hän voi paremmin hoitaa hänen talojansa ja omaisuuttansa, ja hän pitää sydämmen pohjasta tytöstä.
Niilo itki ensin suuttumuksesta, ja se teki häntä hitaaksi työhön, mutta pitkällinen harjoitus opetti häntä vihdoin panemaan kovaa kovaa vastaan. Hän ei silloin enää väistynyt, kun uhkauksen merkkejä alkoi näkyä: hän tiesi mitä oli pantava vastaan. Mutta se ei tullutkaan. Olina oli vaan aikonut uhkauksella poikaa peloittaa, hän ei millään muotoa tahtonut ajaa häntä tyköään!
Päivän Sana
Muut Etsivät