United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen tapansa ei ollut vastustella. Arnold vei kirveensä pois ja jäi kävelemään huoneeseensa. Jokikisen kalvavan muiston minä tästä rakennuksesta hävitän. Parasta, kun polttaisi koko talon... Hän pysähtyi saliin vievän oven kohdalle ja katsoi surumielin äitivainajansa kuvaan. Sormi sattui huulille ja Arnold lähetti hellän lentosuutelon äitinsä kuvalle.
Siinä oli hänen äitivainajansa veneen sija melkein samanlaisena kuin lapsuuden aikana. Väsymyksestä huolimatta alkoi hän kulkea kaupunkiin päin. Kesä-illan rusottaessa tunsi hän puun tien vieressä, jonka juurelta hän lapsena ollessaan oli pelastanut Matti-vainajan. Kauvan hän mietti ja katseli tuota tyhjää paikkaa.
Haudankaivajan avulla saivat he vähän turpeita ja mummolla oli mukanansa muutamanlaatuisia kukan siemeniä, joita hän pisteli haudan päälle mukavaan järjestykseen. Kun hauta oli laitettu ja he olivat aikeessa poislähteä, puhkesi Elsalta katkera itku. Hän muisti tuon Herrassa nukkuneen, rakkaan äitivainajansa.
Hän suostuu Selman suopeaan käytökseen, sillä hän huomaa Selmassa kappaleen kaltaistansa, eikä kauan viivy, ennen kuin nuo molemmat aateksivaiset ovat tavanneet toisensa sydäntensä syvyydessä. Selma on huomannut vaikutus-alansa tahtonsa mukaiseksi ja astuu papin rouvana äitivainajansa asunnosta. Näin on ruustinnan perhe oikealle tolalle ja onnelliseen asemaan saatettu. Entäs Loviisa?
Sivukulkiessaan myhäilivät ihmiset tuolle ristille, mutta vaihdokkaan mielestä opetti se kaikille jälkeen jääneille samaa, kuin hänen äitivainajansa oli hänelle muistuttanut: että ihmisen on aina pyrkiminen korkeuteen, johon ristin sydänpuu viittasi. Monasti päättikin hän seurata äitiänsä sinne, sillä mahtoihan siellä olla hyvä, koska äiti oli raskinut hänet jättää sinne mennäksensä.
Ka' niin, tuossahan ne ovat! Tervetultua, neidit! KAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt ovat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja kumpi se toinen. ROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson no, enkö minä tuntisi! Herranen aika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän morsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes.
Puna hänen poskiltansa oli myöskin matkustanut samaa tietä kuin Helsingin entisyys, ja entisen reippaan Elsan sijassa nähtiin vanha rampeutunut vanhus. Tässä vanhuksessa vielä kumminkin löytyi sielu, joka osasi muistaa entisiä aikoja. Väkeväksi heräsivätkin ne muistot hänessä. Sauva kädessä alkoi hän astua Helsingin pitäjää kohden. Siellä lepäsi hänelle rakkain mailmassa, hänen äitivainajansa.