United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oliko se kuningatar Kristiinan kuva, jonka hän äsken oli saanut kuninkaalta? Ei, se oli kauniin, mustatukkaisen ja mustasilmäisen naisen, tuon ihmeen ihanan Regina von Emmeritzin kuva. Kenraalin silmät olivat kyynelistä kosteat. Niin pitkälle kuin hän muisti, ei hän ollut itkenyt kuin kerran eläessään: silloin kun hänen äitinsä Meri kuoli.
Tätä äitiänsä kohteli myös Paavo vielä vanhemmallakin iällänsä lapsellisella rakkaudella, ja kaikki rahat, mitä metsän nahoista sai, sillä hän oli viriä ja onnellinen ketunpyytäjä, vei äitinsä korjuusen talon tarpeita varten, kuitenki sillä välipuheella, että eukon toisinaan piti omasta kädestään poikaansa ryypyllä virvoittaman.
Sittenkuin hän viimeisenä aamuna oli sanonut jäähyväiset, oli hänen elämänsä alinomainen muute epätietoisuuden, surumielisyyden, odottamisen ja petettyjen toivojen välillä. Ensi aikoina toivoi hän itseänsä kutsuttavaksi, ellei hänen, niin ainakin hänen äitinsä luokse. Häntä suretti, kun hän näki että olivat hänen niin unhoittaneet.
Hän katseli kätkyessä nukkuvaa poikaansa ja rukoili Jumalaa, ettei viaton lapsi saisi kärsiä äitinsä pahojen tekojen tähden. »Herra Jumala», rukoili hän, »rankaise minua, mutta johda tätä lasta ja poista kaikki loukkauskivet hänen poluiltaan.» Näin rukoiltuansa hän vihdoin sai rauhan. Hän otti lapsen viereensä ja nukkui.
Annan vieressä istui hänen äitinsä, leyhytellen lähelle tunkevia kärpäsiä tiehensä. Mikä ääretön vastakohtaisuus olikaan olemassa heidän välillään, ajatteli Anna.
Pikku Roosa täti, joka aina kärsi hermo-päänsärkyä ja alituista katarria, ei tosin ollut heidän levollinen, väsymätön, rakastettu äitinsä, mutta hän kulki kuitenkin ympäri hellän levottomana, huolehtien siitä, miten hän voisi asettaa kaikki oikein hauskaksi heille.
Eikä ollut suinkaan vaikeata kylvää epäluuloa oikullisen metsäläisruhtinaan sydämeen; samat välikappaleet, jotka pontevasti olivat vaikuttaneet tuon surmatun päällikön perikatoa, olivat vieläkin saatavissa, kun tahdottiin syyttää hänen poikaansa, ja Cetewayo'n ylimmäisen tietäjän eli noitapapin neuvoista vihjaistiin valtiaalle, että Ula ynnä äitinsä juonittelivat yhdessä valkeiden miesten kanssa hänen kukistamistaan; ja päälliseksi, että molemmat harjoittivat noituutta.
Mutta ylellisyydessään ei rikas tiedä, mitä hänen pitää syömän; sen vuoksi hän viklan jälkiäkin ja pääskysen pesiä, joita hän tuottaa tuhansien peninkulmien päästä." Tyttöjen mielestä oli tämä melkein mahdotonta; he eivät kuitenkaan epäilleet rouva Donnerin puhetta, he vaan ihmettelivät. Sitten näytti Muthel vieraallensa, mitä muuta hän ja hänen äitinsä työskentelivät.
Olisihan luullut tuon ihanan sinisilmä Kreetan kainoudellansa ansainneenkin hurjapäisen veljensä osan ja etu-oikeuden vanhempainsa suosiossa. Mutta Helmikankaalla ei oltu, ei eletty, niinkuin muissa ihmisissä, eikä tytär ollut äidin lemmikki, niinkuin tavallisesti, vaan oli vakaisen ja suoran luonteensa tähden äitinsä vihatti. Enemmän kuitenkin, jollei täydellisestikään, oli hän isänsä suosikki.
Ja hän katseli herkeämättä äitiään ja toisteli itsekseen kuin tylsistyneenä: Hän on kuollut, kuollut... Ja tämän sanan koko kauhea sisällys aukeni hänen eteensä. Tuo, joka makasi tuossa, hänen äitinsä, rouva Adélaïde, oli kuollut? Hän ei hievahda enää, ei puhu enää, ei naura enää, ei syö enää koskaan pöydässä häntä vastapäätä, ei sano koskaan enää: "Hyvää huomenta, Jeannette". Hän oli kuollut.