United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun hän sitten sairaana ja epäterveellisen työn, juoppouden, huonon elämän pilaamana, tylsistyneenä ja hupsuna kuin unessa horjuskeli ilman tarkoitusta pitkin katuja ja vihdoin juovuspäissään tunkeutui johonkin liiteriin ja vei sieltä tarpeettomia mattoja, niin nyt me emme ollenkaan pidä huolta niiden syiden poistamisesta, jotka saattoivat pojan hänen nykyiseen tilaansa, vaan tahdomme muka auttaa asiata sillä, että ryhdymme rankaisemaan tätä poikaa!...
Hän näytti silmät sulettuina nukkuvan ikuista untaan. Mutta Morange ei pettynyt, hän ei nähnyt enään rinnan kohoilevan, huulet olivat yhteen puristetut ja aivan valkeat. Tuo jäätävä kauhu, kun näkee kuolleen noin hylättynä, yksinään kuin murhattu, kuristi hänen sydäntään, niin että hän seisoi siinä aivan tylsistyneenä.
Mies riippui tylsänä, yhä vieläkin katsellen Peteriä. Nopeasti Peter Halket polvistui ja otti veitsen vyöstään. Yht'äkkiä jalkoja sitovat remmit olivat poikki leikatut. Seuraavana hetkenä hän oli leikannut remmit vyötäisiltä ja kaulasta. Kaikki remmit putosivat maahan käsivarsista, ja mies seisoi vapaana. Ymmällään, tylsistyneenä hän seisoi siinä, pää vieläkin rinnalla, ja tuijotti Peteriin.
Ja hän katseli herkeämättä äitiään ja toisteli itsekseen kuin tylsistyneenä: Hän on kuollut, kuollut... Ja tämän sanan koko kauhea sisällys aukeni hänen eteensä. Tuo, joka makasi tuossa, hänen äitinsä, rouva Adélaïde, oli kuollut? Hän ei hievahda enää, ei puhu enää, ei naura enää, ei syö enää koskaan pöydässä häntä vastapäätä, ei sano koskaan enää: "Hyvää huomenta, Jeannette". Hän oli kuollut.
Viimein hän ikäänkuin tylsistyneenä jätti kaikki Jumalan huomaan varsinkin kun Uutela näytti kuitenkin tyyntyneen. »Ehkä on parasta, että asiat kulkevat niinkuin ne itsestään kulkevat», ajatteli hän. Uutelan ajatukset palasivat yhä nuoreen emäntään. Tuo ihminen oli hänelle kuin arvotus. Selvää oli, että hänen itsensäkin täytyi kauheasti kärsiä nykyisessä tilassaan.
Hän seurasi uutta herraansa, sillä siksi hänen nyt täytyi Hakimia kutsua, maurilaisille teltoille, joissa tällä oli saattoväkensä sekä tavaransa, tunteiltaan yhtä tylsistyneenä kuin se joka putoaa jyrkän kallion huipulta alas ja vastoin kaikkea luuloa vielä henkiin jäätyään juuri kykenee konttaamaan tuolta katalalta paikalta pois, mutta ei pysty kärsittyjen vammojensa koko suuruutta käsittämään.