United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kauppias uuvutti tämän mielikuvituksiensa häiritsiän jälle äänettömyyteen itsellensä lukemalla, miten monella tuhannella hänen rikkautensa nyt enenisi. Omantunnon ääni muistutti kuolemasta, mutta kuolema se oli sama, josta kauppias ei tahtonut mitään tietää. Hänen tuskansa enenivät aamupuoleen yötä, niin että hän väliin ääneensä huusi.
Molemmat vaipuivat he katselemiseen ja olivat kauan aikaa vaiti. Tuuli vain yhtämittaa humahteli tapulin rakennuksissa. Oletteko huomannut, sanoi sitten Elli, kuinka yht'äkkiä, kun avaroita näköaloja katselee, ei tee mieli puhua, vaan ikäänkuin väsyy ja vaipuu äänettömyyteen? Eikä henno lähteä pois ... on vain ja katsoo. Ylioppilas ei näyttänyt kuuntelevan, mitä Elli sanoi.
Häneltä en salaisi mitään; kaikki saisi hän kuulla aivan kuin olisi itse elänyt mukana. Turhaan oli kuvitteluni mennyt. Kaikki näytti vaipuvan ikuiseen äänettömyyteen ja unhoon. Eräänä lauantai-iltana kevättalvella rappujen eteen havuja asetellessani näin Ala-Anttilan nuoren isännän ajavan hyvää vauhtia kirkolle päin.
Ei hän monta sanaa puhu, vastaa vain lyhyesti johonkuhun uteliaan matkamiehen kysymykseen, ja näyttää tottuneen äänettömyyteen, joka tuntuu täällä merellä yhtä luonnolliselta kuin kirkossa tai suuressa synkässä korvessa. Sillä lailla kuluvat täällä tunnit toinen toisensa perästä. Pienenä poikkeuksena on vain se, jos sattuu maata nousemaan merestä.
Toivottiin selvitystä »Maakunnanlehdeltä», mutta Björnholt kietoutui salaperäiseen äänettömyyteen. Hän ei kuitenkaan ollut jouten. Hiljaisuudessa puuhasi hän aivan tavattomasti. Hän näytti olevan kaikkialla läsnä. Hän nuuski kautta kaupungin kuin metsäkoira, joka on kadottanut jäljet.
Tuo lohduttoman epätoivon henkäys viipyi myös päivättömän pilven lailla hänen kodissaan. Erland ei voinut puhua muusta kuin surustaan ja hän puhui siitä aina tuolla kovalla, kapinallisella katkeruudella, joka ei tahdo taipua. Joskus hän ei saattanut edes puhuakaan entisyydestä, hän sulkeutui oman itsensä synkkään äänettömyyteen, jota Lovisa ei koettanutkaan karkoittaa.
Henrik ja Uuno astuivat vaunujen ääreen. Hämillään siitä, ettei mamma eikä Alina puhuneet mitään eivätkä tulleet lasta näyttämään, ja myöskin siitä, että tottumattomina näkemään kapalolapsia heistä tuntui tuo turpeaposkinen ja lihavaleukainen, hiukseton olento jotenkin rumalta, tuijottivat he lapseen voimatta keksiä mitä sanoa. Henrikin kielellä pyöri lause: "kylläpä se on sievä," mutta hän ei uskaltanut päästää huuliltaan tätä valhetta tähän äänettömyyteen.
Silloin me äänestämme veljeyden ja tasa-arvon valtakunnan maan päälle, silloin me Tulee paukku Viaporista! huusi taas Hinkki. Kaikki väki äimistyi ensin sanattomaksi. Ja puhujakin jäi ikäänkuin sammaltelemaan, yhtyen yleiseen äänettömyyteen.
Ja syynä äänettömyyteen oli se, että katsomaan oli tullut myös nuori helsinkiläinen herra, joka oli asettunut kesähyyrylle Vaanikkalan talon yläkertaan. Ensi kertaa useat kylän ihmiset häntä nyt oikein nähdäkseen saivat katsella. Ja heidän uteliaisuutensa jakaantui sentähden yhtä paljon tämän nuoren herran osalle kuin koneenkin.
Ajatelkaapa minlainen murhe minua oli kohdannut! Stefan oli palannut monen pitkän vuoden kuluttua, mutta ainoastaan muutamiksi hetkiksi ja sitten oli hän taas kadonnut samaan kamalaan äänettömyyteen ja pimeyteen kuin ennenkin, vaan joka nyt näytti monta, monta vertaa entistä pimeämmältä.