Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Ajattelin, että onni olisi, jos ihminen toisinaan voisi tylsittyä kokonaan, tai pitää siian surutonta mieltä, aallon ahvenen onttoa ajatusta. Väsyttyäni miellyttämättömiin maisemiin silmäilin matkustajia samassa vaunuosastossa. Useimmat istuivat totisina ja äänettöminä. Matka näkyi ikävästyttävän, hiiren hiljaisuus harmittavan.
Ikäänkuin suostumuksesta, sanaakaan toisilleen puhumatta, kiiruhtivat he asuinhuoneen läheisyydestä; sitten seisattuivat äkkiä, ja katselivat tarkkaavaisesti toistensa silmiin katsoivat äänettöminä hetken. Trudaine puhui ensin.
"Seuraa minua!" olivat hänen ainoat sanansa, ja sitte astuimme äänettöminä, hän edellä ja minä perässä, pimeitä portaita myöten, yksi, kaksi, kolme huone-kerrosta ja vielä sittekin korkeammalle paljon kaitaisempia portaita myöten. Siellä tarttui hän käteeni, taluttaakseen minua.
Jaa, jos se minusta riippuisi, mutta nuoriso rakastaa kulkea omia teitään tätä nykyä. Muiden puhuessa istuivat siinä yhä äänettöminä Antero ja Lauri. Professori ja professorska olivat heitä kyllä tervehtineet, mutta sanaakaan sanomatta. Eikä heitä yhäkään näyttänyt olevan heille olemassa. Anette istui Laurin vieressä. Onko totta, Lauri, että aiot papiksi? Kuka on sinulle sen sanonut?
Peggotty minulle, kun olimme kaikki kolme kävelleet vähän aikaa äänettöminä, "siitä, mitä meidän tulee ja mitä meidän ei tule tehdä. Mutta me näemme tiemme nyt".
Kahdeksan päivää sen jälkeen ratisi Hegglidin pihasta pienet kaupunkirattaat alas laaksoon päin. Kärryissä oli siniseksi maalattu kirstu, jonka kansi oli ruusunpunainen, ynnä rasia ja suuri tynnöri; pyssy ja pari suksia oli toisella syrjällä. Hevonen kuormineen kulki edellä, Åsbjörn ja Leiv astuivat äänettöminä jäljessä. Leiv näytti niin masentuneelta, että Åsbjörn häntä melkein pelkäsi.
Enkähän minä syytä sinua mistään. Omalle itsellenihän minä vain näin puhelen... Hänen äänensä sortui kyyneliin. Myöskin Johannes vaikeni ja he kulkivat jonkun matkaa äänettöminä edelleen, Liisa nyyhkien ja pusertaen Johanneksen kättä omassaan, Johannes vaivautuneena ja otsa rypyssä hänen rinnallaan. Vihdoin veti Johannes kätensä pois. Liisa tarttui siihen ahnaasti uudelleen.
Mutta jospa ihmiset puhuisivatkin mitä hyvänsä, itsehän tiedämme kuitenkin paremmin! jatkoi Aarnio. Mutta sitä ei uskota! Eikö? Vähään aikaan eivät he nyt puhuneet sanaakaan, äänettöminä ajatuksissaan astuen kaupungin puistossa loan tahmentamaa leveämpää käytävää peremmälle merenrantaan, jossa oli yksinäisiä istuimia pensaikkojen keskellä.
Tässä he seisoivat, katsellen edessään kuoleman runsasta niittoa; ja monena solisevana purona juoksi verinen vesi Hiidenkiven ympäriltä kohden jokaista suuntaa. Mutta koska sade oli lakannut, astuivat he verhosta ulos, käyskelivät äänettöminä irvistellen uhriensa ympärillä, katsellen kamoittavasti ja tuolloin, tällöin ravistaen päitänsa. JUHANI. Onpa tässä lihaa. TIMO. Ja verta.
Lampaat ja kilit lepäsivät äänettöminä navetassaan, mutta ulkoa kuului villikauriiden varovainen liikehtiminen heinähaasian ympärillä. Niitä tuntui tulevan yhä enemmän, ja minua huvitti kuvitella kaiken vuoriston väen jonoa rauhanmadonnan haasialle, jossa oli loppumaton, itsestään siihen siunautuva heinä. Hän oli totisesti sovittanut sen, minkä heitä kohtaan oli rikkonut.
Päivän Sana
Muut Etsivät