Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Ja yhä vaan yksitoikkoisena puheli tyttö: en kuullut värähdystäkään hänen äänessään. Kuinka hätä ja puute tekee lapsesta pian aika ihmisen, sen saatoin vielä ymmärtää. Mutta kuinka saattoi tyttö olla niin tyytyväinen? ei sanaakaan valitusta, ei moitetta!
Jonka sanottuaan hän varpaillansa meni oven luo, jonka minä olin jättänyt auki, ja sulki sen tarkasti. Hän palasi sitten takaisin ja rupesi entiseen asemaansa. Hänen äänessään ja käytöksessään ilmestyi jonkunlainen sääliväinen into, jota hän oli kiihkeä osoittamaan ja joka ainakin minun silmissäni inhotti enemmän, kuin mikään muu hänen menetyksensä.
Olitte raha maasta kaukaisesta, mi käy ei mukaan kurssin tunnetun, töin tuskin kelpas keskusteluhun se voista, taiteesta ja runoudesta. Kun neiti Skäre juuri juttuun hyökkäs äänessään totisempi vivahdus. Takana Styver niinkuin hahmo sankarin, kädessä hattu niinkuin ase ankarin
Minä tahdoin nähdä hänen mestaroivan toisia, kuulla sotaisen soinnin hänen äänessään; nähdä hänet kaikessa varmuudessaan ja voimassaan, kun hän paiskasi mäsäksi toisten pehmeän kohteliaisuuden ja ravisteli heidän ummehtuneita ajatuksiaan. Mutta entä jos hän vain kerskaili? Käyttäen hänen omaa sanamuotoaan, »se tehosi», se oli vaikuttavaa. Ja muutenkin sentapainen itsetietoisuus oli hauskaa nähdä.
Hänen kasvoissaan, hänen äänessään, hänen astunnossaan ja käytöksessään oli jotakin taipumatonta, joka aivan täydellisesti selitti sen vaikutuksen, jonka hän oli tehnyt niin hentoon olentoon, kuin äitiini; mutta hänen kasvonjuonteensa olivat pikemmin kauniit, kuin mitään muuta, vaikka jäykät ja ankarat. Minä huomasin erittäin, että hänellä oli sangen virkeät, kirkkaat silmät.
"Voi, voi!" huokasi Lyyli itkien, "mitä hän aikonee tehdä. Minä näin hänen kasvoillaan ja tunsin äänessään jotakin ilkeätä ja kavalaa. Voi! Hän ei ole enää minulle isä, hän on vierasta hirmuisempi. Se on viinan ansio!" Hän jäi kammariinsa yöksi, joka hänestä tuntui i'ankaikkisuuden mittaiselta. Isäntä meni vieraansa luokse nauraen. "No, miten ovat asiat?" kysyi Matti.
Te saitte tietoja kotoanne, kysyi Olsen, äänessään omituinen, arka varovaisuus, jonka Toinin korva huomasi nyt, kun hän tiesi kaikki. Niin sain. Luulen, että minun pian on lähdettävä. Eihän vain mitkään ikävyydet Ei ei, on vain aika lähteä. Olenhan jo voimistunut. Kantamaan osaanne elämän taakasta. Hän sanoi sen kirkas, rohkaiseva hymy huulillaan, sanoi sen niin tukea tarjoavan hellästi.
On ehkä ollut hovissakin? kuului ruununvouti kysyvän, äänessään utelias sointu. He seisoivat verannalla, mitään vielä virkkamatta sen johdosta, mitä olivat kuulleet, mutta kukin sitä ajatellen ja siitä johtopäätöksiä tehden. Laamanni selitti jotain rovastille jonkun kukkapenkin luona. Taampana puiden välissä kaivoi Otto lapiolla maata, ja vieressä seisoi Ingrid joitain juuria käsissään.
Mutta vaikka hän puhui kierrellen ja vaikkeivät hänen sanansa olleet kokonaan yhtäpitävät totuuden kanssa, niin hänen äänessään kaikui totuus, sillä hänen tunteensa olivat todelliset. Hänen kävi Lygiaa todella sääli.
Ja hän istuutui äidin viereen, nojasi päätänsä hänen rintaansa vasten ja kuiskasi omituinen hillitty terävyys äänessään: "Salli minun tämä ainoa kerta puhua suuni puhtaaksi, muutoin tukehuttavat pahat ajatukseni minut... Olen huomannut, ett'ei minussa ole hituistakaan rakkautta ... sillä, katso, minä tunnen ... että melkein vihaan häntä, niin, äiti, hän on minusta inhottava, väliäpitämätön kuin hän on surusta, jonka pitäisi olla meidän molempain... En tahdo hänelle mitään pahaa, mutta tahdon hänet mielestäni karkottaa, unohtaa, että häntä onkaan, että tiemme kerran sattuivat yhteen ja me rakastimme toisiamme.
Päivän Sana
Muut Etsivät