United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ruununvouti oli pitkä, laiha, mustaverinen ja jäykkä, vallesmanni lihava ja lyhyt, silmät seisoen ulkona päästä pyöreinä ja pulleina, mutta samalla pälyvinä ja väijyvinä, pinnalla punssin kiilto. Ruununvouti poltteli verkalleen sikaria, puhaltaen sen savua hienoina pilleinä laihain huultensa välistä. Vallesmanni poltti omaa isoa piippuaan, tupsutellen siitä lyhyitä pulleita savupalloja.
Kenenkä hermosto sitä kestää? Muuten ruununvouti kyllä oli terve mies, pulska ja punakka, paraassa sekä ijässä että lihassa. "Kuulehan Kaisa!" sanoi hän eräänä aamuna emännöitsijälleen. "Minä saan nyt virkavapautta ja menen maatilalleni Särkelään kesäksi, niinkuin ennenkin. Sinun pitäisi lähteä edeltäpäin, että kaikki olisi kunnossa silloin kuin minä tulen.
Sanaakaan virkkamatta hän istui rattaille, ajoi Särkelään ja hoiti loppukesän terveyttään, joka ei ollut oikein kunnossa yhtään päivää. Pahinta oli kumminkin, että ruununvouti tämän kesän kuluessa menetti paljon entistä hyvänluontoisuuttaan. Vanha ystäväpiiri tuskin häntä tunsi. Ei tarvinnut muuta kuin kaukaa viitata ruununvoudin "kihlausmatkaan", ennenkuin hän sanaakaan sanomatta ryntäsi päälle.
Tuommoinen odottamaton suuri tapaus tavallaan ihastutti kaikkia, vaikka yleensä oltiin jotenkin yksimieliset siitä, että tästä puoleen ei ole rauhaa Särkelässä kesällä eikä ruununvoudilla yhtenäkään vuodenaikana. Mutta ruununvouti ei saanutkaan neiti Adolfinaa lähtemään Särkelään nyt vielä. Savonlinnaan asti he tulivat yhtä matkaa, vaan siinä nousi neiti Adolfina laivasta pois.
Hän kulki järestään seudun naimakuntoiset tytöt, ja kun oli saanut rukkaset kaikilta, alkoi alusta taas. Hän ei voinut alentaa. Siihen ei ollut mahdollisuutta. Naisten makua naimisasioissa on vaikea ymmärtää. Jokainen mies olisi varmaan ottanut ruununvoudin, jos olisi ollut naisena. Sillä niin hyväluontoista miestä kuin ruununvouti oli, sitä sai kauan hakea.
Ei tarvinnut Anteron muuta kuin nähdä, millä kasvojen ilmeellä vallesmanni tarttui lasiinsa ja millä välinpitämättömyydellä, niinkuin olisi ollut kysymys jostain aivan lapsellisesta ja mahdottoman joutavasta asiasta, joka ei ainakaan häntä vähääkään liikuttanut, ruununvouti puhalteli savujaan ja niiden kiemurtelua katseli, ymmärtääkseen, miksi kansa herrojaan epäilee ja kuinka vähän ne kansan tarpeista ja mukavuudesta välittävät.
On ehkä ollut hovissakin? kuului ruununvouti kysyvän, äänessään utelias sointu. He seisoivat verannalla, mitään vielä virkkamatta sen johdosta, mitä olivat kuulleet, mutta kukin sitä ajatellen ja siitä johtopäätöksiä tehden. Laamanni selitti jotain rovastille jonkun kukkapenkin luona. Taampana puiden välissä kaivoi Otto lapiolla maata, ja vieressä seisoi Ingrid joitain juuria käsissään.
Varsinaisen tarkoituksensa ruununvouti kuitenkin salasi ystävältään; sitä ei kenenkään muun pitänyt saaman tietää kuin neiti Adolfinan. Mutta lehmää junaan pantaessa syntyi vaikeuksia. Sitä ei otettu vastaan matkustaja- eikä tavaravaunuihin, vaan ruununvoutia neuvottiin jättämään se toisen päiväiseen tavarajunaan, johon oli muitakin eläimiä tulevia.
Itse hän lupasi tulla viikon perästä; oli näet vielä järjestettävä virkapapereita. Kaisa kun saapui Särkelään, oli vähällä kääntää nurin koko talon ja kaiken sen aluskunnan sillä uutisella, että muutaman päivän perästä "ruununvouti tulee ja tuo rouvan mukanaan tai morsiamen kumminkin, ja se nyt on melkein sama kuin rouva."
Muutamat iskivät silmää toisilleen, naiset alkoivat yskiä nenäliinoihin ja herrat katsella pöytään tai pöydän alle. Siitä huomasi ruununvouti taas hairahtuneensa, kun oli antautunut näin pitkiin puheihin asioista, jotka eivät kuuluneet hänen varsinaisen virkatoimensa alalle. Asian korjaamiseksi hän päätti turvautua sievään ja leikilliseen anteeksi pyyntiin.