United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikko tahtoi, että isä häntä hypittäisi jalallaan. Sinuako, suurta poikaa? sanoi isä. Jopa jo! Hypi sinä vaan omilla jaloillasi. Liisankin olisi vielä tehnyt mieli isän syliin, mutta ei hän sentään pyytänyt, kun ymmärsi sen mahdottomaksi. Yrjölla oli etuoikeus ja Mikolla hänen jälkeensä. »Aika tyttö!» sanoi äiti aina, kun hän vaan mielitekojaan toi ilmi.
"En, en; minun mielestäni on Yrjöllä syytä pahastua enemmän kuin meillä." Yrjö astui sisään ja seisahtui kuin kiini naulattu, kun hän sai nähdä nuo molemmat rakastavaiset istumassa peräpenkillä ja äidin katselevan aivan tyynenä heidän hyväilemistään. "Se menee jo liian pitkälle," lausui Yrjö viimein, "vielä pitää paikkansa isän testamentti ja niin kauan..."
HANNA. Löitkö sinä häntä ensin? AILI. Yrjöllä oli erään tuntemattoman naisen pikku tyttö sylissään, toisella kädellään hän piti suitsista hevosta, joka tunki äidin päälle ja olisi muutoin tallannut hänet alleen. Mutta sehän ... sehän oli... »oikein sille nulikalle!» HANNA. On kimmonnut ylös. Hän sanoi sen? Hän? Sinusta? AILI. »Kuka käski mennä panemaan sormiaan väliin!» HANNA. Kuka käski?
Ukko Lauri tunsi itsessään sellaista kunnioitusta, joka köyhällä kansalla on rahan ja rikkauden suhteen, hän kohotti lakkiansa ja tervehti hyvin kohteliaasti vastaan; ainoastaan Laurin vaimo näytti vähemmän ujostelevan rikkaan Kjellin poikaa, ja tämä tuli siitä, että hän ei mielellään nähnyt hänen niin usein käyvän torpassa, sillä hänestä oli mahdotonta, että Yrjöllä olisi ollut täydellä todella jotakin tekemistä Annan kanssa.
Paljo oli Lullella ja Yrjöllä puhelemista, ainahan sitä vanhoilla tutuilla piisaa. Eivät he huomanneetkaan, että olivat muusta joukosta jälkeen jääneet. Mutta siinä se oli jutellessa matkakin kulunut, niin että Alppilan kukkula jo vähän matkan päässä häämötti ja ylioppilasten raikas laulu huvilan balkongilta vastaan helähteli. Vilkasta oli elämä huvilan edustalla.
Aapelus annettiin Kallen käteen, mutta Yrjö sai katsoa siihen myöskin, että Kallea paremmin haluttaisi, sillä häntä siinä oikeastaan neuvottiin. Mutta Yrjöllä oli terävämpi pää, hän oppi tuota pikaa ensin aakkoset ja sitten suoraa päätä lukemaan. Kalle jankkasi vielä tavaamista, kun Yrjö jo sai selvän mistä kirjasta hyvänsä. Emäntää harmitti. Kallen kiusalla se vaan, hän sanoi.
Elisabet oli nyt viidenkolmatta vuoden ijässä ja oli jo lahjoittanut sydämmensä ja kätensä eräälle nuorelle miehelle, joka työskenteli läheisessä herra Wilsonin tehtaassa. Tällä Yrjöllä oli monta hyvää ominaisuutta ja varsinkin taipumusta teknillisiin toimiin niin suuressa määrässä, että moni vapaakin mies häntä ihmetteli.
Hän tunsi itsensä vanhaksi ja yksinäiseksi, tunsi hengessään olevansa vaimostaan eroitetun, ja kuitenkaan ei Yrjöllä vähääkään aavistusta ollut Annan sisällisestä tilasta, ei pienintäkään tietoa siitä, että tämä elpynyt riemu oli vaan sen sisällisen levottomuuden peitteenä, jolla hän sitä odotti, joka yksinomaisesti oli tänä päivänä ollut hänen mielensä ja ajatuksensa esine, hänen pelkonsa ja toivonsa päämaali.
"Ah niin, se armas Walter Scott," huokasi viskaalin rouva. "Hän ei voi kirjoittaa muuta kuin delicatesse." Laura kuuli tuon. "Olettehan veitikka," sanoi hän hiljaa Yrjölle ja katsahti häneen. Taivas, tuota katsetta! Ensimmäinen française alkoi viimein. Yrjö Lauran ja Niilo Ainan kanssa tanssivat vastatusten. Mitä keskusteluja Lauralla ja Yrjöllä oli, siitä ei ole varmaa tietoa.
Yrjöllä ei ollut nyt enää muuta kuin kolme toivetta, ensimäinen, että hän saisi perillisen, toinen, että Viggen Musta-Pekka kuolisi ja kolmas, että pian sen jälkeen Merttakin menisi kaiken maailman tietä, sillä hän oli jo saanut kokea niin paljon aviosäädyn onnea, että hän näki kaikista parhaaksi sen, jos se saisi kauniin lopun.