United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Saanko hiuskarvaakaan poiketa vakaumukseni tieltä? Onko lupa katsoa ihmisten muotoon ja noudattaa heidän mieltänsä, vaikka he olisivatkin vanhempiani ja läheisimpiäni? Eikö juuri silloin velvollisuuteni ole kahdenkertainen? Ja eikö ennen kaikkea tule totella Jumalaa enemmän kuin ihmisiä? Mutta hän ei vielä silloin saanut varmaa vastausta kysymyksiinsä, kertoi hän.
Asemani oli ikävä, en voinut olla suora, minun täytyi pitää vakaumukseni ominani, ja se ei ole helppo asia sillä iällä. Ne tahtoisi huutaa maailmalle, taistella niiden puolesta ja voittaa muitakin puolelleen. Mutta siitä esti minut se suru, johon olisin vanhempani saattanut.
Minä se olin, joka sain kalliiksi luottamustoimekseni opastaa heidän esikoistansa hyveen ja totuuden tiellä, ja lopuksi olin minä se, joka, kun velvollisuuteni asetti minut kuninkaani ja maani välille, koetin parhaan vakaumukseni mukaan sovittaa molempain etuja toisiinsa. Muu vaikutukseni jääköön mainitsematta; riittäköön tämä todistamaan intoani ja rajatonta kuuliaisuuttani.
Minun toiminnalleni oli mitä tärkein seikka se, että vakaumukseni mukaan valtakunnan ilmeinen etu vaati venäläisiä pitämään tulpat tykkien suilla ja että olin myöskin vakuutettu siitä, että kenraalikuvernöörin ylimpänä silmämääränä luonnollisesti oli näiden valtakunnan etujen valvominen, jotenka asevaara venäläisten puolelta oli minun ajatukseni mukaan paljoa pienempi, kuin se vaara, joka tässä suhteessa uhkasi omassa keskuudessamme.
Ja vihdoin on mainittava filosofisen ajattelun historiallinen kehitys. Filosofisten järjestelmien aika on ollut ja mennyt, se on vakaumukseni, jota ei muuta se tosiseikka, että niitä joka vuosi syntyy uusia.
Keskusteluistani sotaväen komentajan, kenraaliluutnantti Salzan, ja kenraalikuvernöörin Obolenskin kanssa vahvistui vakaumukseni, vaikkakin näin heidän samaan aikaan, kaikkien odottamattomuuksien varalta, varustautuvan. Päähuoleni oli siis estää kaikki sellainen toimi suomalaisten puolelta, mikä saattaisi venäläiset vasten tahtoansa sekaantumaan asiaan.
Mehän kuljemme usein tätä tietä. Et suinkaan sinäkään tätä ensi kertaa kävele? En, mutta viimeistä, vastasin minä sisäisen vakaumukseni mukaisesti. Minusta tuntuu todellakin kuin olisin minä joskus ennen nähnyt tämän tien ja astunut nämä askeleet. Et meidän kanssamme, vastasivat he varmoina asiastaan. Muuten me kyllä muistaisimme sinut. Meitä oli niin monta, vastasin välttelevästi.
Myöskin ne muut arvelut, joita minulla aistimusteni esineistä oli, olivat mielestäni luonnosta opittuja; sillä vakaumukseni niistä oli syntynyt ennen kuin olin ollenkaan ajatellut mitään syitä, joilla sitä voisi todistaa. Myöhemmin kuitenkin useammankertaiset kokeet kokonaan järkyttivät luottamukseni aisteja kohtaan.
Joskaan ei nukkua, niin ainakin olla nukkuvinaan nukkua silmät auki, kuiskata, ei huutaa, ei ainakaan niin, että se tarpeettomasti kuuluu kaikkeen maailmaan mutta Snellman, tottuneena ulkomailla toisiin olosuhteisiin, toitottaa torveen, ja juuri se nykyaikana on vaarallista. Tämä on ainakin minun vakaumukseni... Ja se on oikein puhuttu! sanoi vallesmanni.
Gabriel huokasi syvään ja nosti toisen kätensä otsaa vastaan, niin että hänen pitkänlainen taapäin kammattu etutukkansa jäi sormien väliin. Miksi sinä niin luulet? sanoi hän hiljaa. Noh, en tahdo ruveta väittelemään, sanoi Henrik ja otti kätensä Gabrielin harteilta. Pidin vaan velvollisuutenani sanoa syvimmän vakaumukseni, ja sen olen tehnyt ja tarkoittanut sillä sinun omaa onneasi.