United States or Papua New Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä vähäisessä huoneessa, jossa Elsa ja minä tavallisesti makasimme, oli tuskin mitään uutta, paitsi Theklan kirjat Elsan puu-krucifixin sijasta; ja niinkuin ennen näki siitä vähäisen puutarhan poikki, jonka perunapuut olivat täynnä valkoisia kukkia, Elbeen saakka, jonka tammi- ja pajurannat puhkesivat ensimäiseen vienoon vihannuuteensa, samalla kuin lakean kukkulat sulivat ilmanrannan vaaleaan sineen.
Ja me tiedämme, että se on elämä eikä kuolema, joka vallitsee siinä yksinäisessä vankihuoneessa, jossa lapsi kuuli ylösnousemisen virsiä, sama elämä, joka nyt viettää voittoansa hänen sydämessään, joka lauloi niitä, olipa hän missä hyvänsä! Theklan kertomus. Lokakuulla 1522. Taas tulevat kirjeet säännöllisesti Flanderista; ja enemmiten ovat uutiset iloisia.
Mutta pikku Theklan ääni oli syvä, luja ja heleä, kuin rastaan; vaan Evan oli niinkuin kyyhkysen, joka leppeästi kuhertaa kaukana hiljaisessa metsässä tuskin mikään ääni ensinkään ruumistunut rukous, niinkuin seisoisit hänen sydämensä kynnyksellä ja kuulisit sieltä sisältä hänen onnellisten, hurskaitten, lapsellisten ajatuksiensa soiton.
Hän sanoi, että Thekla oli lapsi, jonka lapselliset surut eivät olleet vähäisempiä hänelle, kuin meidän surumme ovat meille; että taivaasta ehkä katsoisimme kokonaisen valtakunnan kukistamista vähäpätöisemmäksi asiaksi, kuin nyt Theklan koiran kuolemaa; etteivät kuitenkaan enkelit, jotka katsovat alas taivaasta meidän puoleemme, ylenkatso vähäisiä ilojamme ja surujamme, ja ettemme mekään saa ylenkatsoa pienten lasten suruja ja iloja.
Kun ahdistukseen aivan Ma vaivun tuskissain, Mua auta alta vaivan Sun piinas tähden vain. Sa kilpen' ollos aina Ja turva kuollehen, Sun ristinkuvas paina Minulle mielehen. Sua sitten turvallisna Poveeni likistäin, Ma lausun onnellisna: On hyvä kuolla näin! Theklan kertomus. Wittenbergissä, Huhtikuun 2 p. 1521. T:ri Luther on mennyt.
Theklan kertomus. Wittenbergissä, 1540. Se aika, jota pelkäsin kaikkein enimmän sen suuren kadon jälkeen, joka teki minun elämäni autioksi, on tullut. Minä olen yksinäisen keski-ijän yksitoikkoisella lakealla.
Ja minä saan kerran vielä nähdä äitini, Elsan, Theklan ja pikku Greetan, kaikki paitsi yhden, joka, pelkäsin minä, on vielä vankina luostarissa.
Ensimäisenä päivänä ei tapahtunut juuri mitään erinomaista, paitsi että Theklan rauha usein häirittyi niitten rettelöin tähden, joihin Nix itseensä-luottavaisen, vaikkei aivan urhoollisen luontonsa kautta monesti joutui kylän kissojen ja koirien ja näitten omistajien kanssa. Ensimäinen ilta metsässä oli hupainen. Me asetuimme yöksi vähäiselle aukealle paikalle.
Ja Theklan huulet värisivät ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä, kun hän vastasi muuttuneella äänellä: "Minä luulen, että minäkin olen sitä kokenut, serkku Eva." Lapsi raukka, hän on monesti saanut kokea sitä. Hänen sydäntänsä vihavoittaa usein, kun hän ajattelee Bertrand de Créqui'n vaarallista asemaa vihamielisten sukulaisten joukossa Flanderissa.
Tuskin kenenkään naisen tulee kiittää T:ri Lutheria ja uskonpuhdistusta niin monesta hyvästä, kuin minun: Kristoferin uskonnosta; Fritzin ja Evan avioliitosta; Theklan olemisesta kotona, kun hän muutoin nyt eläisi nunnana jonkun luostarin kätkössä; kaikesta rakkaudesta niinä viime kuukausina, jotka kallis sisareni Agnes ja minä vietimme yhdessä ennen hänen rauhallista kuolemaansa; ja sitten raskas pelon taakka nostettuna pois omalta sydämeltäni!