United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Illemmällä ilmoitti hän juhlallisesti perheensä läsnäollessa, ettei hän nyt ole enään tyttärensä ja konttoristin yhdistymistä wastaan, jos waan he itse niin tahtowat. Kyllä sen arwaa, minkä waikutuksen tämä odottamaton ilosanoma teki tehtailijan waimoon ja tyttäreen. Rouwa itki ilosta niinkuin pieni lapsi.
Samassa sanoi hän lujasti, ettei sitä päiwää walkene, jolloin he toisensa saisiwat. Nuorikot seisoiwat siinä kuolon kalpeina ja wawisten. Kumpikaan heistä ei lausunut halkaistua sanaa; he eiwät uskaltaneet, niin ankara ja tulinen oli tehtailijan wiha.
Yhdeksännentoista vuosisadan tehtailijan hartaimpana haluna oli saada jonkun välttämättömän tuotteen valmistaminen yksinomaan huostaansa, voidaksensa sitte kiskoa summattomia hintoja kansalta, joka ei voinut tulla toimeen ilman kysymyksenalaista tavaraa. Tätä menettelyä kutsuttiin yhdeksännellätoista vuosisadalla tuotantojärjestelmäksi!
Pian kuitenkin selwittiin asiasta, sillä älyttiin, että kaikki tyttären ihmisellisyys oli siwistyneen, hienon ja seura=elämällisen isän ansiota. Sillä tawalla tuli tehtailijan waimolta pois se wähäinenkin seura, mikä hänellä oli ollut ja yhä synkempään yksinäisyyteen waipui hän; sillä eipä suotu hänelle toista lastakaan, josta hän olisi saanut hetkellistä seuraa ja iloa.
Kun mieheni kuuli noita huhuja tehtailijan huonoista raha=asioista, sanoi hän tyynesti: "sitä olen odottanutkin, ja minä odotan wielä pahempaa perästä; semmoinen elämä ei woi hywään loppua." Semmoisenaan kului joku aika. Eräänä päiwänä osoitettiin isosummainen wekseli mieheni lunastettawaksi; se oli niin suuri, että sen maksamiseen olisi mennyt elo elämämme.
Hän ja hänen toverinsa olivat saaneet kopekanmaksavan pikku torven, omenan, kullatun pähkinän ja rypälemarjan, mutta tehtailijan omat lapset saivat lahjoja, jotka näyttivät todellisen joulupukin tuomilta ja maksoivat, kuten hän myöhemmin sai tietää, yli 50 ruplaa.
Mitä huoli hän koko maailman rikkauksista ja aarteista, sillä hänen powessaan oli ankara tuomari walweella, joka ei lahjoista huolinut mitään; oikeutta se waan waali. Seuraus tuosta tehtailijan wiimeisestä hätäyrityksestä olikin waan, se, että jota enemmän hän esteli Sakaria puhumasta sitä enemmän hän puhui.
Wihdoin tultiin siihen johtawaan päätökseen, ettei asia, oikein harkittuna, ollut niinkään odottamaton, sillä tunnettu asiahan oli, ettei tehtailijan waimo ollut ennenkään ollut oikein wiisas: hän oli waan kadottanut wiimeisenkin järkensä. Tytär oli warmaan perinyt äitinsä; olihan hänessä näkynyt merkkejä siihen suuntaan jo ennenkin siinä kaikki.
Kauan ei kuitenkaan nuot tehtailijan luullut kärsimiset ja ristit kokonaisuudessaan kestäneet. Tyttären tauti kiihtyi kiihtymistään ja pian oli se siinä määrässä, ettei hän ollut toimellaan paljon koskaan. Niillä harwoilla kerroilla, jolloin hän woi puhua, oli hänen alituisina sanoinaan: "woi, woi sinua Sakari!"
Towin aikaa sitä tehtyänsä, huomasi hän, että siinä oli huolellisesti koetettu jäljitellä hänen käsialaansa, mutta samassa älysi hän, että wielä selwemmin pilkisteli siitä esiin tehtailijan käsiala. Mieheni otsa oli kirkastuneena, kun hän sieltä palasi. "Se ei ole kenenkään muun kuin tuon konnan työtä, mutta sen hän saa wielä katkerasti katua", sanoi hän.