United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Feodor", huusi Aleksei wielä waikeammasti. Hänen muotonsa oli muuttunut kuolleen näköiseksi. Feodor huomasi wihdoin isäntänsä hädän ja seisoi jo pian Aleksein wuoteen wieressä. "Feodor, hoitele minua, haawani on ratkennut jälleen wuotamaan, minua pyörryttää." Aleksei waipui Feodorin syliin. Hän laski hänet jälleen wuoteelleen, koetteli käsiä ja otsaa: ne oliwat kylmenneet.
Tuntui siltä että kaikkitietäwä Jumala on läsnä ja tämän tunnon waikuttamana painoi hän päänsä penkkiin ja waipui hiljaiseen rukoukseen. Synnintunnustuksen aikana tunsi hän itsensä kaikkein wiheliäisimmäksi syntiseksi mitä maa koskaan on päällänsä kantanut, ja tämän tähden laskeentui hän mielessään tomuun ja tuhkaan, rukoillen anteeksi saamista.
Ne oliwat kirjeitä, tulleet jo aikoja sitten, mutta hän luki niitä toisen toisensa perästä; sitä hän jo oli tehnyt monesti ennenkin. Kun wiimeinen waipui hänen kädestänsä pöydälle, kirkas kyynel näkyi wärisewän hänen silmässänsä ja putoawan wihdoin hänen kädellensä.
Hän istui penkillä kymärässä, molemmat kyynäspäät polwilla; käsiinsä turwasi hän milloin koko kaswojansa, milloin wain otsaansa, ja tuossa asennossa näytti hän sywiin ajatuksiin waipuneelta. Wäliin hän kohotti itsensä suoraksi, mutta jälleen waipui hän pian taas entiseen asentoonsa.
Lieneekö tuo lohdutus tuntunut wanhemmasta waimosta epäluotettawalta, sillä sywä huokaus kuului hänen rinnastansa; mutta ett'ei parempaa ollut saatawissa, osoitti se, kun ei hän woinut itsekään parempaa neuwoa tuohon wastaiseen elämiseen sanoa, waan waipui äänettömyyteen, ja niin he jatkoiwat matkaa eteenpäin suurilla ponnistuksilla.
Mutta pian kadotti ukko taas tuon hetkeksi saadun lohdutuksensa ja waipui entiseen synkkämielisyyteen, josta selwästi woi nähdä, ett'eiwät hetken ilot ja lohdutukset woineet karkoittaa hänen sydämestänsä sitä pelkoa ja painoa, jonka elämän koulu oli sinne istuttanut.
Hän oli ujostelewa, synkkämielinen, melkein arkamainen ja kartteli muiden ihmisien seuraa. Usein hän waipui alakuloiseen mietiskelemiseen muidenkin parissa ollessaan, mutta kun hän pääsi yksinäisyyteen, painui hän niin sywiin ajatuksiin, ettei hän näyttänyt huomaawan ulkomaailmasta mitään.
Waimo-parka tuli nähtäwästi toiselle luonnolle sen kirjeen luettuaan. Wälin tuli hän hywin iloiseksi, jota ei ollut näkynyt moneen aikaan; mutta tuota iloa ei kestänyt kauwan, ennenkun hän taas jälleen waipui kahta kauheampaan suruun. Usko ja toiwo taisteliwat hänen sydämessään.
Sen jälkeen waipui hän niin ankaraan surumielisyyteen, ettei syönyt eikä juonut moneen wuorokauteen, itki waan wäliin, milloin wähänkin jaksoi. Hän ei kuunnellut ketään, ei totellut ketään, ei nähnyt ketään; häntä ei hywittänyt mikään; hän oli kuollut maailmalta ja eli waan suruillensa. Kaikella on kuitenkin aikansa.
Kun pariskunta sitte oli saatettu maalle, jätti höyry heti saaren ja oli kohta mennyt näkymättömiin. Jäätyä kahden kesken rannalle, nuori nainen waipui kiwelle istumaan ja peitti näkönsä kämmeniinsä. "Tämä on kuitenkin hirmuista", huudahti hän wihdoin. "Kuinka onnettomiksi me saatamme wielä tulla! Nuo ihmiset woiwat meidät pettää ja antaa wihollisille.