United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli lihawanlainen, lyhyenläntä tytön tyllerö, punainen ja mehewä kuin täysin kypsynyt mansikka ja semmoinen lärppä, ettei juuri monta semmoista elämässään tapaa. Sanojensa säännöllisyydestä huoli hän wiisi, mutta tulla niitä waan piti niinkuin turkin hihasta.
Hänen pitkä, ruskea tukkansa oli, kuninkaanpuoleisten aatelisherrain muodin mukaan, jaettu keskipäästä ja totutettu valumaan kummallekin puolelle kähäräisinä suortuvina; yksi näistä ulottui pari, kolme tuumaa alemmaksi kuin muut, todistaen, että Montrose noudatti sitä muotia, jota vastaan herra Prynne puritanilainen on katsonut hyväksi kirjoittaa väitöksen, nimeltä: »Sulokähäräin sulottomuudesta.» Näiden kiharakehysten piiriin suljetut kasvot olivat sellaiset, joiden merkillisyys riippuu enemmän miehen sisällisistä avuista kuin piirteitten säännöllisyydestä.
Mutta edelleen apostoli ehdoittaa, että olisi maksettava määrä-ajoilla jotakin. Meidän täytyy kaikissa asioissa pitää huolta säännöllisyydestä ja järjestyksestä. Joka määräajoilla ei itseänsä pese, vaan tekee sen, milloin mieli tekee, on siivoton ihminen, vaikka hän nyt vakavasti haluaisikin olla puhdas. Joka ei syö eikä juo määräajoilla, sillä on huono elanto, vaikka hän söisikin mainiompaa ruokaa. Samoin on laita hengelliselläkin alalla. Meillä tulee esim. olla määrätyt hetket, jolloin me tutkistelemme Jumalan sanaa, määrätyt hetket, jotka me käytämme rukouksiin. Sitä paitsi on hetkiä, jolloin meidän sydämeemme koskee ikään kuin näkymätön sormi ja jolloin, maalliseen tapaan puhuen, Jumala aivan yksityisesti ja persoonallisesti tervehtää ja kutsuu sydäntä. Silloin tietysti ei saa sanoa: "Nyt ei ole minun tavallinen aikani, odotapas, kunnes päivä menee mailleen!" Ei suinkaan, vaan kun pyhä tuulenhenkäys Jumalasta suhahtaa halki ilman, silloin tulee meidän heittää kaikki muut siksensä, hinata laivamme purjeet ylös ja tähdätä kompassimme ijäisyyttä kohden, sillä silloin on armonaika, silloin tahtoo Jumala meitä tavata. Mutta kumminkin tulee rukous-elämän säännöllisyyden ja järjestyksen pysyä muuttumatonna. Samaa sanomme me antamisesta. Koska me olemme heikkoja ihmisiä, joita alinomaa ahdistaa ja sitoo itsekkäisyys, ahneus, ja kaikenlaiset lihalliset arvelut ja ajatukset, niin ei meidän sovi antaa vaan sattumalta tahi miten mieleen johtuu. Onhan tosin erityisiä syitä, jotka meitä kehoittavat antamaan jotakin Jumalan valtakunnan hyväksi. Kun Jumala esim. erityisesti siunaa meidän aineellisia suhteitamme, niin onkohan mikään sen luonnollisempaa, kuin että me tuomme hänelle kiitosuhrin? Tahi kun sattuu erityinen kauhea hätä, joka vaatii suurenmoista avunantoa, eiköhän silloin ole aivan luonnollista, että vähän supistaa elantoansa, eikä pidä aikomiansa pitoja, tahi ainakin tekee ne hyvin yksinkertaiseksi, vaikka olisikin mielinyt pitää suurempia? Tahi jos lapsi sattuu kuolemaan ja sen jälkeen on vähemmistä huolta pidettävä, silloin ei tule huo'ata ja valittaa "kovaa kohtaloa", vaan panna se lisä, minkä sillä surullisella tavalla voittaa Herran käteen. Kuoleva tyttö kysyi isältänsä: "Rakas isä, kuinka paljon minä sinulle vuosittain maksan?" Isä ei lainkaan ollut tyytyväinen tähän mielestänsä epärunolliseen ja ei juuri lapselliseen kysymykseen ja tahtoi johtaa lapsen ajatuksia toiseen suuntaan: "