United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toinen oli Gunhilda, kamalan-näkoinen, sinisen vaaleine ontevine poskineen; hiuksensa riippuivat suortuvina vesittyneiden silmiensä edessä; toinen taas oli Anna, kalpea kuin ruumis.
Hän sieppasi hatun käteensä ja pudisti hiukan päätään, niin että hikinen tukka häilyi suortuvina ja ilma pääsi otsaa vilvastuttamaan. Katri seisoi, katsoen lempeästi hänen otsaansa, johon tukanrajan alle oli jäänyt leveä juova, hyvin valkoinen muuhun päivettyneesen muotoon verraten. "Kuules nyt, Katri!" virkkoi hän nopeasti ja katsahti hänen havuläjiinsä; "onko Grimstaham asumattomana?"
Lakana ja tyyny tulivat kyynelistä märäksi, hiukset valuivat alas pitkinä suortuvina ja tarttuivat nihkeään otsaan. Niin kauvan hän itki, että vedet silmistä loppuivat, ja sydänala tuntui vallan tyhjältä. Eikä nytkähdellyt ruumis enää, ei suonetkaan tykkineet: hän makasi hiljaa kuin kuollut, tuskin hengitti. Mutta varistaa häntä alkoi siellä peitteen sisässä.
Tässä hän työnsi nyt toiselle korvalleen lakkinsa, jonka alta hänen valkoiset hiuksensa liehahtivat esiin hajallisina suortuvina hänen kalvakka poskensa ja lakastunut otsansa punastuivat, ja hänen vanhuudestaan jo tummentuneet silmänsä iskivät tulta aivankuin nuoren sankarin, kun hän yrittää käydä uskaliaaseen urhotyöhön.
Jalka-miehiä sivusimme tusinoittain, joista kumminkin ainoastaan yksi veti huomioni puoleensa. Hän oli pienenläntä, kumarahartiainen vanhus, jonka hopeanharmaat tai valkoiset hiukset pitkinä suortuvina valuivat alas hartioille. Hänellä oli päällään pitkä, saristunut, sininen takki, vyötetty keskeltä lianharmaalla villavyöllä. Kädessään piti vanhus paksuröhmyistä käsnäkeppiä.
Hänen kasvojansa ympäröi käherä peruukki, jota hän, salatakseen harmaantuvia hiuksiaan, harvoin otti päästään, ei edes yksin ollessaankaan, sillä, niinkuin hän itse sanoi, hän ei tahtonut peilinkään hänelle muistuttavan voimien vähenemistä, aikaan, jolloin hän niitä niin hyvin tarvitsi; tämä arvokas päänkoriste valui runsaina suortuvina pitkin pitkäliepeistä taivaansinistä yönuttua, jonka hän hyvillä mielin kietoi ympärilleen istuessaan nojatuoliin ja osottaessaan vieraallensa samallaisen mukavan istuimen siinä lähellään.
Hänen tukkansa ei roikkunut kuten ennen vanukkeisina suortuvina ympäri ohimoita ja niskaa, hän kampasi ja palmikoi sen huolellisesti, ja monena aamuna välkkyi hänen päälakensa vesikylvystä, jota hän oli käyttänyt villien kiharain kesyttämiseen.
Tumma, paksu tukka oli liestynyt palmikolta ja puolimärkinä suortuvina riippuivat korvallisilla ja väsymyksen laimea punastus näkyi leveähköissä, lihavanpuoleisissa kasvoissa. Isä ei ollut kirjoittanut kotiin neljään viikkoon ja pitkä oli jo Hannalla ollut viimeinen viikko odottaessa kirjettä. Mikä on syynä, ettei hän kirjoita, ajatteli hän.
Ei siirretä suvusta toiseen Panujen tietoja, se tiedä! Pakosta se nyt siirtyy, kenelle siirtynee! Panu nousi tuvan pöydän päästä, jossa oli istunut, niin kiivaasti kuin olisi vieraan aikonut ulos käskeä. Silloin aukeni ovi, ja emäntä tuli sisään. Hän oli märkä ja saveutunut, tukka riippui pitkinä suortuvina kaulalla ja poskilla. Missä olet ollut? jyrähti Panu.
Hän näki arenan edessänsä, siinä yhden miehen. Tämä mies seisoi keskikohdalla, kasvot heitä päin kääntyneenä, ainoastaan lyhyt miekka aseena. Hän oli soleva, harteakas ja runteva. Hänen rehtava ruumiinsa toi esiin hänen uhkeaksi muodostuneet jäntäreensä. Hänellä oli vaaleat, pitkät hiukset, jotka tiheinä suortuvina vyöryivät hänen päästänsä.