United States or Maldives ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta myrsky kasvoi luoteessa, jota vastaan heidän voimansa eivät voineet mitään. He olivat väsyneet ja aivan menehtyneet neljänkolmatta tunnin soudosta, jolla ajalla he eivät olleet saaneet mitään syömistä. Vene jätettiin laineiden, rankan sateen ja raivoavan myrskyn haltuun.
Boleslav, joka kauhusta väristen oli raivoavan vanhuksen houreista lukenut hirveän totuuden, ei jaksanut kauemmin katsoa tätä näkyä. Hän pakeni ulkoilmaan, ikäänkuin liekit, jotka mielipuolta ajelivat, olisivat olleet hänenkin kintereillään, eikä hän rauhottunut, ennenkuin oli kylän jättänyt kauas taakseen ja raunioiden varjot kietoivat hänet syliinsä.
Hän tiesi, ett'ei suojapaikkaa ollut läheisyydessä. Siis oli hänellä ainoastaan kolme neuvoa. Joko kääntyisi hän takaisin, tahi pyrkisi eteenpäin myrskyssä ja lumessa, tahi etsisi avaralla tiellä paljaan taivaan alla paikkaa, missä hän kumminkin johonkin määrin olisi raivoavan rajuilman suojassa.
Oi, tuo vihattava, murhaava virta, nyt niin leveä, ylpeä ja majesteetillisesti tyyni, juuri kuin se ei olisi äskettäin ryöstänyt Stanleyltä ystävää ja niin monta uskollista sielua, juuri kuin he eivät olisi ikään nähneet sen rajusti raivoavan ja vaahtoavan. Mutta aivan maalleastumis-paikan vieressä oli höyrylaiva.
Myöskin miehistö vastusti melkein yli-inhimillisellä levolla ja vakavuudella raivoavan joukon ensimmäisen hyökkäyksen. Safeni näytti kämmeniään ja kysyi rauhallisesti ja lempeästi: "Mitä tämä merkitsee, ystävä kullat? Pelkäättekö te tyhjiä käsiä ja hymyileviä ihmisiä. jommoisia me olemme?
Hevonen ja ratsastaja pian tointuivat raivoavan lumimyrskyn rasituksista ja Feliks kiitti sydämestään armorikasta Jumalaa toivomattomasta ja odottamattomasta pelastuksestansa. Antaaksensa jalon hevosensa hengähtää hän ajoi hiljaista juoksua eteenpäin.
Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa takaperin nähdessään hänen ilmestyvän eteensä tässä asussa, tomuisena ja villiintyneenä, tämän raivoavan lauman ulvoen häntä saattaessa? Ja niin tapahtuikin! Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki verannan lasioven... Hän se oli. Sen täytyi olla hän.
Aamulla kun työmiehet saapuvat tehtaasen se onkin kylmänä, synkkänä häviön surkeudessa. Tuolla suuren huoneen perällä seisoo kone äänetönnä laihoine käsivarsineen, liikkumattomine pyörineen, se enentää siellä alakuloisuutta, tuo, jonka huokuna ja jytinä ennen tavallisesti, työssä raivoavan jättiläisen sydämmen tykynnän tavoin, elähytti koko talon. Tehtaan isäntä astuu alas pienestä kammiostansa.
Hän oli sitä ajatellut, ajatellut. Oli kummastellut ja pelännytkin, kun tehdas- ja irtolaisväki toista kuukautta sitten oli houkutellut maassa raivoavan venäläisen sotaväen ryöstöretkille hänen kaupunkiinsa. Silloin Muttinen piileskeli. Hän vapisi, että pian hänenkin talonsa katosta tuli tupruaisi. Ja hän mietti, minne kyyristyä, perunakuoppaanko vai hankeen.
"Riistäkää hänen päästään goottien kruunu, jonka hän on häväissyt; alas Teodahad! "Hän kuolkoon!" "Alas Teodahad! Hän kuolkoon!" jyrisi mahtavana kaikuna kansan huuto. Vastustamattomana näytti heidän vihansa aaltoilevan tuhoten kaikki, jotka tahtoivat panna sen tielle esteitä. Yksi ainoa mies pysyi tyynenä raivoavan kansan keskellä. Tämä mies oli kreivi Vitiges.