United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kylmä henkäys, joka on omansa antamaan meille aavistusta tämän jääkauden laadusta, on kerran mennyt yli europalaisen psyyken. Se tapahtui viime vuosisadan jälkipuoliskon kuluessa, pessimistisenä reaktsiona »suurten tunteiden ajan» suunnatonta optimismia vastaan. Mutta tämä suuntaus sai tavatonta tukea »darwinismista», elämän-tieteen uudesta muodosta.
Missä määrin tämä pessimistinen suuntaus on pidettävä äärimäisyyteen menneenä reaktsiona »suurten tunteiden ajan» epäilemättä liiallista optimismia vastaan ja eikö sen perustuksena oleva käsitys luonnon »välinpitämättömyydestä» itse asiassa ole yhtä mytologinen kuin aikaisemman ajan luonnonkäsitys, siitä lähemmin seuraavassa, kun siirrymme tarkastamaan kehitysopin kolmatta kautta, jonka, kuten mainittu, tavallaan alkaa jo Darwin itse toisella pääteoksellaan.
Onhan se liikuttavaa, herttaista, mutta runoilemista se on, lapsellista, tuota toivotonta, ainaista ihanteellisuutta ja optimismia itsensä pettämistä mitä varten sitä on ja pitää olla, miksi siitä ei päästä, kun se kuitenkin on epätotta, silmien lumetta sillä kaiken takanahan on kuitenkin kuolema? Ei! Ovatko nyt taas ne peikot kimpussani?
Emersonin mielestä ihmisen sisäinen kehitys kulkee yleispiirteisen samankaltaisuuden ohella yksilölliseen itsenäiseen erilaisuuteen. Hän moittii joukkojen yhdenmukaisuuden tavoittelua ja kaavamaisuutta ja asettaa sen vastakohdaksi jalostetun sisäisen henkisyyden, joka sisältää molemmat, siis yhdenmukaisuuden ja erilaisuuden. Tämä on miehekästä optimismia.
Carlyle koetti järkyttää Emersonin optimismia kuljettamalla hänet Lontoon kurjimpaan kaupunginosaan, mutta se ei voinut horjuttaa Emersonin uskoa ihmiseen. Emersonin yleistävä ihanteellisuus ei ota lukuun, kuten jo on mainittu, sitä, että ihmiset toimivat ulkonaisten olosuhteiden ja sisäisen pakon alaisina, eivätkä laisinkaan välitä sisäisistä arvoista.
Hänen äitinsä luonto herättää hänet kuolleista ylös, ja Kalevala on omistanut pitkän runon tälle äidin rakkaudelle ja sen toiminnalle ikäänkuin terottaakseen mieleemme, ettemme vain kuolemaa pelkäisi. Kalevala edustaa täten samaa optimismia kuin muut vanhat maailmankatsomukset, joihin jälleensyntymisusko on sisältynyt, esim. Indian ja Egyptin.
Me tarvitsemme enemmän tointa, enemmän optimismia, emmekä paradokseja, jotka vaativat meiltä mahdottomia, mutta samalla lyövät kätemme lamauksiin ja jättävät meidät toimettomiksi, sillaikaa kuin elämä kaikkialla kiehuu ja viepi edistyksestä edistykseen. Kun lopetin, näin että olin saanut kaikki vaikenemaan, ja etupäässä. äidin.