United States or Peru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuka on Darwin?» kysyi Hanna hiljaa Edlalta, sillä Lavonius tarkasteli nyt muutamia muurahaisia vähän matkan päässä heistä. »En tiedä», vastasi Edla yhtä hiljaa. »Mutta elä huoli; kysytään huomenna maisterilta.» Lavonius tuli vielä takaisin Darwiniin ja puhui jostain kehitysteoriasta, joka tytöille oli niin vierasta, etteivät saaneet siitä yhtä selvää.
Nekin ovat aina varuillaan yhteistä vaaraa vastaan, valmiita puolustamaan joukkoa, auttamaan tovereitaan. Ne tuntevat aina vissiä suopeutta ja myötätuntoa näitä kohtaan. Ne ovat onnettomia, kun ne kauan ovat tovereistaan erillään, ja aina onnellisia kohdatessaan ne jälleen. »Ja niin on meidänkin laitamme», lisää Darwin.
Ensimäinen oli kehitysopin romanttinen kausi, jolloin ajatus eliöiden asteettaisesta muuttumisesta suunnattomien ajanjaksojen kuluessa kypsyi sellaisten tutkijain mielessä kuin Buffon, Erasmus Darwin, Lamarck, Goethe, Saint-Hilare. Mutta tiede otti tämän uuden ajatuksen kylmästi vastaan ja tutkijat, kuten Cuvier, hylkäsivät sen, pitäen sitä ilmassa liehuvana luonnonfilosofiana.
Vastoin pintapuolista käsitystapaa, että kehitysoppi syntyi maailmaan kuin kanuunasta ammuttuna sinä Herran vuonna, jolloin Darwin julkaisi tunnetun teoksensa »Lajien synnystä», katsoo Collin kehitysopillisen ajattelun historiassa voitavan eroittaa kolmekin eri aikakautta.
Kuten jokainen »Lajien synnyn» lukija huomaa, ei Darwin itse pannut pääpainoa tähän oppinsa filosofiseen puoleen.
Se herättää alati hämmästystämme, tuo aate; mitä enemmän sitä harkitsee, sitä vähemmän varmuutta saapi; ja Darwin esim., mainitakseni sen, joka kaikista ihmisistä on sitä innokkaimmin ja suunnitelmanmukaisimmin tutkinut, Darwin kadottaa, myöntämättä sitä täysin itsellensäkään, joka askeleella varmuuttansa ja on pakotettu peräytymään kaiken tuon odottamattoman ja ristiriitaisen eteen joutuessaan.
»Ihmisen polveutumisessa» oli Darwin itse, joka ohimennen mainiten persoonallisesti oli mitä lämminsydämisin ihminen, joka ei närkästymättä voinut nähdä hevostakaan lyötävän ja Pernambucossa kitui suunnattomasti, kun hänen oli pakko kuunnella ruoskitun orjan tuskanhuutoja, voimatta panna edes vastalausettaan, teoreettisestikin mahdollisimman kaukana Nietzschen yli-ihmis-moraalista.
Darwin ajatteli, että altruismi on saanut alkunsa vanhempien tunteesta lapsiaan kohtaan, laajentunut sitten yhteistunteeksi ja keskinäiseksi hyväntahtoisuudeksi saman heimon ja valtion jäsenten kesken, kohotakseen sivistyneimmissä ihmisissä yleiseksi ihmis-, jopa eläinrakkaudeksi.
Siinä hän virui, vanha taistelija, kauheasti laihtuneena, suu syvälle painuneena ja iho lumivalkeana, joka paikka paikoin kuulti siniseltä. Nenä ulottui melkein huuliin; silmät olivat tavattoman suuria ja tuijottavia. Hän koetti lukea. Se oli Darwin ja Stuart Mill, »jaloimmat miehet, mitä on elänyt», joihin hän viimeisillä hetkillään turvautui.
Nämä joukoissa elävät eläimet osoittavat usein mitä suurinta uskollisuutta »yhteiskuntaansa» kohtaan. »Lajien synnyssä» oli Darwin väittänyt, että »olemassaolon taistelun täytyy aina olla ankarimman samaan sukuun kuuluvien yksilöiden välillä». Nyt kiinnittää hän huomiota siihen, kuinka usein tapahtuu, että saman suvun jäsenet auttavat toisiaan elämäntaistelussa.