United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Meille on oleva hyvin mieluista tehdä tuttavuutta teidän kanssanne. Minä kiitän, sanoi Horn kohteliaasti ja aikoi juuri lisätä vielä pari sanaa, kuin Helena Nikolajevnan ratsu, säikähtäen polkupyörällä ajajaa, joka varomattomasti mennä suhahti aivan vieritse, hypähti ja pois sitä mentiin täyttä laukkaa.
Oh, hän ei enää tahtonut ajatella koko asiaa. Tänään aikoi hän mennä hänen luoksensa, Helena Nikolajevnan luo. Mutta aika kului niin äärettömän hitaasti, päivälliseen asti oli sitä vielä pitkältä. Tunsipa sentään Horn vähän olevansa hämillään oman itsensäkin edessä; hän ei olisi luullut olevansa yhä vielä niin nuori ja niin maltiton.
Iloisesti vastasi hän: Erik Aleksandrovitsh, tahdotko tietää, mitä minulla on sanomista hänestä? No, saathan itse nähdä Helena Nikolajevnan huomenna. Sen verran minä vain sanon, että hänellä on selvä pää ja että hän tietää ja osaa enemmän kuin hänen ikäisensä tytöt tavallisesti. Horn työnsi sivulle vaaleat viiksensä ja hymyili hiljaa itsekseen.
Tuskin ehti hän lukea kahta riviä, kuin kummastuksen, suuttumuksen ja vastenmielisyyden huudahdus tunkeutui esiin. No, mitä nyt? sanoi vanhus, heräten. Erik on nainut, sanoi hän ankaralla, kaiuttomalla äänellä. Kenenkä? Sen tatarilaisprinsessan Helena Nikolajevnan. Vihan, katkeruuden ja kateuden tunne nousi, kiehui ja kuohui yli hänen sielussaan.
Erikistä tuntui, kuin olisi Tsherebatshov äkisti sanonut itselleen: Vai niin, sinä olet siis Helena Nikolajevnan mies; no, tuleepa hauska nähdä, mitä sinussa oikeastaan on. Mutta tämäkin silmänräpäyksen ajaksi leimahtava tarkkaavaisuus kuoli äkisti kuin kirjava perhonen, joka lentää palavaan liekkiin, polttaa siipensä ja putoaa maahan kuin kiemurteleva mato.
Se seikka, että niin miehet kuin naisetkin olivat ratsastuspuvussa, saattoi tämän pikku juhlan näyttämään tilapäiseltä, viehättävältä ja hauskalta kuin jokin maalaisjuhla. Kuin Erik Horn kävi istumaan Helena Nikolajevnan viereen, katseli tämä ympäri huonetta. Minä en näe teidän sisartanne, sanoi hän.
Seuraavana päivänä nousi översti Horn hyvissä ajoin. Taivas oli sininen ja korkea, puisto välkkyi kasteesta, joka lehti oli kuin äsken pesty. Kuin Horn avasi ikkunan, tulvi huoneesen höyryäväin lehtien raikas, kostea tuoksu. Merkillistä, ensimmäinen ajatus, joka hänellä tänä aamuna oli selvillä, oli se, että hän oli tänään syövä päivällistä Helena Nikolajevnan luona.
Mutta eipä unesta tullut mitään pitkään aikaan. Helena Nikolajevnan kauniit silmät, laulu, soitto ja osaksi myöskin tyytymättömyys sisareen, joka ei tahtonut lähteä päivälliselle ruhtinaan luo, kaikki se piti häntä kauan tuollaisessa unen ja valveilla olon välisessä horrostilassa. Kuinka sinun laitasi on, Erik Stålsköld Horn, sanoi hän itsekseen, oletko sinä ehkä todella rakastunut?
Kuulehan, Hanna ja vapaaherra rummutti pöytää luuletko sinä ehkä sen Helena Nikolajevnan pidättävän häntä millään tavoin? Neiti Hanna sävähti tulipunaiseksi. Hän ei tiennyt mitään erikoista puhuneensa tästä Helenasta, ja kuitenkin oli hänen isänsä huomannut hänen ajatuksensa.
Samassa he näkivät Helena Nikolajevnan punaisella ratsullaan keskellä kiehuvaa joukkoa; hän tervehti viehättävästi piiskallaan, hymyili voittoisesti ja läjäytti ratsuaan. Silmänräpäyksen ajan näki Horn sinistä harsoa ja tunsi outoa ahdistusta ja sääliä neitoa kohtaan, joka sitä kantoi.