United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mehiläishoitaja odottaa kunnes joukko on sulloutunut tiiviisti yhteen; sitten hän, pää leveän olkihatun peitossa (sillä rauhallisinkin mehiläinen käyttää ehdottomasti pistintänsä, kun se eksyy hiuksiin, joissa se luulee joutuneensa ansaan), mutta ilman naamaria ja ilman harsoa, jos hänellä nimittäin on kokemusta, kastettuaan ensin kyynärpäihin asti paljastetut käsivartensa kylmään veteen, korjaa parven ravistamalla voimakkaasti ylösalaisin käännetyn pesän yläpuolella oksaa, joka parvea kannattaa. Rypäle putoaa siihen raskaasti kuten kypsynyt hedelmä. Jos taas oksa on liian paksu, ammentaa hän joukkoa suoraan kauhalla ja kaataa sitten minne vain tahtoo nämä elävät kauhalliset, ikäänkuin jyviä ammentaisi. Hänen ei tarvitse pelätä mehiläisiä, jotka surisevat hänen ympärillään ja joukottain peittävät hänen käsiänsä ja kasvojansa. Hän kuuntelee niiden riemulaulua, joka ei ensinkään muistuta niiden sotalaulua. Hänen ei tarvitse pelätä, että parvi jakaantuisi, närkästyisi, hajaantuisi tahi lähtisi pakoon. Olen sen jo sanonut: sinä päivänä nuo salaperäiset työntekijät ovat juhlatunnelman vallassa ja niissä on luottamus, jota ei mikään voisi järkähyttää. Ne ovat luopuneet rikkauksista, joita niillä oli puolustettavina, eivätkä enää tunne vihollisiansa. Ne ovat vaarattomia, koska ovat onnellisia, ja onnellisia ne ovat syystä, jota emme tunne: ne täyttävät lain. Kaikilla olennoilla on täten sokean onnen hetki, jonka luonto niille varaa tahtoessaan saapua oman tarkotuksensa perille.
Siinä oli kaupunkilaisia, jotka matkustivat maatiloilleen, kauppiaita, jotka olivat tehneet vuosittaisen kaupungin matkansa, ylioppilaita, jotka palasivat lupa-ajaksi kotiinsa, ulkomaalaisia turistia kaikista kansallisuuksista ja kotimaisia tunturinnousijoita polvihousuissa, raudoitetuissa kengissä, hatuissa harsoa, kiikari olalla remmissä ja käsissä pitkät sauvat.
Taikausko ilman peittävää harsoa on ruma. Aivan samoinkuin apinan rumuutta lisää se, että se on niin kovin ihmisen näköinen, samoin taikausko tuntuu rumemmalta juuri senvuoksi, että se niin suuressa määrässä muistuttaa uskontoa.
Kun puoti-Anna oli heille neljätoista kyynärää mitannut ja kääriessään vei vaatteen kauvemmaksi, oli se sieltä yhä kauniimpaa. Maria ei vielä ikänään ollut tuommoista leninkiä pitänyt. Alkoi tehdä mieli. Hän katsoi tarkempaan, otti hyppysten väliin ja nosti päivää vasten. Harvaa se tosin oli, melkein kuin harsoa. Mutta eihän sitä pitoleningiksi kukaan ottanutkaan. Parhaimmaksi vaan.
Kun Lents sitte häähuoneissa antoi kälyillensä kättä ja syleili sekä suuteli lankojansa, ja kun sitte tohtori ynnä hänen tyttärensäkin olihan se heiltä hyvin tehty, että tulivat häihin sekä yksi toisensa perään tuli ja meni toivottaen onnea, koko tänä aikana Anni istui tuolilla ja piteli hienoa valkoista harsoa silmillään, ja Lents sanoi monta kertaa: "Että minä vihkiäisissä niin kovin itkin, siihen minä en voinut mitään, ja sinä tiedät, kuinka onnellinen minä olen.
Niin olikin: maakauppias piipunnysä hampaissa, hänen vaimonsa ruskeassa olkihatussa, leukanauhat auki lämmön vuoksi, ja nuori, valkoverinen tyttö vaaleassa kesäpuvussa ja sinistä harsoa hatussa.
Mutta Gunilla-neiti ei näkynyt tahtovan lähteä Tapanin kanssa yhtämatkaa, vaan nousi kiireesti istuimeltaan ja samassa heilautti vartaloaan että palmikko huiskahti hartioille ja tuskin kuuluvasti sanoi: "Hyvästi". Samassa tuokiossa kun oli oven painanut jälkeensä kiinni, näkyi hän jo tiellä, missä hän hameensa takapuolta enemmän tavan kuin tarpeen tähden kantoi toisella kädellään ja toisella veti hattuaan otsalleen, ettei vasten paistava puolipäivän aurinko päivetyttäisi kasvoja, kun ei ollut harsoa.
Samassa he näkivät Helena Nikolajevnan punaisella ratsullaan keskellä kiehuvaa joukkoa; hän tervehti viehättävästi piiskallaan, hymyili voittoisesti ja läjäytti ratsuaan. Silmänräpäyksen ajan näki Horn sinistä harsoa ja tunsi outoa ahdistusta ja sääliä neitoa kohtaan, joka sitä kantoi.
Sitten antoi neitsy minun sukeltaa harsopilviin, joita hän kutsui leningiksi ja asetti aina mustan nauhasolmun minkä mihinkin harsoa, mihin vaan katselin! Keveää harsoa aaltoili käsivarsieni ja hartioitteni ympärillä, vyötäisistä aina jalkoihin asti ja minäkö sen sisässä piileskelin?
Ellei kaihi olisi peittänyt sitä Mimmin silmää, joka oli Sakrikseen päin, joten sen ilme särkyi niin kuin rikkonaisessa kuvastimessa, olisi Sakris nähnyt hänen katseessaan pettymyksen ja suuttumuksen. Mimmin punaiset huulet aukesivat ällistyksestä. Hän lykki kielellään harsoa, joka peitti hänen lihavia huuliaan, ja sanoi: Minä kysyin täällä pykmestaria.