United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvästi nyt, veikkoni, ja terve tultua sitte kotiini!» Nikku meni, ja Manni rupesi kirjoittamaan Junnolle. Sitte oli hänellä vielä yhtä ja toista tehtävänä Helsingissä, mutta toisena päivänä hän läksi Nikun kotiin, jossa hänet otettiin sydämmellisesti vastaan. Rovasti pyysi heti Mannia kutsumaan itseänsä sedäksi ja ruustinna tädiksi.
Setäni on sairastunut, ja tätini sanoo kirjeessänsä, että kiiruhtaisin kotiin, sillä setäni kentiesi ei enää kauan elä, ja hän tahtoisi ennen kuolemaansa tavata minua.» »Täytyykö sinun nyt heti jättää meidät?» kysyi Nikku.
Vaan tuleppa nyt sisälle asuntooni, niin saamme jutella.» Ystävät menivät, ja Nikku sanoi sisälle tultuansa Mannille: »Sinun täytyy tulla meille, ennenkuin jätät Helsingin. Muista, että olemme olleet kumppanit ja hyvät ystävät aina siitä kuin lukioon tulimme, ja nyt olemme vielä yhdessä suorittaneet viimeisen tutkintomme yliopistossa. Mutta täältä lähdettyämme
»Salli Saari tästä puoleen», oikaisi Salli, sillä hänen häänsä olivat äskettäin olleet. Manni oli vihkisanat lukenut ystävällensä ja Sallille, mutta Maissi ei joutanut tulla häihin. Hänellä oli ollut paljo laitettavaa itsellensä, sillä huomenna jo oli hänen hääpäivänsä. Paljo ei ollut vieraita pyydetty Maissin häihin, mutta Nikku Saari, Mannin paras ystävä, oli kuitenkin rouvinensa kutsuttu.
»Noh pidetäänpä vain», sanoi Nikku, »ja päätetään, että minä, jos voitan, saan häissänne lukea vihkisanat, vaan jos toisin käy, tulet sinä Sallin ja minun häihini meitä vihkimään. Eikö niin?» »Olkoon vain niin», vastasi Manni hymyillen. He menivät nyt sisälle, ja Nikku saattoi Mannin paronittaren luo, esitellen hänet.
Hän kysyi, missä Maissi oli koulussa ollut, ja kuultuansa, että hän oli opiskellut patruuna Palmun tyttären kanssa, sekä että Maissin orpana, joka oli ylioppilas, myös oli hänelle paljon oppia antanut, kysyi hän vielä: »Mikä orpananne nimi on?» »Manni Salo», vastasi Maissi. »Salo! Vai on hän teidän orpananne! Nikku Saari, joka on meidän rovastin poika, on paljon puhunut Salosta.
Hänellä oli valkoiset vaatteet, ja kiehkura sinisistä lemmikeistä oli sidottu hänen hiuksiinsa, mutta hänen keltaiset kiharansa riippuivat tavallisuuden mukaan kiiltävinä ja pehmeinä hänen olallensa. Manni puhui kauan orpanansa kanssa, ja kun hän vihdoin jälleen palasi ystävänsä luokse, kuiskasi Nikku hänelle: »Kumpi meistä vedon voittaa?» Manni hymyili vain eikä vastannut mitään.
»Kun vain kotoani pääsen», kuiskasi Manni, »tulen Pöyhkeälään, jos nyt tahdot antaa minulle yhden muistokukan kiehkurastasi.» Maissi taittoi kukkasen ja antoi sen orpanallensa. Manni tallensi sen ja kiiruhti jäähyväisiä sanomaan. Nikku saattoi Mannin pappilaan ja palasi sieltä takaisin Niemelään, mutta Manni ajoi täyttä laukkaa Eurajoelle päin.
»Huomenna jo näet hänet», sanoi Nikku. »Toista hänen vertaistansa ei löydykkään, jos ei juuri hänen ystävänsä, tuo ihana neito, josta Helsingissä sinulle puhuin.»
»Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla.» »Kiitos, Nikku, eihän kotisi ole täältä Helsingistä kaukana, ja halusta tulen, vaikka olisi matka pitempikin.» »Vielä on toinenkin asia, jonka tähden sinun nyt erittäinkin täytyy meille tulla, sillä parin päivän päästä vietetään minun kihlajaiseni.» »Sinun? Miksi et siitä ennen ole kertonut?»