United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tätä luettiin pykälä pykälältä ja aina välillä lauottiin vähäksi aikaa. Silloin aina joka haaralta kuului puhetta, niin että luultiin kaikilla olevan jotain muistuttamista, mutta kun heitä kehoitettiin mielipiteitään lausumaan, vaikenivat he: ainoastaan Matti, Yrjö seppä, ja muurari Heikki lausuivat ajatuksensa ääneen.
Ja mitäs siihen sanot, että Suomen ukot olivat antaneet jumalilleen luvan naidakin; monella oli akka ja lapsikakarat ja suuri pere". "Se on mahdotonta, että kaikki olisivat olleet samanarvoisia jumalia," sanoi muurari Heikki, "pitihän heillä olla jonkunlainen päällysmies, eli yhteinen komentaja, eihän muuten olis tullut mitään tolkkua koko maailman hallituksesta."
Kaikki olivat vaiti. Ainoastaan entinen sotamies sanoa tokasi: »Aivan niin». Niinpä siis, sanoi Nehljudof: sanokaa minulle miten tekisitte, jos teidän olisi jakaminen maa talonpojille? Mitenkö tekisimme? Jakaisimme koko maan henkiä myöten tasan kaikille, sanoi muurari, nopeasti nostaen ja laskien kulmakarvojansa. Kuinkas muuten?
Hirsipuu tekee hyvää; vaan miten se tekee hyvää? Se tekee hyvää niille, jotka pahoin tekevät. Nyt teit sinä pahoin sanoessasi, että hirsipuu on lujempaa tekoa kuin kirkko; siis tekisi hirsipuu sinulle hyvää. Vielä kerran, ja joutuun! TOINEN HAUDANKAIVAJA. Ken rakentaa lujempaa kuin muurari, laivanveistäjä ja salvomies? ENS. HAUDANKAIVAJA. Niin, sano se, niin saat joutopäivän.
Suomalaisten joukossa oli siinä pieni, hartiakas muurari, Yrjö-niminen, joka oli muita mainiompi ruotsinkieltä rääkkäämään.
Muurari ymmärsi hänen ja vastasi nauraa hohottaen: "Niin, mitä siihen tulee, niin ei ainakaan minulla ole valittamisen syytä." Sérafine ihastui tästä selityksestä, hän tiesi nyt, mitä tahtoikin tietää, ja aikoi lähteä. Nyt alkoi akka Moineaud, joka tähän asti oli istunut hiljaa ja puoliunisena seuraamatta ollenkaan keskustelua, purkaa itsestään tulvanaan sanoja.
Paljoa paremmin käsitti Nehljudofin puhetta patriarkkaalisen vanhuksen vieressä istuva pieni, toiselta silmältään kiero, melkein parraton äijänen, jolla oli yllään neliniitinen liivimekko ja vanhat lämpsällään olevat saappaat jalassa; se oli muurari, kuten Nehljudof sittemmin sai tietää.
Tuhatvuotista valtakuntaa se meinaa? sanoi Hinkki, mutta nyt ei häntä ollut enää peltiseppäkään kuuntelemassa, ja muurari, jonka huulet tavallisesti olivat lujasti kokoonpuristuneet, katseli nyt suu auki ja ammottavin silmin puhujaan päin, tuskin kuullen mitä Hinkki sanoikaan. Saatanan perkele! kiroili Hinkki suutuksissaan puoliääneen.
Oli kerran köyhä muurari Granadassa, joka vaarinotti kaikki pyhä- ja juhlapäivät, vieläpä työttömät maanantaitkin, ja joka, vaikka oli näin hurskas, yhtäkaikki köyhtyi köyhtymistään, niin että tuskin sai jokapäiväistä leipää talouteensa hankituksi. Eräänä yönä heräsi hän unestaan kiivaasta koputuksesta ovelle. Hän avasi ja näki pitkän ja laihan papin, melkein kuin luurangon, seisovan edessään.
"Kas, kas sitä vanhaa rakkautta, kun on sitkeä", murahti muurari. "Onhan se", kiusoitteli häntä Maija. "Onhan se, mutta mitäs se sinuun kuuluu?" Onneksi joutui viimeinkin lähitaloista apuun kyläläisiä, jotka pelastivat saunassa olijat ja kantoivat asuinrakennukseen.