United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja yhtä iloton, kuin talon ulkopuoli, oli vanhan herra von Weissenbachin elämäkin. Aarre, jota hän oli luullut loppumattomaksi, oli tyhjentynyt; viimeinen ilon väre oli hänen elämästään sammunut; sauva, johon hän oli aina lujemmin nojannut, oli murtunut; sielun suloinen juoma oli hänestä tullut karvaaksi ja katkeraksi tyttären rakkaus häneen oli poissa.
Ryöstö ryöstön perästä tuli taloon, sillä isännän antamat welkakirjat palasiwat, yksi toisensa perästä, ryöstömiehen kädestä taloon takaisin. Emäntäkin yksinkertaisuudessaan ja halusta pelastaa rikkaan Linnalan kunniaa, tuhlasi omaisuutensa noiden alituisien ryöstöjen maksuiksi ja wakuudeksi, ja niin tuo suuri ja loppumattomaksi luultu rikkaus supistui supistumistaan.
Hän suoristaa ja silittää vanhat nauhansa, katsoo, soveltuvatko ne hänen silmiensä ja hiuksiensa väriin, pistää nauharuusun somistavaan kohtaan ja tekee siellä täällä pieniä muutoksia, kunnes hän aivan häikäisee meidät kaunistusvarastollaan, jonka luulemme loppumattomaksi.
Ensikerran nähdessään äärettömän meren pinnan hämmästyivät Livingstonen seuralaiset sitä suuresti. He olivat aina ajatelleet maata loppumattomaksi tasangoksi. S:t Paul de Loandassa ei asunut kuin yksi ainoa Englantilainen, hra Gabriel, joka oli Englannin asiamies orjakaupan poistamista varten, ja hän otti Livingstonen luoksensa kohdellen häntä ystävällisimmällä tavalla.
Elämä ei voi, kaikkein pitempänäkään, kestää aivan kauan, vaikka me seitsemällätoista käydessämme mielellään ajattelemme tietä meidän ja taivaan välillä loppumattomaksi. Sillä luostari ei suinkaan ole mikään taivas; minä en milloinkaan odottanutkaan, että niin olisi.
Hyi... Voi, todellakin tätä maailmaa. Pahoja ihmisiä, pahuutta, murhetta, ja kaiken kaltaista ikävyyttä täynnä. Niinpä on kirjoitettukin: Voi maailmaa pahennusten tähden sillä pahennukset kumminkin tulevat... Sekin Kaisa parka. Lienee vielä hirttänyt itsensä, laittanut sen viheliäisen henkensä metsien kummitukseksi, loppumattomaksi kiusaksi ihmisille.
Ei saata sanoilla näillä Tulla tolkku toisen päähän, Vaikka vielä viisi vuotta Tätä laulua latoisin, Virsi pitkäksi viruisi, Laulu loppumattomaksi; Kun ei sattune sanani Syvemmältä syytä myöten, Kuin on kuuluisa rakennus, Julkinen Jumalan huone, Joka luonnon liikuttaapi Siihen mennessä sisälle.
Vaahtoiset hevoset laukkaavat lentäen, niiden rautaiset kaviot iskevät tulta; ratsastajat hikoilevat ja kehoittavat, itse väsyneinä, väsyneitä hevosiaan. Paroonin mieli palaa Turkuun, mutta sinne on matkaa vielä; se näkyy hänelle nyt loppumattomaksi. Ylioppilaan silmät ovat hiekkaa ja tomua täynnä; hän on nääntyä, mutta hän on nuori; hän tahtoo voimiansa koittaa, mitä ne kestävät.