United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pian sen jälkeen saamme yhtähyvin nähdä taitavan sepän, niinkuin myös sillä välin lisään saapuneen Lemminkäisenkin, voiman riittämättömäksi. Laiva sattuu meressä hirmuiseen haukeen ja seisahtuu kesken kulkunsa. Silloin Lemminkäinen ensiksi sivaltaa haukea miekallansa, mutta ei saa sattumaan, ja loiskahtaa samassa itse veteen.
Vähitellen ruvettiin purjeita lisäämään, miehille annettiin lämmityksiä ja virvokkeita, toinen puoli vartijoita pääsi levolle, aamiaiselle j.n.e. Naisseuralaisiamme emme olleet koko yönä joutuneet katsomaan. Sitä paitsi oli se muutenkin mahdotonta, sillä jos olisimme kajutan oven milloin tahansa avanneet, olisi siitä saattanut hyökyaalto sisään loiskahtaa ja täyttää koko kajutan vedellä.
Aaltoon Silja laskee, nousee väliin rannan viitahan, Juoksee, että tuulta syntyis, loiskahtaa taas uimahan, Kun on uinut, peltoa hän käypi kuokkimaan. Kuokkii, laulaa Paavo lauluun liittyy rannaltaan. Niin on Silja usein uinut, juossut nähden naapurin, Vaan ei hovinherran nähden, jok' on kansaa kaupungin. Tuskin torpantytön mieleen herrat johtuiskaan, Jollei hovissa heit' asuis kesänvietollaan.
Taas loiskahtaa laine samalla paikalla, missä äsken. Mistä se tuli siihen, vaikkei tuule eikä merellä käy maininkia? Tuota yksinäistä lainetta, joka tuossa murtui, ei ole voinut nostattaa mikään tulossa oleva tuuli. Se oli aavelaine. Niitähän liikkuu usein tyyninä öinä. Niitä ei näe, ennenkuin ne syntyvät, enemmän kuin hyljettä, joka nostaa päänsä veden alta ja katoo samassa.
Ja todellakin näkee jo koittavan kansallisen sivistyskevään ensi enteitä: Suomessakin ovat mielet sulamassa, itsetiedottomuuden jähmettynyt talvi on väistymässä. Jo loiskahtaa tuolla täällä jään kahleista vapaana aalto, jo vilkahtelee mielien roudan keskeltäkin yksilöllisen elämännäkemyksen kirkas, herännyt, itsenäisesti tähyävä ja tutkiva katse.
Soudan ja soudan, sauvon ja sauvon. Päivä kallistuu iltaan, hyttyset hurisee, lohi silloin tällöin loiskahtaa ilmaan.
Gondolan perässä pienellä kapealla kannella nyökkää kuljettajan vartalo sopusointuisessa, plastillisessa soudussa. Se on niin säännöllistä ja viihdyttävän tuudittavaa, että tulee vastustamaton halu lähteä sen keinuteltavaksi. Ei kuulu maailman melua, ei huutoja, ei kärryjen kolinaa, vesi vain lipattaa ja gondolan kuljettajan airo vain silloin tällöin loiskahtaa.
Jossakin loiskahtaa, tuolla matalalla, vedenalaisella karilla, ja vaahto välähtää, häiritsemättä kuitenkaan hiljaisuutta, ainoastaan sitä vahvistaen, niinkuin satunnainen tuulenhenkäys metsässä, joka liikauttaa vain jotakuta lehteä ja uuvahtaa siihen. On vielä enemmän olematonta kuin äsken. Tahtoisin paeta, mutta mitä ja minne? Onko tulemassa jokin turtuminen ja herpautuminen?