United States or Timor-Leste ? Vote for the TOP Country of the Week !
Samaan aikaan, mihin nuori nuorikko ja metsänvartijan tytär näin kirkon pihalla keskenänsä juttelivat, tapahtui metsänvartijan talossa jotakin, jota emme voi jättää kertomatta. Lahvartin Risto pukeutui kirkkovaatteisin, läksi metsänvartijan luo ja tapasi tämän yksinänsä kotona.
Lahvartin Risto kynsi korvuksiansa, sylkäisi kolme kertaa ja meni kiirein askelein metsäaituukseensa, jossa hän sieppasi kirveen käteensä ja rupesi sitomaan risukimppuja. Keväinen aurinko paistoi palavasti hänen selkäänsä, ei tuulen löyhkäkään väristellyt lehtiä; pian siis valui hiki Riston poskia myöten.
Hän oli käynyt useissa paikoin kaidetta kysymässä, mutta kun hänen ei onnistunut saada, päätti hän viimein omin lupinsa mennä Lahvartin emännältä pyytämään. Vanha emäntä otti hänet sangen ystävällisesti vastaan, pakisi hänen kanssansa kaikenlaista talon askareista, näytti hänelle talon oloinensa, eloinensa, sekä kiitteli kaikin puolin poikaansa.
Leena loi silmänsä maahan ja sanoi: "En minä tiedä?" "Sen on Tahvo lähettänyt," sanoi Antti. "Sano hänelle paljon terveisiä, ompa tämä todellakin sangen kaunis teos." Antti hoiperteli kotiinpäin ja Tommi katsoi hänen jälkeensä; yhtäkkiä huomasi hän Lahvartin Riston tulevan taloonpäin. Häntä hän ei ollut kolmeen vuoteen nähnyt, ja nyt tuli hän suoraan hänen taloonsa.
Lahvartin Risto pyrki kotiin, mutta hänen sydämensä kiehui. Koiran alamaisuutta oli häneltä tänään vaadittu, eikä ihmisen kuuliaisuutta. Mieluisemmin olisi hän pieksämistä kärsinyt, kuin jokapäiväistä metsänvartijan pelkoa. Hän ajatteli päänsä ympäri, mitenkä tuo asia oli parhaiten toimitettava, ja mitenkä hänen onnistuisi metsänvartijan kanssa ystävystyä.
"Kävin kyllä, onko se sitten niin kummallinen asia?" kysyi tytär. "Lahvartin vanha emäntä on kaikkein ystävällisin ihminen ja ensimmäinen kankuri näillä seuduilla." "Sinä kävit Lahvartissa ja olit koko tämän ajan siellä?" "En suinkaan, isäni, minä kävin useissa paikoin kysymässä, mutta kun en saanut, ei ollut viimein muuta neuvoa, täytyi Lahvarttiin mennä onneansa koettamaan."
"Ken on sitte tänään niin kovasti sinua loukannut, rakas isä?" "Suus kiinni! ompa meillä täällä Lahvartin Risto, oikea koira; ensimmäistä vuotta talonisäntänä, hakkaa puita, mistä vaan hänen mielensä tekee, ja kun minä häntä siitä nuhtelen, lupaa tämä nulikka viskata minut aidan yli metsään, kuin koiran raadon. Mitäpä luulee hän olevansa? Mitä, mitä tuhat tulimmaista!"
Ja kuitenkin oli Wellin isäntä tukeva talonpoika ja toimelias mies. Mutta Wellin esi-isät olivat sillä tavalla eläneet ja vanhoiksi käyneet, mikä syy sitte nykyisen polven ymmärtäväisemmin elämään, ja nuori Welli astui luopumatta isänsä jälkiä ja nauroi usein Lahvartin Riston siivoelemisia ja korjailemisia ja soimasi häntä ryysymekoksi ja kerskailijaksi.
Samaan aikaan tuli myöskin metsänvartija Tommi kotiinsa, viskasi lakkinsa laattiata myöten, heitti pyssynsä nurkkaan, repi tukkaansa, tömisytti jalkojansa ja pomisi: "Huomenna, huomenna! silloin menen kartanoon, ja pitäköön Lahvartin Risto silloin huolta siitä, että housunnapit istuvat lujasti, jottei yönvartija niitä väkisin irti repäise. Leena, Leena! Missä laiskottelet, Leena!"
Lahvartin eukko antoi sen aivan mielellään; muistatko kuinka hyviä sikareja Risto toi sinulle? he eivät näy pitävän mitään vihaa meitä vastaan." "Ja sinä kävit Lahvartissa? Sitä en olisi minä sinä ilmoisna ikänä tahtonut, älköötkä sinun jalkasi koskaan enää sinne menkö!" "